Tunne-elämä ja kilvoittelu

Myönnetään nyt tässä: olen todella tunnerikas ihminen, jos kauniisti asia ilmaistaan. Saman päivän aikana tunnen valtavan määrän tunteita, ja ne ovat ajoittain todella voimakkaita. Jo lapsena musiikki ja muu taide vaikutti minuun valtavalla tavalla. Muistan katsoneeni Titanicin useita kymmeniä kertoja, ja se vaikutti syvästi (ja myös vääristäen) ajatuksiini rakkaudesta. Musiikin kautta purin iloa, surua ja vihaa. Valitettavasti myös omaksuin sitä kaikkea mitä kuuntelin, katsoin ja luin. Olen koko elämäni elänyt tunteideni viemänä, myös kristikunnan keskellä. Vasta neljä vuotta sitten, kun Jumala teki sydämessäni muuttavan ihmeen, aloin ymmärtämään syvemmin tunteiden tarkoitusta ja tehtävää – ja toisaalta, miten vaarallista oli kun annoin niiden johtaa.

Oletko koskaan huomannut miten tunnepitoista kristikunta on nykyään, etenkin se kristillisyys jota naisille tarjotaan? Naisten retriitit, ylistysillat ja romanttiskristillinen kirjallisuus opettavat meitä luottamaan tunteisiimme Jumalan johdatuksena. Joskus pelkään, että naisille suunnattu kristillinen materiaali ei ole kaukana maailman tarjoamasta, se on vain vähän siivosyntisempää. Muistan kun luin naisille suunnatun suositun kristillisen kirjan, jossa kerrottiin että Jumalalla on varattuna meille oma kukka, ja Hän haluaa että me saamme syvän romanttisen suhteen kanssaan. Toinen kuuluisa kirja kertoi, miten meidän naisten tulee oppia "rakastelemaan Jumalan kanssa" jollain vertauskuvallisella tavalla. En vitsaile. Se on sairasta, mutta totta. Valitettavasti naisille suunnattu kristillinen materiaali on monesti, no, roskaa. Meille uskotellaan elokuvien, kirjallisuuden ja self-help-saarnojen kautta, että elämme suurta seikkailua Jumalan kanssa, jossa Hän puhuu hiljaisin äänin tunteisiin ja ajatuksiimme. Meistä tehdään tarinan keskus, Jumalan syvä tarve. Jeesus on tässä tarinassa cameo-roolissa. Ja jos joku tuntuu hyvältä, sen täytyy olla Jumalasta – eikö niin?

Mutta tämä ei kuitenkaan voisi olla kauempana Raamatullisesta kristinuskosta! Me emme ole tämän tarinan keskipisteitä, ja on suuri valhe suoraan helvetin syvyyksistä, että meidän tulisi luottaa ailahteleviin tunteisiimme. Ei. Meidän kristittyjen tulisi hallita ja taivuttaa sydämemme ja tunteemme Jumalan tahdon alle. Tunteet ovat kyllä tärkeitä, ja niillä on tärkeä tarkoitus ja tehtävä, mutta meidän ei tule antaa tunteiden hallita itseämme. Ja mitä enemmän tunteitamme ruokitaan maailman ja epäterveen kristillisyyden toimesta, sitä enemmän me olemme kuin akanoita, joita tuuli lennättelee joka suuntaan.

Tunteiden viemää

” Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvon mukaan, ei viivy syntisten teillä eikä istu pilkkaajien parissa, vaan on mieltynyt Herran opetukseen ja tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki, mitä hän tekee, menestyy.

Niin ei ole jumalattomien laita, vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli lennättää. Sen tähden jumalattomat eivät kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskaiden seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskaiden tien, mutta jumalattomien tie vie tuhoon.” Ps.1

Psalmi 1 kuvailee jumalattomia sellaisina, jotka ovat ”kuin akanat, joita tuuli lennättää” (Ps.1:4). Kun aikanaan maata viljeltiin, työt tehtiin käsipelillä ja eläinten avustuksella. Keväällä, kylvön aikana, jyvät heiteltiin pellolle. Jyvän ympärillä oli usein kuoriosa, jonka nimi on ”akana”.  Se on kevyempi kuin jyvä, joten kun maanviljelijä heitti jyviä, jyvät painonsa voimasta tippuivat sinne minne kuului, mutta akanat saattoivat lähteä lentoon tuulen mukana minne nyt sattui tuulemaan. Psalmin kirjoittaja kuvastaa jumalattomia tällaisiksi akanoiksi, jotka lentelevät tuulen mukana sinne sun tänne, minne nyt sattuu tuulemaan. Ja tällaisia usein ovat meidän tunteemme.

Tunteet eivät kuitenkaan ole itsessään pahoja. Ne ovat vain viestejä meidän sisäisestä maailmastamme. Jumalakin tuntee. Jumala tuntee iloa (Sef.3:17; Jes.62:5; Jer.32:41). Jumala rakastaa (1.Joh.4:8; Joh.3:16; Jer.31:3), katuu (1.Moos.6:6), murehtuu (Ps.78:40) ja säälii (Tuom.2:18; 5.Moos.32:36). Jumala jopa vihastuu ja vihaa (Ps.7:12; Room.1:18; San.6:16). Ja Jeesus Jumalan ruumiillistumana, kolmiyhteisen Jumalan toisena persoonana, tunsi monenlaisia tunteita. Hän itki (Joh.11:35), Hän tunsi sääliä (Mark.6:34). Jeesuksen sielu oli ”syvästi murheellinen, aina kuolemaan asti” (Matt.26:38). Tunteet eivät siis itsessään ole hyviä tai huonoja, mutta niiden varjolla on meidän langenneiden ihmisten todella helppoa tehdä syntiä.

Kirjoitin blogin ”Raamatun luomisjärjestys ja erilaiset roolit”. Siinä blogissa kävin läpi muun muassa miehen ja naisen biologisia eroja, ja lainaan siitä yhden pätkän tähän alkuun:
” Esimerkiksi naisten aivokurkiainen on laajempi kuin miesten, jonka vuoksi tunteet ja faktat yhdistyvät naisella helpommin. Saman eron vuoksi miehet ovat sen sijaan keskimäärin analyyttisempia, ja pystyvät erotella faktat tunteista luonnollisemmin. Tiedätkö missä tunteiden täytyy olla aina mukana päätöksen teossa? Ihmissuhteissa, hoivaamisessa ja lasten kasvatuksessa. Sen sijaan sodissa, raa’assa työelämässä tai tiukoissa päätöksissä, joissa tunteille ei ole sijaa, miehet menestyvät paremmin. Heidän biologiansa on luotu työtä ja taistelua varten. Terveen miehen kehossa näkyy se rooli, johon hänet on luotu: hänen lihaksensa on tarkoitettu voimakkaaseen työtekoon ja taisteluun. Hänen aivonsa on luotu analyyttiseen päätöksentekokykyyn, johon ei sovi liikaa sotkea tunteita.

Naisen aivot taas sekoittavat tunteet tiedon kanssa, ja kykenevät herkemmin aistimaan tunteita ja sanattomia viestejä, tuntemaan empatiaa ja miettimään päätökset ihmisten kautta. Kehomme ovat ehkä vähemmän voimakkaita, mutta naiset ovat sitkeämpiä, se näkyy myös keskimäärin viisi vuotta pidemmässä eliniässä. Me kestämme syvää pitkäkestoista kipua paremmin, juuri sellaista mitä synnytys aiheuttaa. Ja naiset viihtyvät puhuen tunteista ja ihmisistä. Me analysoimme ja mietimme näitä usein todella syvällisellä tasolla, ja ihmettelemme miksei aviomiehemme tavoita meidän tunne-elämää ja sanattomia viestejämme. Me olemme luonnostamme erinomaisia terapeutteja, lääkäreitä, hoitajia ja koulunopettajia. Sanattomat viestit, tunnejäljet ja tunnetilojen aistiminen on luonteva osa naisen elämää, ja näitä monet kutsuvat myös intuitioksi.”

Meillä naisilla on siis biologisia syitä, minkä vuoksi tunne-elämämme on vahvaa, ja se on Jumalan luomaa meissä, siis hyvää. Mutta koska olemme keskimäärin miehiä tunteellisempia, sen vuoksi uskon, että paholainen yrittää juuri naisiin usein vedota juuri tunteiden kautta. Tunteet ovat hyvä renki, mutta huono isäntä. Meidän tulee kasvaa viisaiksi Jumalan naisiksi, joiden tunteet ovat asettuneet niiden omalle paikalleen. Tunteet eivät saa ohjata meitä, vaan meidän täytyy ohjata niitä Jumalan Sanan avulla.  


Tunteiden hallinta

”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä. Älkäämme tavoitelko turhaa kunniaa, ärsytellen ja kadehtien toisiamme.” Gal.5:22-26

Henki ei kasvata meitä ailahteleviksi tuuliviireiksi, vaan itsemme hillitseviksi ja pitkämielisiksi, vakaiksi naisiksi. Sen vuoksi on niin surullista, että usein juuri Hengen työksi väitetään sellaista poukkoilevaa ja ailahtelee kristillisyyttä, jossa pumpataan ja manipuloidaan tunne-elämyksiä. Todellinen ja pysyvä ilo ja vaellus ei tule valtavista tunnekuohuista tai jännittävistä seikkailuista, vaan tyytyväisyydestä ja levosta Kristus-kalliolla siinä paikalla missä olemme. Me kasvamme totuudessa ja vahvistumme seisomaan kestävinä kaikenlaisissa myrskyissä. Meidän päämäärämme ei siis ole kokemuskeskeisyys tai seikkailut, ei tunne-elämykset ja ihmeet ja merkit, vaan Totuus. 

"Pyhitä heidät totuudessa. Sinun sanasi on totuus." Joh. 17:17


Mutta miten me voimme sitten edistää Hengen hedelmän kasvua? En usko, että mikään hedelmäpuu pusertaa itsestään hedelmää. Ei. Kun sen juuret ovat hyvässä maaperässä, ja se saa riittävästi vettä, ravinteita ja auringon valoa – se kyllä tuottaa sitä hedelmää, jota on se on luotu tuottamaan. Jos olet uudestisyntynyt kristitty, sinä kyllä alat tuottamaan Hengen hedelmää, kun saat riittävästi ravinteita: Jumalan Sanan vahvaa ruokaa sekä Kristuksen läsnäolossa rukouksesta Elävää vettä. Sinä et tarvitse toistavaa ylistysmusiikkia, joka kirvoittaa tunteesi pintaan. Sinä et tarvitse myöskään uutta kurssia miten kuulisit Jumalan äänen. Et tarvitse konferensseja, etkä ylistystanssia (vaikka itsessään niissä ei mitään väärää olekaan). Sen sijaan sinun tarvitsee kuulla ja uskoa Jumalan Sanaa, ja antaa sen muovata arvosi, ajatuksesi ja ihanteesi – näin me muutumme ja kasvamme.


”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” Room.12:2

Meidän tulee kuitenkin myös ojentautua tuohon kasvuun. Se tarkoittaa, että pyrit karsimaan syntiä elämästäsi. Jos olet kerkeä kielestäsi, kuten minä: rukoile, että saisit huulillesi vartijan ja sitten toimi. Älä anna tunteiden läikähtymisen varjolla päästää suustasi mitä tahansa. Jeesus sanoi, että meidän tulisi jopa leikata irti kätemme, jos se viettelee meitä syntiin (Matt.18:8-9). Synnistä pitää siis pyrkiä luopumaan, ja kasvaa vihaamaan sitä mitä Jumala vihaa, ja rakastamaan sitä mitä Jumala rakastaa. Armo ei anna lupaa synnille, vaan armo nimenomaan pelasti meidät synniltä. Jumala vihaa syntiä, ja on valmis viemään meidät vaikka minkälaisien kipujen kautta, jotta näemme syvemmin ja syvemmin oman syntimme kauheuden (Hepr.12:4-11).

”Vihastukaa mutta älkää tehkö syntiä. Älköön aurinko laskeko vihanne yli.” Ef.4:26

Suurimman osan on helppo käyttäytyä hyvin työpaikalla tai seurakunnassa, mutta kotona omalle puolisolle tai lapsille onkin vaikeampi esittää. Mitä tunnekeskeisemmästä kristillisyydestä, mediasta ja ajan hengestä arvomme ammennamme, sen ailahtelevampia todennäköisesti olemme. Mutta emme ole toivottomia. Aina voi laittaa epäterveet kristikunnan ilmiöt sivuun, ja alkaa kasvamaan totuudessa. Ja oikeasti lopulta me kaikki uudestisyntyneet kykenemme taivuttamaan tunteemme Jumalan tahdon alle – jos vain haluamme. Vihan tunne on välillä hyvin valtava, ja voi tuntua että sen hallinta on mahdotonta, mutta se ei ole. Mieti esimerkiksi tilannetta, jossa olet niin vihainen kotona miehellesi, että päästät pahan olosi ulos huutamalla. Saatat sanoa, ettet voi asialle mitään, mutta totuus on että jos naapurisi tulee pimpottamaan ovikelloa tuossa hetkessä, saat heti vihasi katkaistua ja laitettua ulkokultaisen käytöksen päälle. Kyse ei usein ole siitä, ettemme voi, vaan ettemme oikeastaan halua. Synti tuntuu hyvältä, ja se tuo jonkinlaista tyydytystä, kun annamme sille periksi. Ja jos olemme tottuneet etsimään ja elämään tunteista ja kokemuksista, vie aikaa totutella niitä tottelemaan sinua. Me tarvitsemme todellista Hengen hedelmän kasvua, sillä se ei riitä, että osaamme esittää hyvän kristityn roolia muualla, mutta kotona käyttäydymme kuten ne tuulen heittelemät akanat. Meitä on kutsuttu olemaan pienessä uskollisia, silloinkin kun kukaan ei näe.

Lähtökohtaista on se, että me emme selittele huonoa käytöstämme, emmekä syntisiä ajatuksiamme – tai sitä, että tunteet ohjaavat meitä liikaa. Meidän tulee olla rehellisiä ensin tilastamme Jumalalle, myöntää syyllisyytemme ja syntimme. Tästä kaikki kasvu alkaa:
”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole tehneet syntiä, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” 1.Joh.1:9-10

Meidän tulee myös antaa Jumalan olla Jumala. Minusta voi tuntua että joku asia ei olisi niin vakavaa syntiä, mutta minun tunteillani ei siinä asiassa ole merkitystä. Jumalan Sana on totuus, ja meidän tulee muuttua, ei Jumalan (Joh.17:17). Ja kun kohtaat Raamatussa asioita, joita lukiessasi tiedät Pyhän Hengen osoittavan suoraan sinuun, älä pelkää sen nostattamaa synnintuntoa. Se on siunaus, ja kertoo että Henki tekee työtään sinussa. Nimittäin synteihinsä kuollut syntinen ei yksinkertaisesti voi omata synnintuntoa ja todellista Jumalan pelkoa, mutta se on Jumalan tuntemisen alku (San.9:10). 1800-luvulla elänyt baptistipastori C.H.Spurgeon on aikanaan sanonut, että mitä pidemmälle hän kulki kristityn vaellustaan, sen syvemmin hän suri syntisyyttään. Kristitty ei kasva pois synnintunnosta, vaan näkee syvemmin likaisuutensa. Hetken matkaa vaellettuasi Herran kanssa, et ehkä enää tee niitä samoja suuria syntejä, jotka näkyy kirkkaasti kaikille ohikulkijoille, mutta olet edelleen syvästi syntinen. Ja Pyhä Henki kasvattaa pyhityksessä sinua loppuun saakka. Ota siis synnintunto ilolla vastaan!

Palaan vielä Sananlaskun paikkaan, josta tämä kirjoitus alkoi: 
Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket käskyni mieleesi, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi ymmärrykseen, jos kutsut avuksi ymmärrystä ja korotat äänesi taidon puolesta, jos haet sitä kuin hopeaa ja etsit kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen, sillä Herra antaa viisautta, hänen suustaan lähtee tieto ja ymmärrys.” San. 2:1-6

Me luemme nyt lasten kanssa aamuisin Sananlaskuja läpi, ja tätä luettaessa pysähdyin jotenkin tuon äärelle, että meidän tulee ”taivuttaa sydämemme ymmärrykseen”. Se ei siis ole itsestään selvää, että ihminen taipuu Jumalan tahdon alle, ja suostuu ottamaan askeleita tällä armon tiellä. Paavali sanoi, että ”suuntaan lyönnit omaan ruumiiseeni ja alistan sen tottelemaan, etten minä, joka muille saarnaan, itse joutuisi hylätyksi.” (1.Kor.9:27) Kilvoittelu on siis kovaa työtä. Kristuksen tie on kutsu ottaa joka päivä ristimme, kieltää itsemme ja seurata Häntä (Matt.16:24-28), ei tunteitamme. Se on kutsu kuolemaan, sitähän risti tarkoittaa. Ei Jeesuksesta tuntunut varmastikaan hyvältä mennä ristille, mutta Hän meni silti. Sillä todellinen rakkaus on tunne-elämää suurempi. Ja meitä on kutsuttu kulkemaan Jeesuksen viitoittamaa tietä, alistumaan kaikessa Isän tahtoon (Joh.6:38). Meidän tulee alistaa tunteemme Jumalan tahtoon, ”taivuttaa sydämemme ymmärrykseen”. Joskus se vaatii kipeitä valintoja.

Miltä tämä kaikki käytännössä näyttää?

Meidän tunteemme kertovat niin monia viestejä päivän aikana, että meidän tulee osata tulkita niitä oikein ja Sanan valossa. Ajatuksia ja tunteita nimittäin tulee ja menee, mutta vain sillä on merkitystä mitä teet nyt niiden kanssa. Jos sinulle tulee kateuden tunne, vietkö sen Jumalalle rukouksessa ja pyydät voimaa nähdä sen hyvän mitä sinulla on, sen sijaan että rikkoisit 10. käskyä ("älä himoitse"), ja jatkaisit näillä ajatuksilla mässäilyä? Jos sinulle tulee ihastuksen tunne jotain toista kuin puolisoasi kohtaan, tunnustatko ja vietkö sen Jumalalle pyytäen voimaa päästää irti – vai jatkatko ajatuksella mässäilyä ja rikot 7. käskyä ("älä tee huorin")? Jeesus nimittäin sanoi, että se, joka edes himoitsee toista, on jo tehnyt aviorikoksen (Matt.5:27-28). Jos vihastut läheisellesi, tunnustatko sen Jumalalle ja pyydät viisautta päästää irti väärästä vihasta ja toimia oikein – vai jatkatko vihalla mässäilyä, ja rikot 6. käskyä ("älä tapa"). Jeesus sanoi, että se joka vihaa toista, on jo sydämessään tehnyt murhan (Matt.5:21-22).

Tunteita nimittäin tulee, mutta sinä päätät taivutatko sydämesi ymmärrykseen, vai oletko tuulen johtama akana. Jaakob varoittaa, että synnillä leikkiminen on todella vakava asia. Aluksi se on vain pieni houkutus, ajatus mielessä, mutta jos sillä leikkii, se alkaa kasvamaan ja synnyttää ensin synnin, sitten lopulta kuoleman (Jaak.1:14-15). Ajatuksen tasolla siis tapahtuu ensimmäinen taistelu synnin kanssa. Siellä me viemme sen joko rukouksessa Herralle ja katkaisemme sen, tai annamme sen alkaa hivelemään ajatuksiamme ja paisumaan paisumistaan. Jos valitsemme ottaa ristimme ja kiellämme itsemme, ajan kanssa, kun olemme tarpeeksi kauan taivuttaneet sydäntämme Herran tahtoon, se alkaa olla helpompaa. Olen kuullut, että terveellisten uusien elämäntapojen oppiminen ja rutiiniksi muuttuminen vie keskimäärin kuusi viikkoa. Ajattelisin että samalla tavoin ajan kanssa, meidän tunteemme ei enää saakaan niin suurta ylivaltaa. Me opimme hallitsemaan niitä Jumalan tahdon mukaan, vaikka meidän tulee tiedostaa, että syntisinä taistelu syntiä vastaan on käynnissä loppuun saakka, emmekä saa kuvitella että irrallaan Herran armoa, me voisimme saavuttaa yhtäkään voittoa tässä taistelussa. Kuitenkin 1600-luvulla elänyt puritaani John Owen varoittaa meitä oikein satojen vuosien takaa: "Tapa syntiä, tai synti tulee vielä tappamaan sinut."

Tunteet ovat kuitenkin myös viesti, joita ei ole tarpeen tukahduttaa. Joskus on varmasti ollut aikoja kristikunnassa, jossa ihmiset yrittäneet tukahduttaa tunteensa, ja se on näkynyt jos kohta karmeampina lankeemuksina. Se ei ole tarpeellista, eikä hyvä tie. Vaikka tunne-elämämme on lankeemuksessa synnin saastuttama, me voimme kysellä rukoillen, että miksi tunnen kuten tunnen? Se voi olla todella terveellistä omalle vaellukselle. Jos kadehdit naapurin hienoa autoa, niin ehkäpä sydämesi on kiinni väärissä aarteissa – ja kateuden alla on syvempikin syntiongelma, esimerkiksi arvomaailman vääristyminen? Jos ihastut johonkin toiseen kuin puolisoosi, voiko tässä ulkopuolisessa olla jotain mitä kunnioitat ja ihastelet, mutta langennut tunne-elämäsi sekoittaa sen ihastukseksi? Tai jos vihastut läheiseesi, onko välillänne pettymys tai epäselvyys, jota et ole uskaltanut tai osannut rakentavasti selvittää – ja se nyt purkautuu vääränä vihana? Näitä kysymyksiä saa ja tulee esittää. Usein löydämme syvempiä motiiveja toiminnassamme, joka auttaa meitä jatkossa kilvoittelussa syntiä vastaan.

Ja kun nyt puhumme kilvoittelusta, haluan vielä muistuttaa että tämä ei ole tie ansaita pelastusta. Tosiasia on, että irrallaan Jumalan armosta yksikään askel lihan kuolettamiseen ja tunteidemme hallitsemiseen ei ole mahdollinen. Me emme koskaan voi saada Jumalan mielisuosiota omilla ansiollamme. Jumala pelasti meidät, kun vielä olimme syntisiä (Room.5:6-11), yksin armosta, ilman mitään ansiotamme. Hän ei pelastanut meitä sen vuoksi, että me olemme niin valtavan hyviä kilvoitelussa tai tahtomme lujuudessa, tai koska meistä kerran tulisi uskon sankareita. Hän pelasti meidät oman nimensä kunnian tähden, ja Hän ei jaa kunniaansa meidän kanssa! Kuitenkin Hän on nyt sitoutunut kasvattamaan meitä omiaan, ja kurittaa myös niin kuin isä lapsiaan (Hepr.12:5-11). Me siis opimme elämää Herran turvallisissa käsissä, ja Hän ei tiputa meitä pelastuksesta kun epäonnistumme. Hän on sitoutunut kasvattamaan meitä, ja opettamaan meitä elämään niin kuin on Hänen hyvä tarkoituksensa ihmiselle. Ja koska meitä ei alunperinkään pelastettu hyvien töidemme tähden, me emme tule myöskään pysymään tällä tiellä ansioidemme tähden. Meidän ainoa toivomme on alusta loppuun Kristuksen täydellinen työ, sillä emme ikinä tule tavoittamaan sitä vanhurskautta jolla voisi pelastua. Sen saavutti yksin Kristus, ja Hän tarjoaa sitä niille, jotka uskovat ja kääntyvät synneitään Hänen puoleensa.

Loppusanat

Paholainen tuntuu kohdistavan paljon panoksia meitä naisia kohtaan, ensinhän nainen lankesikin. Tunne-elämässämme on jotain niin herkkää ja lapsenkaltaista, että siihen kohdistetaan nyt paljon tulitusta joka suunnasta. Meille tarjotaan unelmia, jotka tekevät meidät tyytymättömiksi omaan arkiseen elämäämme ja perheeseemme. Meille tarjotaan tunnekuohuja, joka saa elämämme tuntumaan harmaalta. Meille tarjotaan valheita, että meidän miestemme tulisi täyttää syvimmät tarpeemme, vaikka tarpeidemme täyttäjä voi yksin olla Jumala. Tätä kaikkea tarjotaan meille tunteellisena musiikkina, elokuvina, jopa trendikkäiden seurakuntaliikkeiden kautta. Naiset ovat selkeästi suuri kohdeyleisö kaikelle tunteelliselle, sillä siellä on meidän heikkoutemme - mutta myös vahvuutemme, jos käytämme sen oikein. Tähän vastauksena me naiset tarvitsemme samaa syvää teologiaa kuin miehetkin: hengellistä viisautta, kasvua ja lujittumista. Ja se lähtee siitä, että me taivutamme tunteemme Herran tahdon alle.

Näin minä uudistan mieltäni, taivutan sydäntäni ja seuraan Häntä ristiäni kantaen.

”Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon - niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.” San.2:1-5


Coram Deo, Ida

Kommentit

Suositut tekstit