Kristitty nainen lopunajoissa
Miten paljon on taas tapahtunut. Levottomuutta. Luonnon katastrofeja. Kansat jakautuvat kahtia, ja viha ja kuplaantuminen lisääntyy. Koronapasseja suunnitellaan, ja se herättää jos jonkinlaista keskustelua. Monet mun ystäväni ovat lopettaneet uutisten lukemisen kokonaan, tai poistuneet sosiaalisista medioista. Kaikki huutaa päällekkäin ja yrittää voittaa melulla ja mekkalalla! Miten ihmeessä tässä kaikessa pysyy kristitty järjissään? Eletäänkö me nyt lopunaikoja? Tulisiko tässä jotenkin alkaa varautua Herran paluuseen?
Kun aloitin vlogini vuonna 2018, niin varmaankin jo ensimmäisten videoiden joukossa pohdin lopunaikoja. Se vuosi tuntui silloin tosi levottomalta. En enää osaa edes muistaa miksi, nimittäin joka vuosi voittaa levottomuudessa edellisen. Mutta jos se maailmanaika tuntui pahalta, on varmaa, että nyt on vieläkin raskaampaa. Helposti voisi ajatella, että nyt on varmasti ne viimeistä viimeisimmät päivät. Mutta totuushan on, että tietyllä tavalla me olemme eläneet lopunaikoja jo 2000 vuotta, nimittäin jo apostolit odottivat ja olettivat olevansa viimeinen sukupolvi. Mutta vielä me kristityt täällä olemme, 2000 vuotta myöhemmin, ja odotamme yhä Herraamme.
Uskoisin että lopunajan odotuksella on syvä hengellinen tarkoitus. Jeesus ei kertonut meille paluunsa hetkeä, vaikka antoikin meille merkkejä siitä, että millaista se saattaisi olla. Jollain tavalla on tärkeää, että olemme koko ajan valmiina, ja silti tietämättömiä. Meidän tulisi tiedostaa, että kaikelle pahuudelle on asetettu päätepäivä, ja että tämä ei tule jatkumaan loputtomasti. Tämä totuus pitää meitä valveilla, ettemme ajaudu hengelliseen uneen. Jeesus kertoo Matteuksen evankeliumin luvussa 24, miltä maailma näyttää ennen Hänen paluutaan. Mutta minusta on mielenkiintoista, mitä Jeesus aivan ensimmäisenä vastaa, kun opetuslapset kysyvät, että mikä on merkkinä Hänen paluustaan. Hän sanoo: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt.24:4).
Eksytys hiipii odotuksenkin kautta
Lopunaikojen odotus on vuosituhansien aikana eksyttänyt useita kristittyjä. Joskus nimittäin niistä jännittävistä ja mieltä pohdituttavista tapahtumista voi tulla meille tärkeämpiä kuin Jumalasta itsestään. Luin juuri upean hymnin ”It Is Well With My Soul” kirjoittajasta Horatio Spaffordista. Tarina laulun takana on surullinen. Vuonna 1873 Spafford lähetti vaimonsa ja neljä pientä tytärtään laivalla kohti Britanniaa lomamatkalle, ja jäi itse perään yllättävien työasioiden vuoksi. Spafford oli yrittäjänä menettänyt kaiken omaisuutensa kaksi vuotta takaperin Chicagon suurpalossa. Atlantia ylittäessään Spaffordin tyttäriä ja vaimoa kuljettanut laiva törmäsi toiseen alukseen, ja hukkui vieden mukanaan 12-vuotiaan Annien, 7-vuotiaan Maggien, 4-vuotiaan Bessien sekä heidän 18 kuukautisen tyttövauvansa. Päästyään Britanniaan, Horation vaimo Anna lähetti miehelleen surullisen ja kuuluisan sähkeen: ”Pelastunut, yksin…”. Tämän surun keskellä Spafford kirjoitti tuon kuuluisan ja koskettavan hymnin. Spaffordin elämässä oli siis menetystä ja surua. Mutta surullista on se, että nämä koettelemukset lopulta ajoivat hänet katkeraksi ja kyseenalaistamaan Presbyteeri-seurakunnassaan oppimansa terveen kristillisen opin. Loppuvuosinaan he ajautuivat vaimonsa kanssa messiaaniseen lahkoon, jossa he odottivat lopun tulevan. He muuttivat Jerusalemiin, ja elivät pienessä yhteisössä, hyväksyen mm. universalismin (=kaikki pelastuvat lopulta) ja hyläten opin helvetistä. Heidän surullinen ja tragedian täyteinen elämä on omiaan osoittamaan meille, että surut ja haasteet yhdistettynä lopunajan jännittäviin maisemiin, voivat viedä kenet tahansa lopulta hyvin harhaan.
Lopunajan odotus on siitä petollista, että se saa meidät sivuuttamaan sen hiljaisen ja kuuliaisen elämän Jumalan yhteydessä. Se tuo jännitystä, joka pyyhkäisee alleen arjen haasteet. Avioliiton haasteet, lapsien kasvukivut, omat surut ja pettymykset tuntuvat pienemmiltä, jos niitä ei tarvitsisikaan käsitellä, vaan voisin hypätä suoraan tarinan loppuun! Mutta Jumala ei tällaista oikotietä meille anna. Meille luotiin tämä päivä tänään, ja tänään meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta – ei vauhkoamaan loputtomasti merkeistä ja maailman myllerryksistä. Tämän päivän valinnat vaikuttavat siihen, missä olen huomenna. Jos tänään valitsen seurata Jeesusta, olen huomennakin tällä tiellä. Mutta jos tänään valitsen etsiä jotain muuta turvapaikkaa, kuin Jumala yksin ja Hänen Sanansa, voin ajautua hyvin eksyksiin. Salaliitot, kiehtovat ajanmerkkien seurailut ja Ilmestyskirjan loputon tutkiminen ovat vaan niin paljon jännittävämpiä, kuin kuuliainen elämä ja kasvu siinä minun tavallisessa elämässäni. Ja niistä voi tulla ihmisen tylsyyden ja arjenhaasteiden taltuttamisen turvapaikka. Salaliitto on jotain minun itse ulkopuolella, jota voin päivitellä ja pyöritellä ilman sen suurempaa sisäistä prosessia. Vaatimus tehdä parannusta omasta ylpeydestä ja katkeruudesta vaatii työtä oman itseni sisimmässä Jumalani edessä.
Valvokaa
Jeesus antoi kuitenkin tärkeän viestin lopunaikoihin liittyen: meitä on kehoitettu valvomaan, tuli sitten loppu huomenna tai tuhannen vuoden kuluttua. Uuden Testamentin lähes jokainen kirja varoittaa valheopettajista, valheopetuksista ja eksytyksistä. Lopunajoista sanotaan, että ne lisääntyvät niin rajusti, että se ”eksyttää, jos mahdollista valitutkin” (Matt.24:24). Paavali kertoo Tessalonikan seurakunnalle näin hurjan viestin:
”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” 2.Tess.2:7-12
Tämä siis tarkoittaa sitä, että meidän tulee olla hyvin tarkkana siitä minkälaisen opetuksen alla olemme, ja minkälaista totuutta vastaanotamme, sillä Jumala sallii niiden eksyä, joilla ei ollut rakkautta totuuteen. Rakastanko ja alistunko Jumalan totuuden alle, vaikka lihassa se tuntuisikin pahalta?
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” 2.Tim.3:1-7
Huomaatko, että Paavali puhuu erityisesti naisparoista, jotka kuuntelevat kyllä kaikenlaista, lennähtelevät opista toiseen, mutta eivät koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Ja tuossa Tessalonikalaiskirjeessä tosiaan kerrotaan varoittavana esimerkkinä niistä, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen. Olen pohtinut asiaa aina välillä, että miksi Paavali juuri puhuu naisparoista, kyllähän miehetkin eksyvät! Mutta sitten todennut että se varmasti liittyy meidän suurempiin tarpeisiimme sosiaalisesti ja myös siihen, miten paljon tunteet sekoittuvat naisilla ajatteluumme. Jos joku tuntuu hyvältä, me olemme taipuvaisempia ajattelemaan, että asia olisi hyvä. Kristilliset retriitit, tuntitolkulla ”Hengessä soukkailut” (en ole keksinyt tätä termiä, vaan todella jotkut kaiketi sanovat noin) ja koskettavat tarinaillat vetävät pääasiallisesti naisia. Kauniiden ja tunteisiin vetoavien sanojen varjolla on niin helppo ujuttaa vähän puolitotuuksia joukkoon, ja niellä alas. Toisaalta toisessa ääripäässä houkuttaa jännittävät maailman tapahtumat, jotka saattavat saada meidät kokemaan olevamme toisten yläpuolella ja lankeamaan ylpeyden syntiin, sillä näemme jotain toisia kirkkaammin. Kysymys kuitenkin on, onko minulla silmävoidetta nähdä omat syntini ja halua tehdä parannusta niistä?
Kenen ääntä kuuntelet?
Uskoisin että lopunajan odotuksella on syvä hengellinen tarkoitus. Jeesus ei kertonut meille paluunsa hetkeä, vaikka antoikin meille merkkejä siitä, että millaista se saattaisi olla. Jollain tavalla on tärkeää, että olemme koko ajan valmiina, ja silti tietämättömiä. Meidän tulisi tiedostaa, että kaikelle pahuudelle on asetettu päätepäivä, ja että tämä ei tule jatkumaan loputtomasti. Tämä totuus pitää meitä valveilla, ettemme ajaudu hengelliseen uneen. Jeesus kertoo Matteuksen evankeliumin luvussa 24, miltä maailma näyttää ennen Hänen paluutaan. Mutta minusta on mielenkiintoista, mitä Jeesus aivan ensimmäisenä vastaa, kun opetuslapset kysyvät, että mikä on merkkinä Hänen paluustaan. Hän sanoo: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä” (Matt.24:4).
Eksytys hiipii odotuksenkin kautta
Lopunaikojen odotus on vuosituhansien aikana eksyttänyt useita kristittyjä. Joskus nimittäin niistä jännittävistä ja mieltä pohdituttavista tapahtumista voi tulla meille tärkeämpiä kuin Jumalasta itsestään. Luin juuri upean hymnin ”It Is Well With My Soul” kirjoittajasta Horatio Spaffordista. Tarina laulun takana on surullinen. Vuonna 1873 Spafford lähetti vaimonsa ja neljä pientä tytärtään laivalla kohti Britanniaa lomamatkalle, ja jäi itse perään yllättävien työasioiden vuoksi. Spafford oli yrittäjänä menettänyt kaiken omaisuutensa kaksi vuotta takaperin Chicagon suurpalossa. Atlantia ylittäessään Spaffordin tyttäriä ja vaimoa kuljettanut laiva törmäsi toiseen alukseen, ja hukkui vieden mukanaan 12-vuotiaan Annien, 7-vuotiaan Maggien, 4-vuotiaan Bessien sekä heidän 18 kuukautisen tyttövauvansa. Päästyään Britanniaan, Horation vaimo Anna lähetti miehelleen surullisen ja kuuluisan sähkeen: ”Pelastunut, yksin…”. Tämän surun keskellä Spafford kirjoitti tuon kuuluisan ja koskettavan hymnin. Spaffordin elämässä oli siis menetystä ja surua. Mutta surullista on se, että nämä koettelemukset lopulta ajoivat hänet katkeraksi ja kyseenalaistamaan Presbyteeri-seurakunnassaan oppimansa terveen kristillisen opin. Loppuvuosinaan he ajautuivat vaimonsa kanssa messiaaniseen lahkoon, jossa he odottivat lopun tulevan. He muuttivat Jerusalemiin, ja elivät pienessä yhteisössä, hyväksyen mm. universalismin (=kaikki pelastuvat lopulta) ja hyläten opin helvetistä. Heidän surullinen ja tragedian täyteinen elämä on omiaan osoittamaan meille, että surut ja haasteet yhdistettynä lopunajan jännittäviin maisemiin, voivat viedä kenet tahansa lopulta hyvin harhaan.
Lopunajan odotus on siitä petollista, että se saa meidät sivuuttamaan sen hiljaisen ja kuuliaisen elämän Jumalan yhteydessä. Se tuo jännitystä, joka pyyhkäisee alleen arjen haasteet. Avioliiton haasteet, lapsien kasvukivut, omat surut ja pettymykset tuntuvat pienemmiltä, jos niitä ei tarvitsisikaan käsitellä, vaan voisin hypätä suoraan tarinan loppuun! Mutta Jumala ei tällaista oikotietä meille anna. Meille luotiin tämä päivä tänään, ja tänään meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta – ei vauhkoamaan loputtomasti merkeistä ja maailman myllerryksistä. Tämän päivän valinnat vaikuttavat siihen, missä olen huomenna. Jos tänään valitsen seurata Jeesusta, olen huomennakin tällä tiellä. Mutta jos tänään valitsen etsiä jotain muuta turvapaikkaa, kuin Jumala yksin ja Hänen Sanansa, voin ajautua hyvin eksyksiin. Salaliitot, kiehtovat ajanmerkkien seurailut ja Ilmestyskirjan loputon tutkiminen ovat vaan niin paljon jännittävämpiä, kuin kuuliainen elämä ja kasvu siinä minun tavallisessa elämässäni. Ja niistä voi tulla ihmisen tylsyyden ja arjenhaasteiden taltuttamisen turvapaikka. Salaliitto on jotain minun itse ulkopuolella, jota voin päivitellä ja pyöritellä ilman sen suurempaa sisäistä prosessia. Vaatimus tehdä parannusta omasta ylpeydestä ja katkeruudesta vaatii työtä oman itseni sisimmässä Jumalani edessä.
Valvokaa
Jeesus antoi kuitenkin tärkeän viestin lopunaikoihin liittyen: meitä on kehoitettu valvomaan, tuli sitten loppu huomenna tai tuhannen vuoden kuluttua. Uuden Testamentin lähes jokainen kirja varoittaa valheopettajista, valheopetuksista ja eksytyksistä. Lopunajoista sanotaan, että ne lisääntyvät niin rajusti, että se ”eksyttää, jos mahdollista valitutkin” (Matt.24:24). Paavali kertoo Tessalonikan seurakunnalle näin hurjan viestin:
”Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.” 2.Tess.2:7-12
Tämä siis tarkoittaa sitä, että meidän tulee olla hyvin tarkkana siitä minkälaisen opetuksen alla olemme, ja minkälaista totuutta vastaanotamme, sillä Jumala sallii niiden eksyä, joilla ei ollut rakkautta totuuteen. Rakastanko ja alistunko Jumalan totuuden alle, vaikka lihassa se tuntuisikin pahalta?
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja, jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.” 2.Tim.3:1-7
Huomaatko, että Paavali puhuu erityisesti naisparoista, jotka kuuntelevat kyllä kaikenlaista, lennähtelevät opista toiseen, mutta eivät koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Ja tuossa Tessalonikalaiskirjeessä tosiaan kerrotaan varoittavana esimerkkinä niistä, jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen. Olen pohtinut asiaa aina välillä, että miksi Paavali juuri puhuu naisparoista, kyllähän miehetkin eksyvät! Mutta sitten todennut että se varmasti liittyy meidän suurempiin tarpeisiimme sosiaalisesti ja myös siihen, miten paljon tunteet sekoittuvat naisilla ajatteluumme. Jos joku tuntuu hyvältä, me olemme taipuvaisempia ajattelemaan, että asia olisi hyvä. Kristilliset retriitit, tuntitolkulla ”Hengessä soukkailut” (en ole keksinyt tätä termiä, vaan todella jotkut kaiketi sanovat noin) ja koskettavat tarinaillat vetävät pääasiallisesti naisia. Kauniiden ja tunteisiin vetoavien sanojen varjolla on niin helppo ujuttaa vähän puolitotuuksia joukkoon, ja niellä alas. Toisaalta toisessa ääripäässä houkuttaa jännittävät maailman tapahtumat, jotka saattavat saada meidät kokemaan olevamme toisten yläpuolella ja lankeamaan ylpeyden syntiin, sillä näemme jotain toisia kirkkaammin. Kysymys kuitenkin on, onko minulla silmävoidetta nähdä omat syntini ja halua tehdä parannusta niistä?
Kenen ääntä kuuntelet?
Se missä monet menevät vikaan, on myös se, ettei olla sitouduttu osaksi tervettä paikallisseurakuntaa. Seurakunta on nimittäin myös suoja. Netistä on niin helppo kuunnella saarnoja vaikka maailman ääristä - ehkä hyvää, ehkä huonoa - mutta kun seurakunnan tarkoitus ei ole vain mennä kuuntelemaan saarnaa. Me tarvitsemme ihmisiä peileiksi ympärillemme, jotka kasvavat ja kilvoittelevat kanssamme. Tarvitsemme niitä, jotka ojentavat ja rohkaisevat meitä. Me tarvitsemme yhteyttä oikeisiin ihmisiin kasvokkain. Netin kautta kukaan pastori ei voi myöskään olla vastuussa meistä, niin kuin Raamattu pastoreita ohjeistaa (Hepr.13:17), emmekä me kasva Kristuksen kaltaisuuteen, jos voimme valita minkälaisten ihmisten kanssa elämme, mitä teemoja milloinkin haluamme Raamatusta tutkia ja mikä on meille mieluista missäkin asiassa. Ja eräs pastori myös viisaasti muistutti, että pieni tippa myrkkyä riittää tappamaan, jos sitä saa säännöllisesti. Harhaopin suurin vaara on se, että se on useimmiten osittain oikein, mutta juuri riittävästi epäterveitä painotuksia, että alamme keskittyä epäolennaisiin. Tämän vuoksi on tärkeää olla terveen opin äärellä, tavallisessa seurakunnassa. Netissä hyvänkuuloisetkin saarnat voivat ajallaan johdattaa kovin kummallisiin lähteisiin, kun emme voi arvioida hedelmää oikeilla mittareilla.
Minulle seurakunnan johtajuuskysymys on nykyään vakava, ja peilaan terveitä seurakuntia paljon myös sen kautta. Kuka ja ketkä tätä seurakuntaa johtaa? Nimittäin jos Raamatun totuus halutaan murentaa, yksi helppo keino on aloittaa johtajuudesta. Totuushan on, että jos johtajuudesta ei pidetä kiinni yhdessä kohtaa, ei siitä pidetä kyllä muissakaan. 1.Tim.3 ja kirje Titukselle kertovat minkälaiset miehet voivat johtaa seurakuntaa. Mutta kun otat sanan ”miehet” pois johtajan soveltuvuuslistasta, alat kohta ottaa samalla logiikalla yksi kerrallaan muitakin vaatimuksia. Eikä aikaakaan, kun seurakuntaa voi johtaa kuka tahansa sitä itse tahtova, ja lopulta meillä on seurakunta täynnä harhaopettajia, valehtelijoita ja jopa hengellistä väkivaltaa. Jos opettamaan pääsisi seurakunnissa vain näin tiukalla spektrillä valitut miehet; ja kun joku alkaisi sooloilla Raamatullisesti outoja, hän joutuisi seurakuntakurin alle, niin meillä ei olisi hengellistä väkivaltaa, ei valheopettajia eikä harhaoppeja. Seuraapa aikasi Raamatun näkökulmasta seurakuntia, joissa on tehty kompromissi naisjohtajuuden kanssa, ja huomaat että kompromisseja tehdään monin muinkin paikoin.
Mutta jos nyt olet osa tervettä, Kristusta korottavaa seurakuntaa, niin iloitse ja kiitä Herraasi! Täydellistä ei toki löydy, koska olemme kaikki langenneita ihmisiä. Mutta sellainen, joka pyrkii nöyrästi pysymään Jumalan Sanassa ja kasvamaan rakkaudessa ja totuudessa, on varmasti hyvä kasvualusta. Sen sijaan jos olet niitä monia, jotka nyt etsivät ja rukoilevat hengellistä kotia, haluan rohkaista, että anna asialle aikaa. Vieraile seurakunnissa, ja rukoile asiaa. Jos sinulla on aviomies, silloin haluan muistuttaa, että Jumalan tahdossa eläminen on myös sitä, että annamme puolisoidemme kasvaa johtamaan perhettä (Ef.5:22-24). Älä siis sooloilee asiassa, vaan rukoilkaa yhdessä, listatkaa vaikka ne elintärkeät asiat, jotka määrittää terveen seurakunnan, ja sitten etsikää. Herra johdattaa kyllä omiaan tällaisten asioiden, näin olen saanut kokea! On tärkeää myös muistaa, että ei ole olemassakaan ”täydellistä” seurakuntaa, joka ei missään eroaisi minun ajatusteni kanssa. Jo yhden seurakunnan sisällä on niin monenlaisia erilaisia ihmisiä, erilaisista taustoista. Monet lähtevät vihaisina seurakunnista toissijaisten asioiden vuoksi, kuten tylsän musiikin, selvittämättä jätetyn loukkaantumisen tai vaikka jonkun armolahjakäsityksen vuoksi. Mutta jossain joudut kuitenkin tekemään kompromissin, jos et halua jäädä yksin - ja kasvu on myös sitä että opimme rakastamaan toisiamme, silloinkin kun toissijaisissa emme vain ole ihan täysin samaa mieltä. Kun pitää huolta, että ydin ja keskeisin on keskeistä, uskon että meille käy hyvin. Meidän tapauksessa kompromissi oli se, että löysimme kotiseurakunnan toiselta paikkakunnalta, johon olemme sitoutuneet matkustamaan. Joskus ratkaisu voi olla sellainenkin.
Osa valvomista on siis paitsi se, että olet terveessä, Raamattua opettavassa seurakunnassa, mutta myös se, että valvot mitä muutoin kuuntelet. Jos epäterve hengellinen opetus tappaa, niin sitäkin enemmän maailman viihde, jota usein tuijotamme. Millä sinä täytät elämäsi? Uutisilla? Somella? Viihteellä? Näissä täytyy tänä päivänä olla erityisen tarkkana. Jos olikin päivä, että viihde oli osittain vielä viihdyttävää ja ihan mukavaa, niin nyt tuntuu, että ne menevät koko ajan graafisempaan, väkivaltaisempaan, seksuaalisuudeltaan rajumpaan suuntaan. Nämä vaikuttavat meihin valtavasti. Ja kun jo pelkästään yksittäinen mainoskuva voi vaikuttaa niin vahvasti ihmiseen (mainontaahan ei olisi, jos ei tutkimusten mukaan nämä vaikuttaisi), niin miten sitten viihde, jossa katsot tuntikaupalla jotain toista maailmankuvaa ja arvoja valtavan tunteisiin vetoavalla tavalla? Jos sinulla on taipumusta katsoa sellaista viihdettä, josta tiedät, ettei se sovi kristitylle – kehoitan sinua siskona Kristuksessa: lopeta se heti! Se vaikuttaa Jumalasuhteeseesi, vaellukseesi ja läheisiisi. Meillä ei ole mitään selitystä sielumme saastuttamiseen. Yksinkertaisesti vain sulje roska, ja vaikka peru sellaiset streamauspalvelut, peru kanavatilaukset ja poista appsit, jotka tuottavat päivä toisensa jälkeen roskaa elämääsi.
Valitse kuunnella Hyvän Paimenen ääntä. Avaa Raamattusi, ja ota aikaa kuunnella yksin Häntä. Jos kulutat laitteella neljä tuntia päivässä, niin 15 minuuttia Raamatun ääressä ei sitä voita. Sen vuoksi olen itse kokenut hyvänä täyttää Raamatun ja rukouksen lisäksi maailmani asioilla, jotka vahvistavat kristityn vaellustani. Kuuntelen musiikkia, joka opettaa totuutta Jumalasta. Seuraan sellaisia someja, joka vahvistaa uskoani, ja luen innostavia kirjoja, jotka tukevat Jumalasuhdettani. Ja sitten pyrin olemaan kuuliainen Jumalalle omalla pienellä paikallani. Rakastan Jumalaani, ja lähimmäistäni siinä hetkessä ja paikassa, jossa olen nyt. Opettelen päivittäin hiljetymään Jumalani edessä. Ja suosittelen myös edelleen tapaa joka minulla on ollut jo vuosia, että kalenterista löytyy ”treffiaikaa” vain kahden kesken Jumalan kanssa. Sopisiko sinulle aamulla, ennen kuin kukaan muu herää? Tai lounaalla? Mutta älä luista siitä. Tutki Jumalan Sanaa, ja etsi Häntä. Rukoile ja vuodata sydämesi ja huolesi Hänelle. Luota, että Hän on Isä, joka voi ja haluaa kuljettaa sinua tahdossaan, ja tottele Häntä kaikessa.
Sitten jos sinulla on aviomies, rakasta ja kunnioita häntä. Pyri opettelemaan luottamusta Jumalaan silloinkin, kun et ymmärrä. Onko sinulla hyvä, mutta keskeneräinen aviomies, jonka johtajuuteen et millään tahtoisi suostua? Suostu silti. Anna hänen kasvaa johtamaan, anna hänen epäonnistua, ja oppia Jumalansa kanssa kristillistä johtajuutta ja miehuutta. Nalkuttamalla en ole vielä kuullut kenenkään onnistuneen muuttavan miestään, mutta vaimojen rukouksen kautta tiedän Jumalan muuttaneen monia miehiä! Kasvata lapsia päämäärätietoisesti. Suunnitelkaa perheenä suunnitelma, miten opetatte ja minkälaisia arvoja haluatte vaalia perheessänne. Ota vaimon ja vanhemmuuden kutsumus vakavasti. Opettele rakastamaan myös niitä siskoja ja veljiä Kristuksessa, joita elämääsi on annettu. Avaa ovesi, kutsu ihmisiä kylään. Anna kotisi olla palvelemassa toisia. Elä elämääsi niin, että sen täyttää ihmiset ja elämä. Ja kun ihmisten kanssa toimiessa aina käy, sinua tullaan loukkaamaan, ja haluaisit käpertyä pois ihmisten ilmoilta - silloin mene Jumalasi eteen, huuda häneltä apua ja anna lähimmäisellesi anteeksi.
Loppusanat
Eli onko lopunajat tulossa? Kyllä. Ne ovat jo. Ne ovat olleet 2000 vuotta. Ovatko nämä ihan ne viimeiset päivät? En tiedä, mutta jokainen sukupolvi on ajatellut niin Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen. Sen kuitenkin tiedän, että vaikka niistä päivistä on merkkejä tunnistettavissa, ne myös tulevat vähintäänkin uskosta osattomille aivan yllättäen – kuten Nooan päivinä. Mutta mitä meidän kristittyjen tulisi tehdä, on valvoa ja levätä. Meidän tulee levätä Hänessä, joka on uskomme alkaja ja täydelliseksi tekijä, sekä valvoa että olemme varmasti Hänessä, emmekä kulkeneet kuulemaan viehättäviä ja eksyttäviä ääniä. Nyt on liikkeellä paljon teorioita, ja harhaopettajia, jotka joko valheellisesti lohduttavat, että kaikki on hyvin, tai toisaalta pelottelevat ja ahdistavat meitä pelkäämään omaa varjoammekin. Kumpikaan ei ole totta. Me lepäämme, ja me valvomme. Ja me pyrimme olemaan pienessä uskollisia omalla paikallamme.
”Vaikka huomenna tulisi maailman loppu, tänään istutan omenapuun.” -Martti Luther
Coram Deo, Ida
Kommentit
Lähetä kommentti