Naiset seurakunnan johtajina?

”Kirkko naisistuu – Jo puolet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papeista naisia”. Näin kirjoitti seurakuntalainen.fi alkuvuodessa ilmestyneessä artikkelissa. Mutta miten tässä näin kävi? Miten papeista on tänä päivänä valtaosa naisia, kun suurimman osan kristikunnan historiaa on ollut itsestään selvää - läpi kirkkokuntien rajojen - että miehet johtavat seurakuntia. Eikä tämä ilmiö koske vain luterilaista valtakirkkoamme, vaan koko kristikuntaa. Seurakunnat ovat vähitellen siirtyneet enemmän puhuttelemaan naisten yleisöä aina retriiteistä rohkaiseviin ja tunnepitoisiin saarnoihin. On aivan tyypillistä, että monin paikoin vapaissa suunnissakin suurinosa vapaaehtoisista, puhujista ja tekijöistä on naisia.

Siispä mitä on tapahtunut? Yksi sanoo, että feminismi, toinen että ymmärrämme nyt paremmin Raamattua kuin ennen. Nyt tiedämme, miten tulkita oikein. Mutta onko näin? Onko Raamatulla mitään sanottavaa vuonna 2024 tähän aiheeseen, vai kuittaammeko kaikki Raamatun ohjeet miesjohtajuudesta kulttuurisidonnaisina?


Miksi käytän sanaa pastori, en pappi?

Kuitenkin ajattelin, että teen pienen selvennyksen tässä ensin miksi itse puhun pastoreista, enkä papeista. Se johtuu siitä, että olen reformoitu baptisti, eikä meillä ole "pappeutta". Pappi on nimittäin vanhatestamentillinen termi, Uudessa liitossa käytetään pappeutta kahdessa merkityksessä: yleinen pappeus (1.Piet.2:9), ja Jeesus Uuden liiton ylipappina ainoana välimiehenä Jumalan ja ihmisen välissä (Hepr. 12:24). Ajatuksena on se, että vanhatestamentillinen pappeuden virka, jossa Jumalaa sai lähestyä vain uhriverta tuoden tiettyinä aikoina pappien toimesta, on nyt rauennut. Me kaikki olemme vapaita Kristuksessa menemään Isä Jumalan luokse, sillä Jeesus meidän täydellisenä ylipappina on jo uhrannut itsensä meidän puolestamme (Hepr. 9:11-28). Tämän vuoksi käytän sanaa pastori, en pappi, vaikka ymmärrän, että näitä käytetään paljon synonyymeina.

Mutta tämä erittely on tärkeää itseasiassa tässä keskustelussa, koska yleistä pappeutta käytetään joskus savuverhona hyväksyttämään naisjohtajuus vapaiden suuntien seurakunnissa. Ajatuksena on, että koska meillä on yleinen pappeus, nyt kaikki sukupuolisidonnaisuus tuohon seurakunnan johtajuuteen olisi rauennut. Se ei kuitenkaan toimi, sillä Uudessa liitossa meitä ei ole jätetty ilman seurakuntajärjestystä ja ohjeita johtajuuteen liittyen. Uudessa liitossa seurakuntaa johtavat tietyt miehet, jotka täyttävät 1. Tim. 3 ja Titus-kirjeen vaatimukset (eivät siis kaikki miehet tai ihan kuka vaan mies!) Heistä käytetään sanoja pastori (lat. pastorius, joka tarkoittaa paimenta), kaitsija tai vanhimmistoveli. Näitä sanoja käytetään synonyymeina toisilleen, ne kuvaavat yhtä ja samaa seurakuntajohtajan virkaa, jotka myös opettavat seurakuntaa (1. Tim. 3:2; 1. Tim. 4:16; Tit. 1:9). Pastorit eivät ole vanhatestamentilliseen tapaan Jumalan ja ihmisen välimiehiä, mutta kutsuttuja johtamaan ja pitämään huolta seurakunnan hyvinvoinnista (Apt. 20:28), opettamaan Jumalan Sanaa uskollisesti (Tit. 1:9; 1. Tim. 4:13) ja olemaan esimerkkeinä kypsän kristityn vaelluksesta sille laumalle, johon heidät on asetettu (1. Tim. 3:2-7; 1. Tim. 4:12-16). Tämän lisäksi Uudessa liitossa on myös toinen virka: diakonit (seurakuntapalvelijat), mutta tänään emme puhu siitä.

Jumala on tiennyt viisaasti, että tätä johtajuuden virkaa ei asetettu vain yhdelle pääjehulle, vaan usealle Raamatun kriteerit täyttäville miehille, jotka yhdessä voivat tehdä viisaita päätöksiä ja suojella seurakuntaa. On vain turvallista, ettei seurakunnat ole yhden ihmisen harteilla, sillä yksi ihminen on helppo eksyttää tai seurakunnan hyvinvointi pahimmillaan vinoutua. Hengellisen väkivallan ja harhaoppien riskitkin aina kasvavat, koska yksin ihminen on niin erehtyväinen.

Naisten arvo Raamatussa ja Jumalan silmissä

Vaikka Raamattu puhuu naisista aina arvostaen, antaen heille kunniaa ja tasa-arvoa miesten vertaisina (Gal. 3:28), Raamatussa on alusta asti selkeät roolit, jotka eivät ole muuttuneet Uuden ja Vanhan testamentin välillä. Raamatun naiskuva on täydellinen kontrasti pakanallisille kulttuureille, joita Raamatun kirjoitusaikoina oli ympärillä.

Pastori John MacArthur kertoo kirjassa 12 Erityislaatuista naista (ei vielä saatavilla suomenkielellä) asiasta näin:
”Israelin sosiaalisessa ja uskonnollisessa elämässä naisia ei koskaan alennettu taustalle. He olivat yhtälailla osallisia kaikissa juhlissa ja julkisessa jumalanpalveluselämässä (5.Moos.16:14; Neh.8:2-3). Naisia ei vaadittu olemaan hunnutettuina tai hiljaa julkisilla aukioilla, kuten naisia vaaditaan joissain Lähi-Idän kulttuureissa tänäänkin (1.Moos.12:14; 24:16; 1.Sam.1:12). Äidit (ei pelkästään isät) jakoivat vastuun opettaa lapsiaan ja olivat molemmat auktoriteetteja heidän elämässään (San.1:8; 6:20). Naiset pystyivät olemaan Israelissa jopa maanomistajia (4.Moos.27:8; San.31:16). Itse asiassa vaimojen oletettiin osallistuvan monenlaisiin kotinsa hallinnointitehtäviin (San.14:1; 1.Tim.5:9-10, 14).

Tämä on selkeä kontrasti siihen, miten muut antiikin kulttuurit rutiininomaisesti alensivat ja halveksivat naisia. Naisilla oli Raamatunaikaisissa pakanakulttuureissa vain vähän enemmän arvoa kuin eläimillä. Yksi tunnetuin kreikkalainen filosofi – jota pidetään tuon ajan yhtenä suurimpana ajattelijana – opetti, että naiset ovat luontaisesti alempiarvoisia olentoja. Jopa Rooman Imperiumissa (joka oli ehkäpä koko esikristillisen ajan huippu) naisia ​​pidettiin yleensä pelkkänä omaisuutena – aviomiesten tai isien henkilökohtaisena omaisuutena, joilla ei ollut juurikaan parempaa asemaa kuin kodin orjilla. Jälleen kerran se oli todella erilainen juutalaisesta (ja raamatullisesta) avioliittokäsityksestä, jossa perintöosa on yhteinen, tai vanhemmuudesta, jossa äiti ja isä ovat kumppaneita, ja lapsien tulee kunnioittaa ja totella molempia (3.Moos.19:3). 

Pakanalliset uskonnot pyrkivät ruokkimaan eriarvoisuutta ja alentamaan naisia vielä entisestään. Tietenkin Kreikan ja Rooman mytologioissa on jumalattarensa (kuten Diana ja Afrodite), mutta älä kuvittele hetkeäkään, että jumalattarien palvonta olisi millään tavoin nostanut naisten yhteiskunnallista asemaa. Päinvastoin. Suurimmassa osassa jumalattarille omistettuja temppeleitä palveli temppeliprostituoituja – papittaria, jotka myivät itseään rahasta ajatellen toimittavansa uskonnollisia sakramentteja. Sekä pakanauskontojen mytologia että käytäntö oli usein erityisen halventavaa naisia kohtaan. Miespuoliset pakanajumalat olivat oikukkaita ja usein todella naisvihamielisiä. Uskonnolliset seremoniat olivat usein räikeän säädyttömiä, ja sisälsivät muun muassa eroottisia hedelmällisyysriittejä, humalaisia temppeliorgioita, perverssejä homoseksuaalisia käytäntöjä, ja pahimmassa tapauksessa jopa ihmisuhreja.

Kristinusko, joka syntyi Rooman ja juutalaisen kulttuurin läpileikkauksessa, nosti naisten arvoa ennennäkemättömiin korkeuksiin. Jeesuksen opetuslapsissa oli useita naisia (Luuk.8:1-3), joka oli melkein ennenkuulumatonta Hänen aikansa rabbien keskuudessa. Sen lisäksi Hän kannusti naisten opetuslapseuttamista osoittaen, että se oli jotain paljon tärkeämpää kuin kodinhoito (Luuk.10:38-42). Itse asiassa Kristus ilmoitti ensimmäisen selkeän ilmoituksen Hänen Messias-identiteetistään samarialaiselle naiselle (Joh.4:25-26). Hän kohteli naisia aina mitä suurimmalla kunnioituksella  - jopa naisia, joita muutoin pidettiin hylkiöinä (Matt.9:20-22; Luuk. 7:37-50; Joh. 4:7-27). Hän siunasi heidän lapsiaan (Luuk.18:15-16), herätti heidän kuolleitaan (Luuk. 7:12-15), antoi anteeksi heidän syntejään (Luuk. 7:44-48) ja palautti heidän hyveellisyytensä ja kunniansa (Joh.8:4-11). Tällä tavoin hän korotti naiseuden aseman.

Ei ole mikään yllätys, että naisista tuli alkuseurakunnan näkyviä palvelijoita (Apt.12:12-15; 1.Kor.11:11-15). Helluntaipäivänä, kun Uuden testamentin seurakunta oli syntynyt, naiset olivat tärkeimpien opetuslasten kanssa rukoilemassa (Apt.1:12-14). Jotkut olivat tunnettuja heidän hyvistä teoistaan (Apt.9:36), toiset vieraanvaraisuudestaan (Apt.12:12; 16:14-15) ja vielä jotkut terveen opin ymmärtämisestä ja hengellisistä lahjoistaan (Apt.18:26; 21:8-9). Johanneksen toinen kirje on osoitettu eräälle näkyvälle naiselle, joka oli yhdessä hänen valvontansa alla toimivassa seurakunnassa. Jopa apostoli Paavali, jota joskus on valheellisesti kuvattu sovinistina Raamatun kriitikoiden toimesta, palveli naisten kanssa rinnakkain (Fil.4:3). Hän tunnusti ja kiitti heitä heidän uskollisuudestaan ja lahjoistaan (Room.16:1-6; 2.Tim.1:5).”

Vaikka Raamattu korottaa naisia arvokkaaseen ja tärkeään asemaan, yhtälailla armon ja uskon perillisinä, silti meillä ei ole yhtäkään esimerkkiä missään, että naiset olisivat johtaneet seurakuntia tai että se olisi ollut edes mahdollista. Ja kun oikein miettii, ei eri roolit ja tehtävät kerro mitään ihmisen ihmisarvosta. Ei armeijan kapteenin ihmisarvo oli sotilaan ihmisarvoa korkeampi. Eikä asema itsessään kerro edes mitään älystä. Sotilas voi hyvin olla älykkäämpi kapteeniansa. Heillä on kuitenkin eri roolit ja tehtävät, mutta yhtäläinen ihmisyys. Koko Raamatun läpi johtajuuden tehtävä on annettu miehille. Ei merkkinä toisen sukupuolen paremmuudesta, vaan Jumalan harmoniasta ja eri tehtävistä eri ihmisille.

Raamatulliset esimerkit

Katsotaan nyt tarkemmin Raamatun naisia, joita käytetään esimerkkeinä naisjohtajuudesta, sekä Raamatun paikkoja aiheeseen liittyen.

DEBORA
Ensimmäinen esimerkki, joka usein nousee näissä keskusteluissa esille, on Vanhan testamentin Debora, joka toimi hetken kansan tuomarina miesten ollessa heikkoja (Tuom. 4-5). Mutta huomaa, että hän ei toiminut vanhatestamentillisena pappina. Hän ei ollut kansan hengellinen johtaja, vaikka viisas nainen olikin, joka ”jakoi oikeutta”. Jos tähän aikaan voisi soveltaa Deboraa, viisasta ja Jumalaa pelkäävää kansan tuomaria, lähimmäksi voisi ajatella vaikka Päivi Räsästä tai muuta politiikassa uskollisesti toimivaa naista. Päivi Räsänen ei ole pastori, eikä sellaiseksi pyri. Mutta hän toimii kansanedustajana, tuoden Jumalan viisautta jumalattomaan kansan hallitukseen.

MIRIAM
Toinen esimerkki, jota Vanhasta testamentista välillä nostetaan tähän naispastorikeskusteluun, on Miriam, sillä Miriam johti kansaa ylistykseen. Mutta huomaatko tarkemmin keitä hän johti ylistykseen?
”Sitten naisprofeetta Mirjam, Aaronin sisar, otti käteensä rummun, ja kaikki naiset seurasivat häntä rumpuja lyöden ja karkeloiden. Mirjam johti heidät lauluun: "Laulakaa Herralle, sillä hän on ylen korkea! Hevoset ja miehet hän mereen syöksi." (2.Moos.15:20-21).
Miriam johti naiset ylistykseen. Ei miehiä.

NOSTIKO JEESUS NAISIA JOHTAJUUDEN ASEMAAN?
Vaikka naiset olivat Jeesuksen opetuslapsia (Luuk. 8:1-3), naiset olivat kuuntelemassa yhdessä miesten kanssa opetusta (Luuk. 10:38-42) ja osallistuivat teologiseen keskusteluun (Joh 4:5-26), ja heitä koski myös käsky evankelioida kaikkia kansoja (Matt. 28:19-20), Jeesus ei asettanut yhtäkään naisjohtajaa. Jeesus oli täysin kykenevä oikaisemaan kaikki vääryydet opillisesti tai antamaan esimerkin uudesta tavasta toimia Uudessa liitossa, esimerkiksi valitessaan 12 apostoliaan. Ja kun Hän valitsi 12 apostolia, olisi ollut monia naisia vaihtoehtona, jotka olisivat voineet olla upeita valintoja - jos siis olisi Kristuksen tahto, että naiset johtavat seurakuntia. Kun Jeesus kuoli ristillä, kaikki evankeliumit kertovat naisista, jotka seurasivat Jeesusta loppuun saakka (Matt. 27:55; Mark. 15:40-41; Luuk. 23:27; Joh. 19:25-27). Nämä naiset olivat rohkeita ja uskollisia, eivätkä juosseet peloissaan karkuun, kuten useat noista Jeesuksen valitsemista apostoleista. Miksi siis Jeesus ei valinnut edes yhtä naista apostolikseen esimerkkinä, että naisille on nyt tuo johtajuuden rooli avautunut? Emme kai väitä, että Jeesus oli kulttuuriin sidottu, eikä ymmärtänyt aikojen muuttuvan tulevaisuudessa? Sellainen ajatus olisi vakavaa harhaoppia Jeesuksen jumaluutta kohtaan.

Syy ei ollut Jeesuksen tietämättömyys, vaan Jeesus, Jumala itse lihaksi tulleena, tiesi kyllä, että Hänen suunnitelmansa johtajuudesta seurakunnassa ja perheessä on sama eikä ole muuttunut. Luomisjärjestyksen mukaan, joka asetettiin jo puutarhassa ennen lankeemusta, Jumala on valtuuttanut miehet johtamaan, suojelemaan ja vaalimaan seurakuntaansa sekä perheitä. Raamatun vaatimusten mukaiset miehet toimivat alipaimenina, kunnes Kristus palaa. Nämä ovat miehiä, aivan kuten Kristus on mies, ja seurakuntaa kutsutaan morsiameksi. Tässä on myös kaunis symboli avioliitosta ja seurakunnasta (Ef. 5:32), joka täysin rikkoutuu, jos naiset nousevat johtajuuden tehtäviin, hengelliseksi pääksi.

ENTÄPÄ SITTEN APOSTOLIT?
Oliko apostolien kirjoituksissa jotain vihjeitä, että naiset voisivatkin johtaa? Ei ole. Meillä on kertakaikkiaan vain kieltoja siitä, että naiset eivät voi johtaa eivätkä ottaa ohjaksia seurakunnassa (1.Kor.11, 1.Kor.14:33-37, 1.Tim.3:2). Meillä ei ole ainuttakaan esimerkkiä, eikä vihjettä, että joku olisi ollut naisjohtaja tai sellainen olisi mahdollista.

PRISKILLA
Priskilla oli Akvilan aviovaimo, ja he olivat yhdessä merkittäviä toimijoita alkuseurakunnassa. Heidät mainitaan useissa Paavalin kirjeiden lopputervehdyksissä, ja Room. 16:5 mainitsee seurakunnan kokoontuvan heidän kodissaan. Naispastorien puolustajien mukaan Priskillan kerrotaan olevan hengellinen johtaja, koska hänet näytetään mainittavan useammin ennen aviomiestään näissä Paavalin tervehdyksissä. Usein merkittävämpi henkilö mainittiin ensin.

Toinen syy Priskillan korottamiselle naispastori keskusteluun tulee tästä Apostolien tekojen kohdasta:

”Efesokseen saapui Apollos-niminen juutalainen, syntyisin Aleksandriasta. Hän oli puhetaitoinen mies ja hyvin perehtynyt Kirjoituksiin. Hänelle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui Hengessä palavana ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta hän tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen. Hän rupesi rohkeasti puhumaan synagogassa. Kuunneltuaan häntä Priskilla ja Akvila ottivat hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien.” Apt. 18:24-26

Tässäkin kohtaa Priskillan nimi mainitaan ensin, ja sen sijaan että Akvila miehenä olisi yksin ”selvittänyt tarkemmin Jumalan tien”, myös Priskilla on osallistunut tähän keskusteluun, tai yksityiseen opetustuokioon. Tämän on sanottu olevan esimerkki, että Priskilla siis harjoitti opettamisen virkaa.

Kuitenkin täytyy muistaa, että nämä kirjeet, joissa Priskilla ja Akvila mainitaan lopputervehdyksissä (esim. 1. Korinttilaiskirje ja 1. Timoteuskirje), ovat molemmat sellaisia, joissa Paavali nimenomaan on juuri joitain lukuja aiemmin opettanut miesjohtajuuden periaatetta seurakunnassa. Priskilla (kutsumanimeltään Priska) oli hieno ja tärkeä nainen alkuseurakunnassa, joka tunsi Jumalan tien ja palveli yhdessä miehensä kanssa. Mutta hän ei ollut pastori, eikä sellaista tavoitellut. Hän oli kuunnellut ja lukenut Paavalin ohjeet, jotka Pyhä Henki on seurakunnille kaikkiin aikoihin inspiroinut, ja Priskilla hyväksyi ne. Miksi hänen nimensä mainitaan ensin? Ehkäpä hän on ollut Paavalille erityisen tärkeä työtoveri evankeliumin saralla, ja Jumala käyttänyt häntä suuresti, ja siksi monesti Paavali on halunnut nostaa hänen nimensä ensin? Tarkkaa syytä en tiedä, mutta sen tiedän, että hänen sydämensä ei etsinyt omaa etua eikä korkeaa paikkaa johtajana, vaan Jumalan tahtoa. Ja on aika kaukaa haettua, että mies ja vaimo yhdessä keskustelemassa teologiasta tietämättömämmän veljen kanssa, olisi yhtä kuin opettamisen tai johtajuuden virka. Tämä osoittaa, miten keinolla millä hyvänsä näitä esimerkkejä naisjohtajuudesta yritetään kaivaa.

JUNIA
Yksi Uuden testamentin henkilö, josta yritetään tehdä esimerkki naisjohtajuudesta Raamatussa, on Junia (tai Junias). Ainoa kohta, jossa hänestä on kuulemme on Roomalaiskirjeen lopputervehdyksessä 16:7. Tuo lyhyt jakeen mittainen kohta menee näin:
”Tervehdys Andronikokselle ja Juniakselle, heimolaisilleni ja vankitovereilleni, jotka ovat arvossa pidettyjä apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.”

Junia (tai Junias) on ollut Paavalin heimolainen ja yhdessä vankina hänen kanssaan. Kuitenkin meille on tänä päivänä edelleen epäselvää, että onko alkujaankaan kyseessä edes nainen (Junia) vaiko sittenkin mies (Junias). Emme myöskään tiedä onko hän ollut edes apostoli (pienellä a:lla), vaiko vain "arvostettu henkilö apostolien joukossa" (toisin sanoen apostolit pitivät häntä arvostettuna). Jälkimmäinen vaikuttaa selkeämmältä tulkinnalta. Ja lopulta tämä yksittäinen, hyvin epäselvä kohta ei voi kävellä yli lukuisien selkeiden Raamatun kohtien. Hyvä hermeneutiikka (Raamatun tulkinta) lähtee aina liikkeelle siitä, että selvemmät kohdat selittävät epäselvempiä. Me emme luo oppeja yksittäisten epäselvien paikkojen pohjalta, etenkin jos ne ovat ristiriidassa suorien ja selkeiden käskyjen kanssa, vain koska meillä on tarve saada omat toiveemme Raamattuun. Taaskin kysymykseni on, että Paavali, joka selkeästi kieltää naisjohtajuuden, kuitenkin yhdessä kohtaa yhtäkkiä ylistäisikin sitä?

Ja nämä ovat Raamatun ”todisteet” naisjohtajuuden puolesta.

Muita vastalauseita

Keskusteluissa kuitenkin tulee muitakin argumentteja, ja koitan muutamalla sanalla vielä vastata niihinkin.

PAIKALLISUUS JA KULTTUURISIDONNAISUUS
Ensimmäinen kommentti on usein, että nämä ohjeet ovat paikallisia ja kulttuurisidonnaisia (annettu kyseiseen paikkaan ja aikaan), eikä siis päde enää sen vuoksi. Mutta haluan ensinnäkin huomauttaa, että 2000 vuotta kristikunnassa kukaan ei ole epäillyt näiden sanojen olevan kulttuurisidonnaisia, sillä Paavali ei mitään sellaista sano. Tämä tulkinta kulttuurisidonnaisuudesta ei nouse Raamatusta, vaan se on syntynyt feminismin myötä, kun feministinen maailmankuva yritetään väkisin tukea Raamattuun. Meille ei kertakaikkiaan käy missään ilmi, että Paavali puhuisi vain kuhunkin paikkaan ja aikaan. Sen sijaan hän käyttää argumentteina miesjohtajuuden periaatteeseen joko luomista tai Jumalan lakia, joka pohjautuu luomiseen (1. Tim. 2:11-15, 1. Kor. 14:33-36). Hän käyttää lauseita, kuten "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa" (1. Kor. 14:33) ja "Luotiinhan Aadam ensin ja sitten Eeva, eikä Aadamia petetty, vaan nainen joutui petetyksi ja lankesi rikkomukseen" (1. Tim. 2:12-14). Kyse on kaikista seurakunnista, ei vain korinttilaisista. Ja syy ei ole kunkin kulttuurin vaihteleva naiskuva, vaan ensin luominen ja Jumalan hyvä tahto ja järjestys luomisessa, mutta myös tämän jälkeen lankeemuksen todellisuus ja se totuus naisen keskimääräisen tunteellisemmasta luonnosta kuunnella herkemmin tunneargumentteja, ehkä joskus jopa totuuden kustannuksella (lue lisää tästä aiheesta teemasta klikkaamalla).

"Ensimmäinen Timoteuskirje 2:11-15 on keskeinen paikka tähän asiaan liittyen, sillä se on juurikin se paikka, jossa apostoli Paavali puolustaa miesjohtajuuden periaatetta seurakunnassa. Ensimmäisen syyn, jonka Paavali antaa, ei nouse lankeemuksesta, vaan luomisesta: ”Luotiinhan Aadam ensin ja sitten Eeva” (1.Tim.2:13). Joten johtajuuden periaatteet asetettiin jo luomisessa. Ne eivät olleet Aadamin lankeemuksen seurausta ja sen vuoksi jollain tavoin pahaa hedelmää, kuten jotkut ovat ehdottaneet. Kun Raamattu asettaa miehet johtamaan seurakunnissa ja perheissä, se heijastaa Jumalan suunnitelmaa Luojana. Olen vakuuttunut, että jos ihmiset vain yksinkertaisesti hyväksyisivät Jumalan tarkoituksen, ja pyrkisivät elämään näissä rooleissa, jotka Jumala kullekin suunnitteli, sekä miehet että naiset olisivat onnellisempia, seurakunnat olisivat terveempiä ja avioliitot vahvempia."
-John MacArthur

KOKEMUS
Toinen kommentti, joka tähän keskusteluun nostetaan on kokemus. Monet naiset kertovat kokeneensa, että he ovat saaneet Pyhältä Hengeltä kutsun naispastoriksi tai seurakuntansa johtajaksi. Pyhä Henki ei kuitenkaan puhu ristiriidassa Raamatun kanssa. Jos siis koet saaneesi kutsun, jonka Raamattu sanoo mahdottomaksi, se ei ole Pyhä Henki, jolta sen kuulit. Raamattu ei voi olla väärässä, ja Raamatun tulee aina tulla ennen kokemuksia, tai löydät itsesi ajallaan hyvin eksytettynä. Myöskin joskus meillä menee sekaisin kutsu ja omat toiveet. Mitä kukakin sitten tarkoittaa kutsulla. Uskoakseni suurinosa ei väitä kuulleensa ääntä taivaalta, vaan kokevansa sydämessä vahvaa vetoa johonkin tehtävään. Mutta meidän sydämemme ja toiveemme ovat erehtyväisiä (Matt. 15:19-20). Älä pohjaa koskaan valintojasi vain sydämesi tunteille ja kokemuksille. Ne ovat pettäväisiä ja johtavat sinut harhaan. Pohjaa elämäsi Raamatulle, ja sen kautta Hengen johdatukselle. Silloin voit olla varma, että lahjasi ja talenttisi tulevat juuri siihen käyttöön, minkä Jumala on niille tarkoittanut. Hyvä hedelmä syntyy, kun aidosti olet kuuliainen Jumalalle, ja luotat Häneen yli omien tunteidesi. 

VALTATAISTELU
Viimeinen, ja ehkä kamalin, argumentti on se, että on epäreilua että miehet saavat johtaa. Tämä on ilmiselvän väärä ajatus, sillä Raamatun mukaan se, kuka on suurin, olkoon kaikkien palvelija. Kenenkään kristityn - ei miehen eikä naisen - tulisi lähteä jahtaamaan johtajuutta tai perustamaan omaa seurakuntaa tarkoituksena saada olla johtaja. Jos sinun asenteesi on, että haluat johtaa seurakuntia tai olla edessä seurakunnan opettajana sanoi Raamattu mitä tahansa, mistä se kertoo? Se kertoo sydämestä, joka ei ole kypsä eikä valmis. Se kertoo vallanhalusta ja halusta taistella, näyttää että minäkin pystyn. Jo se asenne sulkee ihmisen pois Raamatullisesta johtajuuden virasta. Jos sinä ajattelet näin, rohkaisen keskittymään, että miten voisit palvella nyt uskollisesti siinä missä olet, ja antaa Jumalan johtaa sinut ajallaan sinne, mikä on Hänen hyvä tahtonsa. Omat ambitiot ja uratoiveet ei kuulu kristikuntaan. Seurakunnan johtajiksi suunniteltavat miehet tulee koetella Raamatun ohjeilla. Ja jos he ovat kypsiä ja osoittavat seurakunnalle olevansa luottamuksen arvoisia sekä opissa että elämässä, sitten he voivat johtaa yhdessä muun vanhimmiston kanssa. 

Loppusanat

Minulle seurakunnan johtajuuskysymys on nykyään vakava, ja peilaan terveitä seurakuntia paljon sen kautta. Kuka ja ketkä tätä seurakuntaa johtavat? Nimittäin oppikysymykset eivät mene vain niin, että on ydinasiat ja sitten kehälliset asiat. Ja että ydinasiat on tärkeitä, mutta lopuilla ei niin väliä, ne ovat vain mielipiteitä. Enemmänkin se menee niin, että oppi on kuin sipuli, jossa on monta eri kerrosta. Ytimessä on kaikista tärkeimmät pelastusasiat (joista ohi mennessä puhutaan harhaoppina), mutta mitä lähempänä ydintä olemme, sen tärkeämmistä ja rikkovammista asioista on kyse.

Ja se, kuka voi olla pastori, on juuri tällainen ydintä lähellä oleva asia. Jos Raamatun totuus halutaan murentaa, yksi helppo keino on aloittaa johtajuudesta. Totuushan on, että jos Raamastusta ei pidetä kiinni yhdessä kohtaa, ei siitä pidetä kyllä muissakaan. 1.Tim.3 ja kirje Titukselle kertovat minkälaiset miehet voivat johtaa seurakuntaa (eikä siis todellakaan suurinosa miehistäkään kuulu tähän tehtävään!) Mutta kun otat sanan ”miehet” pois johtajan soveltuvuuslistasta, alat kohta ottaa samalla logiikalla yksi kerrallaan muitakin vaatimuksia. Eikä aikaakaan, kun seurakuntaa voi johtaa kuka tahansa sitä itse tahtova, ja lopulta meillä on seurakunta täynnä harhaopettajia, valehtelijoita ja jopa hengellistä väkivaltaa, koska mitään sabluunaa ei kertakaikkiaan ole. Jos opettamaan ja johtamaan pääsisi seurakunnissa vain Raamatun ohjeiden mukaan tiukalla spektrillä valitut miehet, ja kun joku alkaisi sooloilla Raamatullisesti outoja, hän joutuisi seurakuntakurin alle, niin meillä ei olisi hengellistä väkivaltaa, ei valheopettajia eikä harhaoppeja. Seuraappa aikasi Raamatun näkökulmasta seurakuntia, joissa on tehty kompromissi naisjohtajuuden kanssa, ja huomaat että kompromisseja tehdään monin muinkin paikoin. Ehkä aluksi vähitellen, mutta aivan varmasti.

Tämän vuoksi puhun tästä. Rukoilen, että mahdollisimman moni ymmärtäisi, että nyt ei ole kompromissien aika, vaan on aika totuudelle. Kirkot tyhjenevät, koska Henki ei sitoudu siihen, että Hänen Sanaansa tallataan.

”Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni." Joh. 14:15

Tässä vielä muutama linkki, joihin voitte tutustua jatkoajatuksia varten

https://www.gotquestions.org/Suomi/naispastorit-naissaarnaajat.html

https://www.youtube.com/watch?v=OIDe2w-q5sc

Coram Deo, Ida