USKON PERUSTA, TERVE YMMÄRRYS ARMON JA LAIN SUHTEESTA

Kun nyt reformaatiopäivä lähenee, on hyvä pysähtyä kysymään, että mitä tarkoittaa pelastua yksin armosta? Paavalin vakavat varoitukset esimerkiksi Galatan
seurakunnalle, sekä uskon reformaattoreiden kiivailut tämän opin puolesta kertovat, että jotain hyvin perustavan laatuista tuossa armonopissa on. Lain ja armon ymmärtäminen on koko kristillisen elämän ytimessä. Kun näiden ymmärrys ei ole tasapainossa, usein kallistumme joko ”halpaan armoon” tai lakihenkisyyteen. Molemmissa on päätepisteenä ihmiskeskeisyyttä, terveen kristityn kasvun puutetta ja lopulta pahimmillaan pettymystä uskoon. Tämän vuoksi teemana on juurikin tämä: uskon perusta, sekä terve ymmärrys armon ja lain suhteesta.

Halpa armo ja lakihenkisyys

Mutta mitä on ”halpa armo”? Tätä termiä ei tietenkään löydy Raamatusta, vaan Dietrich Bonhoeffer kuvasi tällä sanalla osuvasti epätervettä armon ymmärrystä, joka ei näy tekoina. Tästä myös Jaakobin kirje 2:26 puhuu sanoessaan, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. Bonhoeffer oli pastori, joka eli ja kuoli natsi-Saksan hirmuhallinnon alla, ja vastusti kiivaasti sellaista kristillisyyttä, joka ei noussut puolustamaan lähimmäisiä eikä taistellut syntiä vastaan. Halvan armon valhe on aina ollut se, että koska Jeesus kuoli meidän puolestamme, nyt voin tehdä mitä tahansa ja silti päästä taivaaseen! Ikään kuin Raamatun sanoma olisi, että ihminen voi jatkaa edelleen synneissään, ja Jeesus vain hoitelee synnin seuraukset. Halpaan armoon eksyneet näkevät Jeesuksen tikettinä taivaaseen, mutta eivät Herrana. Halpa armo on toki vähän hassu termi, koska sehän ei ole oikeasti armoa ollenkaan. Halvan armon tunnusmerkkejä ovat mm. armon hyväksikäyttö, minäkeskeisyys, maallisen elämän ja hyvän korostaminen, väärintulkittu rakkaus, self help -kristillisyys, synnin puolustelu, maailman hyväksynnän hakeminen ja valheellinen lohdutus.

 

Lakihenkisyys on toinen ääripää halvasta armosta. Lakihenkinen ei ymmärrä ihmisen syntisyyden syvyyttä, eikä pelastustyön suuruutta. Sen vuoksi lakihenkinen ajattelee, että me jotenkin voisimme vaikuttaa pelastukseemme. Usein lakihenkinen ajattelee tekevänsä hyvää, koska menee halvasta armosta niin kauas kuin mahdollista, mutta eivät näe, että itseasiassa vähättelevät Jumalan pelastusvoimaa perustaessaan omia sääntöjään ja vaatimuksiaan pelastukselle. Ikään kuin Jumala ei pystyisi pelastamaan ihmistä, ja tarvitsee siihen syntisen apua.

 

Raamattu on hyvin selkeä siitä, että pelastus tulee yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen työn kautta. Ja että jos joku edes lisää pelastukseen yhdenkään lain teon, tämä on kirottu (Gal.1:8)! Se on aika vakava juttu. Usein lakihenkinen ajattelee, että Jeesus kyllä armahti minut synneistäni, kun tulin uskoon, mutta nyt minun täytyy kyetä noudattamaan Jumalan lakia, että pysyn pelastuksessa kiinni loppuun saakka. Alku oli siis armoa, loppu on lakia. Lakihenkinen voi myös nähdä vaelluksensa sellaisena, että hän tulee uskoon ja tippuu uskosta tämän tästä, riippuen miten hyvä tai vaikea vaihe on oman vaelluksen kanssa. Lakihenkinen arvioi usein myös muita tällä mittarilla, ja saattaakin kuiskia, että ”se ja se on luopunut uskosta, koska nähtiin viime viikonloppuna kaljalla”. Lakihenkisyyden tunnusmerkkejä ovat mm. rakkaudettomuus, teko- ja syntikeskeisyys, vihamielisyys, uupuminen omaan yritykseen, katkeruus, pelko, kyttääminen ja väärä uskonnollisuus.

 

Mutta kumpikaan näistä ei ole totta! Todellisuudessa lain ja armon tasapaino on kuin kolikko: sillä on molemmat puolet. Meidät pelastetaan kyllä yksin armosta, mutta Jumala ei koskaan ole lakannut olemasta pyhä, eikä Hänen hyvä tahtonsa ihmisen suhteen ole muuttunut Vanhan ja Uuden Testamentin välillä. Todellisuus on se, että ihminen ei pysty puhdistua synnistä lain avulla. Ihminen on nimittäin syntynyt synnin alle (Ps. 51:7, Room. 3:9-12), ja on siis perisyntinen. Me emme siis vain tee syntiä, me olemme lankeemuksen vuoksi syntisiä. Ja tätä meidän sisimmän tilaa ei muuta meidän ulkoiset puhdistelumme.

Jeesus kuvaa asiaa näin:

”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin.” Matt.15:18-20

Kun Raamatussa puhutaan sydämestä, sillä tarkoitetaan ihmisen sisintä olemusta. Ja kun Raamattu sanoo, että sydämemme on se pahuuden ongelma, se tarkoittaa sitä, että meidän ytimessämme on jotain niin perustavan laatuisesti pielessä, ettemme voi puhdistaa sitä itse. Fariseukset olivat erinomaisia puhdistamaan ulkokuortaan, mutta eivät koskaan voineet teoillaan miellyttää Jumalaa (Matt. 23:25-28). Raamattu itseasiassa sanoo, että meidän omat ”vanhurskaat” tekomme ovat Jumalalle kuin likainen riepu (Jes. 64:5-6).

 

Lihassani tiedän, että minä kallistuisin lakihenkisyyteen, jos Jumalan valtava armon työ ei olisi tullut elämääni, ja avannut näkemään, että minut on pelastettu yksin armosta, ilman mitään omaa osaani. Mulle itselleni kaikki "rakkaus-höttö" oli ennen (ja on edelleen!) myrkkyä, olinhan pelastunut halvan armon alta, jossa minulle oli väitetty, että pelastukseen riittää, jos vain jotenkin kevyesti uskoo Jeesuksen olemassa oloon. Koskaan minua ei oltu kutsuttu terveesti parannukseen, eikä osoitettu olevani syntinen. Sitten kun Jumala teki sen ihmeen sydämessäni, ja sain syntyä uudesti ylhäältä, tulin hetkeksi hyvin lakihenkiseksi. Luulin että pelastus johtui siitä, että tein parannusta, ja puhdistin elämääni synnistä. En ymmärtänyt, että nimenomaan pelastuin yksin armosta, ja sen aidon pelastuksen hedelmänä oli muuttunut uusi sydän, aito usko ja Jumalan mielenmukaiset teot.

American Gospel – Christ Alone -dokumentissa kuvataan asia näin:

Roomalais-katolinen kirkko ja monet muut, jotka eivät ymmärrä Raamatullista pelastusta, kuvaavat pelastusta näin:

Usko + Teot = Pelastus

 

Raamattu kuvaa pelastusta näin:
Usko = Pelastus + Teot

Ajattele puuta. Siemen on pieni, joka istutetaan maan alle, mutta ajallaan kun se kasvaa terveeksi puuksi, se tuottaa sitä hedelmää mitä on tarkoituskin. Samoin on uskon laita. Usko on siemen, teot ovat terveesti kasvaneen puun hedelmää. Jos olet uudestisyntynyt, halu tehdä Jumalan mielenmukaisia tekoja tulee kyllä.

Kyse ei ole nyt siis siitä, että miten uskovan tulisi pinnistellä Jumalan mielenmukaista elämää, vaan että 
millaista on pelastava usko, ja mistä se usko sitten tulee?

 

 

Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen Kristuksen kautta

 

Pelastava usko ei ole vain jonkinlaista järjellistä päättelyä, että joku asia on totta, vaan se on elämänmullistava muutos. Hesekiel kuvasi asiaa niin, että saamme kivisydämen tilalle lihasydämen (Hes. 36:26-27), ja Paavali, että sydämemme ympärileikataan (Room.2:29). Jeesus taas kuvasi sitä uudestisyntymänä (Joh.3:3), joka on Hengen työ ihmisessä (Joh.3:8). Se on siis jotain perinpohjaista muutosta, jossa me muutumme. Kun lakia on julistettu meidän murtamiseemme (tämä on Jumalan lain ensimmäinen tarkoitus), silloin me ymmärrämme Pyhän Hengen vaikutuksesta, että minä olen syntinen – ja tieni ovat viemässä minua kadotukseen. Me ymmärrämme, ettemme voi täyttää Jumalan täydellistä lakia, ja siksi tarvitsemme perinpohjaista muutosta (parannuksen teko tulee kreikan kielisestä sanasta metanoia, joka tarkoittaa mielenmuutosta), jotta voimme kääntyä vanhoilta teiltämme Kristuksen puoleen, ja kulkea nyt Hänen tietään ristiämme kantaen. Jumala vaikuttaa meissä uskoa, joka antaa meille voiman ja tahdon hylätä vanha minämme ja astua uuteen. Tässä uudessa elämässä rakkauden kohteeni ja tahtoni ovat muuttuneet. Lihani on kyllä edelleen sama, vanha ja syntinen, mutta tahtoni ja Herrani on nyt uusi – minä en enää ole itseni herra, enkä synnin orja.


Mutta mistä tällainen perinpohjainen elämän muuttava usko sitten tulee? Raamattu on hyvin selkeä tästä:

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahjaSe ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." Ef. 2:8-9 

Usko on siis lahja. Se ei perustu meidän omiin valintoihin eikä tekoihin. Se on Jumalan teko. Me emme pysty työstämään uskoa yhtenä päivänäkään elämässämme - kukaan ei pysty. Ja miksi tämä on tärkeää ymmärtää, on se, että meidän uskosta tulee todella helposti tekokeskeistä Jeesus-keskeisyyden sijaan, jos armoa ei ymmärretä oikein. Jeesus ei pelkästään antanut avointa valtakirjaa niille, jotka osaavat valita oikein ja kilvoitella hyvin, vaan on pelastanut täysin oman hyvyytensä tähden ja sitoutunut itse pyhittämään, opettamaan ja pitämään meistä kiinni, jotta pääsemme perille. Kukaan ei pysty aloittamaan, eikä ylläpitämään uskoaan, eikä tekemään Jumalan mielenmukaisia tekoja itse.


"Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut." Room. 8:29-30

 

Tekokeskeisyys on kamala taakka, joka on vienyt ihmisiä jopa mielenterveyden menettämisen partaalle. Laki ei voi puhdistaa meitä, ja ilman Jumalan Henkeä lihallinen ihminen ei kerta kaikkiaan halua tai pysty tekemään Jumalan mielenmukaisia tekoja.

Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus. Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.” Room. 8:3-9

Ja tästä pääsen teemaan, joka on todennäköisesti monille uusi, tai vähintäänkin ihmeellinen. Minä reformoituna kristittynä uskon Raamatun opettavan selkeästi ja vahvasti ennaltavalintaan. Olen ajatellut, että kirjoitan tästä joskus syvällisemmin, mutta totean vain, että uskon Jumalan valinneen jo ennen maailman luomista ne, jotka pelastuvat (Ef. 1:4). Kun Raamattu puhuu valituista, ne ei ole vain jotain runollisia kielikukkasia tai joku ”hyvien super-mega-uskovien" joukko, vaan yksinkertaisesti niitä, jotka syntyvät uudesti ylhäältä todellisen evankeliumin julistuksen kautta, turvaavat Kristukseen ja pystyvät pysyä Jumalan tahdossa loppuun saakka. Aidot uskovat ovat valittuja. Valitut ovat aitoja uskovia. Se on luonnollisin ja Raamatullisin tapa lukea ne paikat. Ilman Pyhän Hengen pelastavaa työtä ihmisen on nimittäin täysin mahdotonta pelastua.

”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” Joh. 6:37

”Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitaniMinun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.” Joh. 10:26-27

Meidät on pelastettu yksin armosta. Se on siis Pyhä Henki, joka antaa ihmiselle synnintunnon (Joh. 16:8) ja kääntää ihmisen tekemään parannusta/mielenmuutosta syntiensä suhteen (2. Tim. 2:25). Pyhä Henki vaikuttaa elämässämme antamalla meille uuden sydämen (Hes. 36:26-27) ja antamalla meille uskon lahjana (Ef. 2:8). Ja se on Pyhä Henki, joka sitoutuu viemään sen hyvän työn loppuun, jonka on meissä aloittanut (Fil. 1:6). Jumala itse on siis uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä – emme me.

Levon vastapainona kilvoittelu


”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.” Hepr. 12:1-2

Mutta tästä pääsemme lain toiseen käyttötarkoitukseen: meitä kehoitetaan kilvoitteluun ja taisteluun syntiä vastaan. Huomaatko, ettei Raamatussa ole mitään ongelmaa sanoa näitä kahta, meidän aivoille vähän ristiriitaiselta tuntuvaa lausumaa täysin peräkkäin. Meitä kehoitetaan juoksemaan, mutta Jumala on silti se, joka pitää yllä uskoamme ja vie meidät perille. Raamattu on täynnä kehoituksia kilvoitteluun ja varoituksia siitä, miten vakavaa on tippua tältä kapealta tieltä. Jeesus jopa sanoo, että monet yrittävät päästä ahtaasta portista sisään, mutta vain harvat pääsevät (Luuk. 13:24). Kuitenkin Raamattu sanoo myös, että Jumala vaikuttaa sen, että tahdomme ja myös teemme, niin kuin on Hänen hyvä tarkoituksensa (Fil. 2:13). Se tarkoittaa sitä, että vaikka Jumala vaikuttaa sen, että on edes mahdollista tehdä Hänen mielensä mukaan, me kuitenkin kilvoittelemme itse ja teemme elämässä joka hetki valintoja. Laki osoittaa nyt, miten Jumalan tahdossa tulee elää. Kun valitsemme toimia Jumalan tahtoa vastaan, sekin on kyllä Jumalan viisasta sallimusta Hänen lastensa kasvulle, ja osoittaa sen, että olemme yhtä riippuvaisia armosta tänään, kuin olimme vasta uskoontullessamme. Mutta se on silti syntiä ja väärin yhtä kaikki, ja me olemme itse teoistamme vastuussa! Ja todellisen kristityn yksi tuntomerkki onkin suru oman syntinsä puolesta (2. Kor.7:10), ja halu pyrkiä pyhitykseen (Hepr. 12:14).

 

Aidosti uudestisyntynyt ei halua, eikä missään nimessä voi leikkiä synnillä ilman seuraamuksia. Se, että olet kristitty, ja uskot ja rakastat Jumalaa, ei ole lupa tehdä nyt mitä tahdot. Tämä on se halvan armon valhe. Jaakobin kirje varoittaa, että synti on vakava asia, joka ensin tulee näkymään himona, ja sitten synnyttää synnin. Ja kun synnillä leikkii riittävästä, ajallaan se synnyttää kuoleman (Jaak. 1:14-15).  Meidän valinnat näyttävät keitä me todella olemme. Jos todella olemme Kristuksessa, olemme uusia luomuksia (2. Kor. 5:17), emmekä halua sallia synnin murehduttaa Pyhää Henkeä (Ef. 4:30).

Jumala kurittaa lapsiaan (Hepr. 12:7-8), ja jos kristityksi itseään kutsuva voisikin loputtomasti elää kapinassa ilman seuraamuksia – kysymys kuuluu: onko hän Jumalan lapsi ensinkään? Raamattu on selkeä, että kuristusta ilman jäävät ovat äpäriä, eivät lapsia lainkaan. Olipa sitten kyse synnintunnosta tai synnin seuraamuksista, jotka saamme tuta, niiden tarkoitus on tuoda Jumalan lapsi polvilleen ja taas Isän eteen aloittamaan alusta armon varassa. Muuttuneesta tahdosta tunnistaakin Jumalan lapsen. Oletko synnin orja, vai Kristuksen orja? Ja vaikka Kristus on omilleen lempeä ja rakastava, eikä Hän kutsu omiaan orjiksi vaan ystäviksi, Hän on silti maailman kaikkeuden Herra, jonka edessä kaikki polvet kerran notkistuvat.

Iloinen kilvoittelu

 

Kun ymmärtää syvemmin mitä todella 2000 vuotta sitten tapahtui Golgatalla, alkaa ymmärtämään oman pienuutensa pelastuksessa. Jumala ei vain tehnyt potentiaalista shekkiä, jonka otat tai jätät omassa viisaudessasi, vaan todella on sitoutunut pelastamaan ihmisiä oman nimensä kunnian tähden. Ja kun ymmärrämme, että nimenomaan synti on se, jolta Jumala meidät pelasti, meidän tulisi luonnollisesti tahtoa jättää se taaksemme. Silloin ei enää kysymys ole, että onko tuo syntiä tai ei – vaan: tuoko se Jumalalle kunniaa? Tuonko minä elämälläni Jumalalle kunniaa, ja näkeekö minusta, että minun elämääni ohjaa vain yksi Herra, ja se en enää ole minä?

Paavali sanoo puhuessaan ruokakiistoista:
”Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” 1. Kor. 10:31

 

Vaikka asiayhteys puhuu epäjumalille uhratusta lihasta, tämä ajatus sopii hyvin kaikkeen muuhunkin kristityn elämään. Meidän elämän tarkoitus on tuoda Jumalalle kunniaa. Ja kun ymmärrämme, että ihmistä ei pelastettu vain synnin seurauksista, vaan synniltä itseltään, me näemme kuinka nurin kurista olisi enää palata sinne synnin liejuun pyörimään. Me olimme synnin orjia, nyt olemme vapaita. Miksi kukaan laittaisi itselleen orjan kahleet takaisin, kun ne kahleet jo otettiin pois?  

 

”Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.” Room. 6:16


Raamattu ei siis sano, että armo tarkoittaa synnissä elämistä, vaan nimenomaan vapautta synnistä, jonka orjina ennen vaelsimme. Se on iloista kilvoittelua ja kuuliaisuutta Herrallemme, joka on meidät ostanut kalliilla hinnalla. Ja ainoastaan Jeesukseen oksastettuna pysyessä voimme tehdä mitään, mikä on kelpaavaa Jumalalle (Joh. 15:5). Meidän omat teot ja omat puhdistelut on kuin likainen riepu Jumalan edessä (Jes. 64:6). Jos lähdemme lain tielle omissa voimissamme, siellä on aina uusi vaatimus tai joku vanha synti, joka sinua syyttää. Aina joku uusi juttu, joka pitäisi omaksua. Lopulta hukut ja murskaudut sen lain alle. Raamattu sanoo, että lakia pitää noudattaa joka kohdassa täydellisesti, tai on lain rikkoja (Jaak. 2:10). Mutta on toinenkin tie. Se on armosta käsin kilvoittelua. Ei kadotuksen pelosta, vaan pelastuksen riemusta. Ei vaihtokauppana, vaan kiitollisuutena ilmaisesta lahja-armosta, joka muutti sydämen.

Kristitty, joka on saanut uuden sydämen, on kuin sokeana syntynyt, joka nyt näkee ja luottaa Isänsä osoittamaan tiehen. Ihmisen elämän tarkoitus olikin elää Jumalan yhteydessä ja Hänen tavallaan. Hän on elämän Luoja, ja tietää miten ihminen kukoistaa ja mihin meidät on tarkoitettu.


”Oi armo suuri ihmeinen, se muutti sydämen.
Mä kuuro, sokea sain ihmeen kokea,
nyt kuulla nähdä voin.” -John Newton


Siunauksin, Ida

Kommentit

  1. Hyvin kirjoitettu, kertakaikkiaan. Kapean tien oikealla sekä vasemmalla puolella on oja, johon on helppo horjahtaa. Itsellänikin olisi ennemminkin taipumus lakihenkisyyteen, mutta sitten fyysisten sairauksien takia oma suorittaminen on väkisinkin karsiutunut pois, ja usein en jaksa ja kykene tekemään niin paljon kuin haluaisin. Silloin muistan, että Jumala ei tarvitse tekojani, ja hän on ensisijaisesti kiinnostunut kuuliaisesta ja palvovasta sydämestä! Niinpä saan palvella vapaana ja rauhassa omien voimavarojeni mukaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen <3 Näin se on! Ehkä se on aika luonnollista käydä vähän siellä lain tiellä huitelemassa. Se on kuitenkin Kristus, joka meitä kuljettaa ja vie perille. Hän kyllä saa sieltä lainsotkuistakin omansa ajallaan takaisin armon äärelle ja ristinjuurelle!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit