Miksi tarvitsemme RAAMATTUA?

Hei siskot, ja tervetuloa takaisin mun blogiini! 

Kiva kun klikkasit lukemaan ja pohtimaan uutta teemaa. Tää toinen blogipostaus käsittelee niinkin perusasiaa, kun Raamattua. Voisi ajatella, että tästä me tiedämme kaiken --- ja ehkä näin voi ollakin. Mutta joskus on äärimmäisen tärkeää miettiä perusasioita: Miksi me luemme vanhaa pölyttynyttä kirjaa? Mikä rooli Raamatulla on elämässäni? Ja mitä Raamattu itse sanoo itsestään ihmiselle?

Rukoilen, että tämä voisi olla elämässäsi siunaukseksi, ja mitä ikinä ajatuksia aihe herättää, ne vahvistaisi juuri Sinun juuriasi syvemmälle Kristus-kallioon.

Uusi elämä Kristuksessa

Raamattu on kirjoitettu meille juuri siitä syystä, että se todella olisi lamppu, joka valaisee askeleemme (Ps. 119:105). Se näyttää meille tien. Raamattu osoittaa paitsi tien Kristuksen luokse, mutta myös käytännön viisauden ja ohjeet, jolla tavoin kristityn tulee nyt uskottuaan elää. Kun Raamatussa kutsutaan Jeesusta Herraksi, se on termi, jota orjat käyttivät omistajistaan. Ja me olemme Kristuksen orjia, sanoo Paavali (1. Kor. 7:22). Uskottuamme Jeesus nyt omistaa meidät. Me olemme vastuussa ja velvollisia Hänelle kaikesta, sillä hän on ruumiin pää, ja määrittää, miten Hänen ruumiinsa elää ja toimii (Ef. 5:23-24). Me emme siis enää päätä omasta elämästämme. Ja kun olemme lähteneet seuraamaan Jeesusta, se on ollut kutsu kuolemaan. Paavali kertoo, että Jeesuksessa me olemme kuolleet vanhalle elämällemme, ja syntyneet uuteen Jeesuksessa (Kol. 2:12). Kristitty ei siis voi elää kapinassa Vapahtajaamme vastaan. Raamattu varoittaa jokaista kapinallista lasta vakavasti, ettemme menettäisi voittajan palkintoamme.

”Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.” 1. Joh. 2:3-6

”Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle.” Hepr. 4:1

Tämä siis tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että uudestisyntyneen kristityn elämän yksi merkki on se, että hän löytää ilonsa Jumalan laista (Ps. 1:2) ja tahtoo elää Jumalan hyvässä tahdossa ja Hänen tavallaan.

”Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” Hes. 36:26-27

Me olemme tottuneet ajattelemaan uudestisyntymää pienenä asiana tai ehkä jossain piireissä jonkinlaisena kokemuksena tai päätöksenä. Mutta Raamattu ei siitä näin puhu. Uudestisyntymä muuttaa kaiken. Jeesus kertoo (Joh. 3) fariseus Nikodemukselle, että meidän tulee syntyä uudesti ylhäältä, jotta voimme edes pelastua (Joh. 3:3). Ja että Pyhä Henki tekee sen kaltaisen ihmeen, jossa ihminen muuttuu totaalisesti: pimeyttä rakastava tuleekin nyt valoon ja tekee valon tekoja (Joh. 3:20-21). Tämä pelastuksen lahja muuttaa kuolleen syntisen eläväksi Jumalan yhteydessä. Ennen meillä oli kivisydän, kuten Hesekiel luvussa 36 kuvaa, joka tahtoi elää kapinassa ja Jumalan vihollisena. Nyt meillä on lihasydän, joka ymmärtää, näkee ja rakastaa Jumalan tahtoa. Me haluamme sanoa: tapahtukoon Sinun tahtosi.

 

Tarkoittaako tämä sitten, että meistä tulee synnittömiä? Ei tietenkään! Jumalan lapsi lankeaa edelleen. Me kompuroimme ja kilvoittelemme. Henki ja sydän ovat ehkä uudet, mutta liha on edelleen sama vanha ja syntinen. Ja vaikka vanhan lihan taipumukset ottavatkin ajoittain vallan, se ei muuta meidän olemustamme. Me olemme edelleen Isän lapsia, yksin armosta pelastettuja. Ja meidän tehtävämme on pysyä oksastettuna Hänessä, joka on meidät pelastanut, tehdä sitä hyvää, mitä Hän on kutsunut meidät tekemään, ja varjella sydämemme niin ettei maailma saastuta (Joh. 15: 5-10, Jaak. 1:27). Oikeastaan muuttuneesta tahdosta tunnistaakin Jumalan lapsen. Me emme ehkä aina kykene siihen mitä tahtoisimme, mutta sydämemme murehtii lihamme heikkoutta ja me haluaisimme pystyä parempaan. Silloin ymmärrämme syvemmin, että ainoa toivomme on pysyä oksastettuna Hänessä, joka on syntiemme sovittaja. Tällaisen kivun keskellä Paavali kirjoitti:

”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.” Room. 7:21-25

Kapina Raamatun Sanaa kohtaan

”Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.” Fil. 3:18-19

 

Monet kristityt tänä päivänä elävät todella välinpitämättöminä Jumalan Sanaa kohtaan. Joko se on seurakuntakulttuurin synnyttämää välinpitämättömyyttä, tai sitten vain syntistä halua elää omilla ehdoilla ja oman itsensä herrana. Mutta kuten yllä osoitin, sellainen ei ole mahdollista. Natsi-Saksan aikana elänyt ja keskitysleirillä kuollut, Dietrich Bonhoeffer sanoi kirjassaan ”Kutsu seuraamiseen”, että olisimmeko me sanoneet Jeesuksen seuraajia sanan todellisessa merkityksessä ”seuraajiksi”, jos he olisivat kuulleet kutsun seuraamiseen, mutta jääneet istumaan veneisiinsä? Emme tietenkään! Jotta voimme olla Jeesuksen seuraajia, meidän tulee todella seurata Jeesusta. Ja miten me voimme sitten seurata Jeesusta? Noudattamalla Hänen tahtoaan. Hän kertoo mihin me kuljemme ja miten elämme. ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.” (Joh. 15:10). Me tiedämme Jumalan tahdon Hänen Inspiroidusta Sanastaan, jonka Hän on antanut meille apostoliensa kautta.

”Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. Onhan kirjoitettu: »Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.» Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.” 1. Piet. 1:14-17

Kun Jeesus käski opetuslapsiaan kastamaan ihmisiä ja opettaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä Hän oli käskenyt opetuslastensa noudattaa (Matt. 28:18-20), sitä juuri apostolit tekevät Uuden Testamentin kirjeissä. Kun sanomme, että meitä ei sido Paavalin tai vaikka Jaakobin opetus, me käytännössä sanomme, ettemme sitoudu Kristuksen tahtoon. Mitä muuta tietoa meillä edes on Vapahtajastamme? Kaikki tieto Jeesuksesta, on kirjoitettu näiden Jeesuksen valitsemien miesten toimesta, Pyhän Hengen inspiroimana. Nämä apostolit ja alkuseurakunnan profeetat ovat se perustus, joka on laskettu ja Kristus on tässä rakennuksessa kulmakivi. Muuta perustusta ei ole, se on jo valmis. Eihän mihinkään rakennukseen lasketa perustusta useaan kertaan. Raamattu kertoo, että perustus laskettiin kerran (Ef. 2:20) ja se perustus on kirjoitettu meille tiedoksi Pyhän Hengen inspiroimana Raamattuna, jonka olemme saaneet kerta kaikkisesti apostolien kautta (Juud. 3). Raamattu itse todistaa, että ”jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.” 2. Tim. 1:16-17

Kapina Jumalaa vastaan lakkaa vasta, kun nöyrrymme, myönnämme syntisyytemme ja syyllisyytemme, otamme joka päivä ristimme ja seuraamme Jeesusta – siis Hänen tahtoaan. Ja itsensä kieltämisen tie se onkin. Ja mielenkiintoista on myös se, että ”kuulla” ja ”totella” on yksi ja sama sana ”shema” heprean kielellä. Tärkeää on kuuliaisuus Jumalan äänelle, siis Jumalan Sanalle. Sitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että se kenellä on korvat, se kuulkoon.

 

Miten Jumala puhuu meille?

On mielestäni mielenkiintoista, että "karismaattisuuden historia" sellaisena kuin me sen miellämme, on yllättävän hiljainen. Toki Raamatussa on ihmeellisiä ihmeitä, mutta sitten kun katsoo historiaa, huomaa että ne on käytännössä kadonnut todella pitkäksi aikaa. En nyt ota kantaa siihen, että onko apostolisten armolahjojen tarkoitus edelleen jatkua vai ei, mutta on hyvä huomata, että käytännössä apostolisesta ajasta aina 1900-luvun alkuun, kristityt ovat eläneet ja kasvaneet ajatellen tiettyjen armolahjojen, kuten profetoinnin, kielilläpuhumisen ja parantamisen lahjan päättyneen Raamatun valmistumiseen.

Valtaosa Jumalan lapsista on siis 2000-vuotisen historiamme aikana elänyt uskoen, että apostoliset armolahjat todella olivat jotain erityistä, ja merkkinä Herran Jeesuksen Kristuksen valitsemien apostolien erityisestä arvovallasta perustaa Kristuksen seurakunta ja kirjoittaa Hänen Ikuinen Sanansa loppuun. Toki ihmeitä on tapahtunut paljonkin maailman historiassa, ja kristityt ovat aina uskoneet ihmeitä tekevään Jumalaan, mutta niistä on puhuttu ihmeellisinä rukousvastauksina, ei lahjoina joihin kristityt aina halutessaan pystyvät, kuten apostolit pystyivät Uuden Testamentin aikana (2. Kor. 12:12).

 

Terveellinen puoli tässä hiljaisessa jaksossa kuitenkin on ollut se, että ihmiset eivät ole voineet kuin kääntyä Raamatun puoleen etsimään Jumalaansa. Meidän ajassamme ihmeellisistä armolahjoista on nimittäin valitettavan usein tullut epäjumala, jonka odotetaan tekevän jotain, mitä Raamattu ei koskaan luvannut näiltä lahjoilta. Valitettavan usein käy niin, että ihmeiden ja merkkien tavoittelu ajaa meidät pois Raamatun Sanasta ja Jeesuksesta itsestään, jota Jumala ainoastaan käyttää kristityn kasvuun. Liian monesti Raamatusta on myös tullut vain alkuetappi, josta lähdetään uskonelämässä liikkeelle, mutta ajatellaan että todellinen vaellus tapahtuu yliluonnollisten ajatusten, sattumien ja johdatusten summana. Ja kun tähän palettiin lisätään vielä aikamme individualismi, eli yksilökeskeisyys, silloin irrotetaan nämä ihmeelliset armolahjat pois seurakunnasta, joiden rakennukseksi lahjat oli alun perin annettu (Room 12:4-6, 1. Kor 14:12). Me alamme liittää armolahjoja meidän yksilökeskeiseen elämään ja haasteisiin epäterveellä tavalla. Milloin niitä pidetään merkkinä uudestisyntymästä, milloin keinona hoitaa salaisella ja mystisellä tavalla meidän sielua, ja milloin odotamme viestejä, jotta meidän ei tarvitsisi käyttää Jumalan antamia aivoja vaikeiden päätösten tekemiseen. Ja Raamattu ei liitä mitään näitä äskeisiä toiveita armolahjoihin. Jumala haluaa kasvattaa meistä viisaita aikuisia Sanansa kautta, joka on annettu meille ”opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään” (2. Tim. 1:16-17).

Raamatussa kokonainen kirja, joka opettaa meille Jumalan mielenmukaista viisautta. Koko Sananlaskujen kirja opettaa meille viisautta, jota voimme ammentaa elämäämme, ja jonka valossa tehdä viisaita Jumalan mielenmukaisia päätöksiä. Selkeästikään Jumala ei halua meistä tunteiden, pilvien liikkeiden ja kaikenlaisten salaviestien perässä juoksevia ihmisiä, vaan viisaita ja kypsiä aikuisia, joiden kalliona on Kristus ja Hänen Sanansa. Silloin emme erämaassakaan ole yksin, vaan Hän puhuu meille Sanan kautta, joka voi tulla lihaksi meissä. Ja mielenkiintoista on myös se, että Raamattu sanoo Jeesuksen olevan lihaksi tullut Sana, jonka kautta kaikki on luotu (Joh. 1:1-3, 14). Ei liene sattumaa, että Jumala kasvattaa, vahvistaa ja lujittaa kristittyjä Poikaansa oksastettuina, Pyhän Hengen voimassa Sanansa kautta. Sillä Hänen Poikansa on tuossa Sanassa, ja tulee eläväksi niissä, jotka uskon kautta kuulevat ja tottelevat Häntä.

Raamattu varottaa meitä sekä Vanhassa, että Uudessa Testamentissa vääristä profeetoista, valheopettajista, valheunista ja -näyistä aivan valtavasti (5. Moos. 18:20-22, Jer. 14:14, Matt.7:15-20, Matt. 24:24, 2. Piet. 2:1-2, Kol. 2:18-19,1. Joh. 4:1). On niin helppo alkaa etsiä Kristuksen sijaan merkkejä ja viestejä kaikkialta, ja tehdä itseasiassa niistä epäjumalan. Miten monesti emme jaksaisi lukea Raamattua, vaan haluaisimme helpomman ja jännittävämmän tien. Että Jumala puhuisi vaikka unin ja näyin, joita sitten tulkitaan ja pohditaan niin kuin pakanauskonnot ainakin. Enkä todellakaan sano, että kristityn elämästä tulisi koskaan tulla kuivaa kirjan lukemista. Pyhä Henki kyllä avaa meille Sanaansa, ja opettaa meitä vaeltamaan vahvemmin Hengessä, tehden aitoa Hengen hedelmää. Me voimme saada saman palon ja ilon sydämeemme Kristuksen Sanasta, niin kuin opetuslapsetkin saivat Emmauksen tiellä (Luuk. 24:32). Mutta en usko, että ihmeiden ja merkkien tavoite ole koskaan ollut kristityn kasvu, vaan seurakunnan rakentaminen (Room 12:4-6, 1. Kor 14:12). Kasvu on aina tapahtunut Sanan kautta, ja se on aina ollut ainoa tie.

”Kelvottomat ihmiset ja petkuttajat menevät pahuudessa yhä pitemmälle, eksyttäen muita ja eksyen itse. Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen.” 2. Tim. 3:13-15

Loppusanat

Jo ensimmäisen tekstin myötä saatat olla nostanut taisteluvarustuksen ylös. Saatoin sanoa jotain, mikä satuttaa tai loukkaa, vaikka se ei ole mun tarkoitukseni. Mutta kasvu voi tapahtua vain kasvukipujen kautta, ja siksi haluan puhua näissä rehellisesti, miten näen eri teemat. Anna kivun muuttua rukoukseksi ja tutkimusretkeksi. Kysy Jumalalta, että onko tässä totuutta, mitä juuri kuulit? Ja ota se mikä hyvää on. Eikä tarvitse olla mun kanssani samaa mieltä, mutta ota haaste vastaan ja tutki!

Raamattu sisältää paljon asiaa meille naisille, joka on täysin päinvastaista meidän lihallisen tahtomme ja aikamme ymmärryksen kanssa. Me joudutaan todelliseen Jaakobin painiin, jossa joudutaan pureutua syvälle samaan kysymykseen, jonka Paholainen kysyi Eevalta Puutarhassa: ”Onko Jumala todella muka sanonut?” Ja tämän kysymyksen äärelle joudut varmasti jatkossakin, kun mä haastan sua näiden teemojen äärelle ja sille ikiaikaiselle tielle, jolle meidät on kutsuttu. 

”Näin sanoo Herra:

– Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,

ottakaa oppia menneistä ajoista!

Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,

niin löydätte rauhan.” Jer. 6:16

Siunauksin, Ida