Voitto synnistä

”Me kaikki hairahdumme monin tavoin. Jos joku ei hairahdu puheissaan, hän on täydellinen mies ja kykenee hallitsemaan myös koko ruumiinsa. Kun panemme hevosille suitset suuhun, että ne tottelisivat meitä, me voimme ohjata niiden koko ruumista. Niin myös laivat: vaikka ne ovat suuria ja ankarien tuulten kuljetettavia, niitä ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämies tahtoo. Samoin kieli on pieni jäsen mutta voi kerskailla suurista asioista. Kuinka pieni tuli – ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, vääryyden maailma. Kieli on jäsenistämme se, joka tahraa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Kaikkien petoeläinten, lintujen, matelijoiden ja merieläinten luonnon ihminen voi kesyttää ja on kesyttänytkin, mutta kieltä ei kukaan ihminen pysty kesyttämään. Se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja. Samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Veljeni, ei viikunapuu voi tuottaa oliiveja eikä viiniköynnös viikunoita. Eikä suolainen lähde anna makeaa vettä.”
Jaak.3:2-12



Joskus jotkut ihanat siskot on puhunut musta ylisanoja, ja sanonut että olen ihana esimerkki siitä, millainen kristityn naisen tulisi olla. Sellaista palautetta on niin ihana kuulla, ja samalla surullista saada. Ihana saada, koska näen sen vilpittömän kaipuun, joka kristityillä naisilla on löytää hengellisiä isosiskoja, jotka näyttäisivät, että mitä se nyt tarkoittaa olla nainen?? Ja sitten surullinen, koska tiedän, että vaikka pyrin olemaan netissäkin oma itseni, onhan tietenkin se mitä netissä näkee siloiteltu versio minustakin. On monia alueita elämässäni, joiden kanssa kamppailen ja kipeästi. Ja tänään jaan yhden kasvukohdan vaelluksessani tällä hetkellä. Kyseessä on kielen hillitseminen.

Todistus ei ole evankeliumi

Kun kirjoitan tätä, kirjoitan tätä kipeällä sydämellä siksi, että taas olen epäonnistunut ja mennyt polvilleni pyytämään apua ja armoa. Rikon tässä asiassa Jumalaani vastaan jatkuvasti, ja se hävettää. Minä haluaisin olla lempeä, itseni hillitsevä ja sävyisä. Mutta sitten huomaan vastaavani netissä kulmikkaasti, korottavani ääntä lapsille tai laittaen ihmisten suuhun sanoja, joita he eivät ole sanoneet. Minä vihaan näitä syntejä, ja aina kun näen ne jossain, näen punaista. Mutta näen punaista siksi, koska ne ovat niitä syntejä, joista sisimpäni minua syyttää. Olen siis edelleen syyllinen, mutta samalla kiitollinen siitä, että synti elämässäni toimii juuri niin kuin Jumala sen tarkoitti: se tiputtaa minut polvilleen, ja ristinjuurelle, sillä omilla teoillani en edelleenkään voi ylpeillä.

Kun ihminen uudestisyntyy ylhäältä, hänestä tulee Jumalan oma. Jumala kirjoittaa lakinsa meidän sydämeemme (Hes.36:26-27) ja alkaa ohjata meitä, niin kuin Isä lapsiaan. Jumala on Isä, joka kurittaa omiaan (Hepr.12:5-11), ja se tapahtuu monenlaisten tapojen kautta. Olen saanut monista synneistä voittoja näinä vuosina, ja olen monta kertaa pohtinut, että miten se oikein on tapahtunut? Miten olen voinut muuttua asiassa tai tavassa, joka on näyttänyt elämässäni voittajalta. Miten synnin kahleet ovat joissain asioissa vain yhtäkkiä hellittäneet otteensa, vaikka ennen ne tuntuivat olleen niin tiukassa, että olin täysin voimaton taistelussa? Olen myös ollut haluton julistamaan missään julkisesti, että ”HERRA VAPAUTTI MINUT tästä ja tästä asiasta", koska olen ajatellut, että annanko liikoja toiveita ihmisille, jos Herra ei annakaan heille voittoa tässä asiassa samalla tavoin? Jumala tuntee jokaisen meistä, ja joskus esimerkiksi nöyränä ja polvillaan pitäminen vaatii, että elämäämme sallitaan ”paholaisen pistimiä”, jotka syyttää ja kurittaa meitä loppuun asti.

Monta kertaa kuulen ihmisten todistavan ”olin päihdeongelmainen ja Herra vapautti minut”. Olen todella iloinen siitä heidän elämässään, mutta mitä jos joku toinen Jumalan lapsi joutuukin käydä kipeän kamppailun päihdekuntoutuksen ja joka päiväisen polvirukouksen kautta pysyä raittiina? Toinen julistaa, että ”avioliittomme oli umpikujassa ja Herra pelasti sen!” Mutta entä jos jollekin toiselle avioparille tie onkin kipeiden keskusteluiden, päivittäisen anteeksiannon ja vuosien työstämisen kautta?

Minä en siis oikein pidä ”todistuskulttuurista”, jossa melkein jopa evankeliumin kustannuksella kerrotaan mitä hienoa Jumala on juuri minun elämässäni tehnyt! Henkilökohtainen todistus ei ole evankeliumi, eikä todistus voi pelastaa ihmistä. Mutta se VOI toki olla väylä evankeliumin jakamiseen, vaikka rehellisesti olen huomannut, että usein se ei ole. Kun kertoo niistä ihmeellisistä kokemuksia omassa elämässään, se voi soida jonkun herkän korvaan kuin lupauksena siitä, että jos vain teet samat valinnat kuin minä, sinäkin saat samanlaiset siunaukset! Suurimmaksi osaksi itse uskon, että Jumalan ihmeet ja vapautumiset ovat todistuksia meille ja läheisillemme, jotka oikeasti tuntevat meidät ja ovat nähneet elämämme ennen ja jälkeen. Ei nettiin leviteltäviksi, eikä evankeliointiin. Mistä kuulija voi saada vahvistusta mistään mitä sanot? Sitä paitsi ihmeellisiä kokemuksia on kaikilla uskonnoilla ja New Age -jutuissa, ja onpahan kristikunnassakin ollut ihan valheellisia todistuksiakin vaikka mistä taivas-matkailusta ja muusta. Olen yrittänyt etsiä tälle todistamiskulttuurille Raamatullisia perusteita, enkä niitä löydä (saat toki jakaa kommentteihin, jos sinusta jossain on joku hyvä Raamatullinen peruste ilmiölle).

Meitä on kutsuttu julistamaan evankeliumia kaikille luoduille (Matt.28:18-20; Room.10:17), ei sitä miten Jumala on jossain omassa elämässäni minua siunannut tai ohjannut. Vaikka myönnän, että on tilanteita, jossa Herra voi avata oven oman elämämme kautta todistaa uskomme todellisuudesta, joka on kaikille siinä hetkessä ilmeistä. Kertoihan Paavalikin todistuksensa osana puolustuspuheenvuoroaan ollessaan syytettynä Jerusalemissa (Apt.22:3-21). Se on voimallista, jos on kansanjoukkojen edessä syytettynä uskonsa vuoksi. Moderni esimerkki tällaisesta voisi olla Päivi Räsäsen, joka myös näytti uskonsa, ei vain puheissaan, vaan teoillaan: seisomalla lujasti Jumalan Sanan kalliolla, valmiina vaikka vankeuteen uskonsa vuoksi. Näissä hetkissä henkilökohtainen uskontodistus on ilmeinen kaikille ja voi olla voimallinen! Mutta pelkkinä sanoina ja ihmeellisinä juttuina, kun ihmiset ei edes tunne sinua, se voi kääntyä pahimmillaan jopa vitsiksi.

Olen siis varovainen kertomaan, että ”näin Jumala vapautti minut”, koska se on hyvin henkilökohtaista, ja pelkään antavani vääriä odotuksia ihmisille, joiden elämässä Jumala käyttää eri reittejä. Mutta neljä vuotta mietittyäni asiaa, että miten ihmeessä olen saanut voimaa vapautua niin monista synninkahleista, olen huomannut yhden tavanomaisen kaavan, jolloin huomaan, että Herra kasvattaa minua jossain asiassa. Ja haluan jakaa ne tässä, sillä näiden uskoisin olevan Raamatullisia periaatteita.

Taistelu syntiä vastaan

Kristitty on taistelussa syntiä vastaan koko elämänsä. Jos ajattelemme, että lähdimme helpolle tielle, olemme erehtyneet. Jeesus sanoi, että kannattaa laskea kustannukset, pystyykö tähän, sillä tie tulee olemaan raskas.

 ”Jeesuksen mukana kulki suuri joukko ihmisiä. Hän kääntyi ja sanoi heille: ´Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä ja äitiään, vaimoaan ja lapsiaan, veljiään ja sisariaan, jopa omaa elämäänsä, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiään ja seuraa minua, ei voi olla minun opetuslapseni. Jos joku teistä aikoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istuudu laskemaan kustannuksia nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa se valmiiksi? Sillä jos hän laskee perustuksen mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi, niin kaikki, jotka sen näkevät, alkavat pilkata häntä. He sanovat: ’Tuo mies ryhtyi rakentamaan mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi.’ Tai jos kuningas lähtee taisteluun toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istuudu harkitsemaan, pystyykö hän kymmenellätuhannella miehellä kohtaamaan sen, joka tulee häntä vastaan kahdellakymmenellätuhannella? Ellei hän siihen pysty, hän lähettää lähetystön kysymään rauhanehtoja toisen ollessa vielä kaukana. Niinpä yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta, mitä hänellä on’.”
Luuk.14:25-33


Kun me lähdemme Kristus-tielle, alkaa sota. Me olemme taistelussa lihaamme, maailmaa ja paholaista vastaan. Mutta meidän sota-aseemme ovat voimallisia. Ne ovat totuuden vyö, vanhurskauden haarniska, jaloissa alttius rauhan evankeliumille, uskon kilpi, pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan Sana (Ef.6:13-17). Herra on jo voittanut vihollisen, mutta tässä kuoleman varjojen maassa me vielä taistelemme.

Me usein tiedämme kyllä, että meillä on taistelu ”avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan” (Ef.6:12), ja että me saamme voiton uskomme kautta maailmasta (1.Joh.5:4-5). Mutta taistelu omaa syntisyyttämme vastaan saattaa jäädä vähemmälle huomiolle. Kuitenkin Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa meitä näin:

”Koska meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka niin helposti kietoo. Juoskaamme kestävinä kilpailussa, joka on edessämme, katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka edessään olevan ilon vuoksi kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istuu nyt Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi rohkeuttanne. Ette te vielä ole tehneet verille asti vastarintaa taistellessanne syntiä vastaan.
Hepr.12:1-4


Taistelu syntiä vastaan on kiivas, ja se voi vaatia aikamoisia ponnisteluita. Vaikka lepäämme Kristuksessa ja Hänen täytetyssä työssään, toisaalta me samalla valvomme, ja olemme vaikka valmiita leikkaamaan kuvainnollisesti kätemme tai silmämme, jos se viettelee meitä syntiin (Matt.18:8-9).

Synnintunto ja parannuksen teko


Pyhä Henki on viisas, sitä minun ei varmaan tarvitse enempää todistella teille siskoille. Hän tietää mitä Hän tekee. Kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana Hän tuntee meidät paremmin, kuin me tunnemme itsemme, ja Hän tietää, miten ohjata ja kasvattaa meitä. Jumala on hyvä, ja Hän ei kasvata meitä yhtään sen nopeampaa kuin pystymme kasvamaan. Sen vuoksi olen huomannut, että askel kerrallaan Henki tuo osa-alueita sisimmästäni valoon, ja näyttää mitä milloinkin alamme työstämään. Ja ensimmäinen merkki siitä on usein synnintunto (Joh.16:8).

Pyhän Hengen ensimmäinen tehtävä on evankeliumin kautta osoittaa meidän syntisyytemme ja syyllisyytemme Jumalan edessä, ja näin me tulemme ymmärtämään, että emme pysty pelastamaan itseämme. Monet kristityt kuitenkin tuntuvat ajattelevan, että siihen se sitten jää. Kun ihminen tulee pelastukseen, syyllisyys poistuu, eikä synnintuntoa enää tarvita. Ajatellaan, että synnintunto olisi meidän vihollisemme. Näin ei kuitenkaan ole! Synnintuntoa edelleen tarvitaan kasvattamaan meitä. Sen ei tulisi johtaa meitä epätoivoon, mutta taas Kristuksen jalkojen juurelle, ja näkemään että nyt on aika Hengen voimassa kasvaa.

Parannuksen teko myös on koko uskonelämän matkakumppani. Se ei ole vihollinen, kuten ei myöskään synnintunto. 1800-luvulla elänyt arvostamani pastori Charles Spurgeon on sanonut, että se on armonväline – siis jotain, mitä Jumala käyttää läpi Jumalan lasten elämän:
”Parannuksen teko kasvaa sitä mukaan, kun usko kasvaa. Älä yhtään ihmettele sitä. Parannuksen teko ei ole muutaman päivän tai viikon asia, josta pitää päästä eroon niin nopeasti kuin mahdollista! Ei, se on armonväline koko elämän matkalle, ihan kuten uskokin. Jumalan pienet lapset tekevät parannusta, ja niin tekevät nuoret miehet ja isätkin. Parannuksen teko on uskon erottamaton kumppani.”

Kun siis Pyhä Henki valaisee minulle kasvupaikan, minä pyrin ottamaan synnintunnon vastaan lahjana. Joskus Pyhä Henki käyttää tässä saarnaa, joskus ystävän, jopa tuntemattoman sanoja. Joskus mieleen alkaa vain vahvistua sisäinen vakuutus omasta syntisyydestä asian äärellä. Myönnän ettei se tunnu kivalta, kun alkaa näkemään oman syyllisyytensä ja jatkuvan kompastelunsa jossain asiassa, kuten minä tässä kieleni hillitsemisessä. Mutta se on tarpeellista. Se on välttämätöntä.

Me ihmiset nimittäin olemme itsepetoksen mestareita. Me näemme kyllä toisen silmässä pienenkin roskan, vaikka omassa silmässä samaan aikaan törröttää kilometrin päähän näkyvä hirsi (Luuk. 6:41-42). Tietäen tämän ihmisestä, ja siis myös itsestäni, olen jo hetken rukoillut säännöllisesti, että Jumala näyttäisi niitä sokeita kulmia, joita mielelläni toisissa näen, mutta en itsessäni. Ja Hän on armollisesti nostanut sitä piilossa olevaa kuonaa pintaan.

Taistelu ja voitto synnistä


Kun Pyhä Henki on armossaan näyttänyt syntini, ja olen taas kerran mennyt polvilleni ja anonut voimaa ja armoa, alkaa taistelu. Me nousemme, ja Hengen voimassa taistelemme. Miltä se näyttää esimerkiksi kielen hillitsemisessä? Se näyttää siltä, että minä vahvistan itseäni Sanalla ja muistutan siitä, miten Raamatun mukaan kielen kanssa pitäisi toimia ja minä rukoilen paljon. Ja paljon. Tietäen että olen heikko. Minä pyrin sulkemaan suuni, kun haluaisin korottaa ääntäni. Minä rukoilen armollisuutta ja rakkautta, ennen kuin vastaan vihaiseen viestiin. Minä vetäydyn johonkin hiljaisuuteen rukoilemaan, että jaksan ottaa seuraavan askeleen.

"Älköön suustanne lähtekö mitään sopimatonta puhetta vaan ainoastaan sellaista, mikä on hyvää, tarpeellista ja rakentavaa, mieluista niille, jotka kuulevat. Älkää tehkö murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lunastuksen päivää varten. Kaikki katkeruus, kiukku, viha, huuto ja herjaaminen, kaikenlainen pahuus olkoon pois teistä. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa antanut teille anteeksi.” Ef.4:29-32

Raamattu osoittaa minulle mallin, mitä on Jumalan mielenmukainen puhe. Se on tavoite, johon minua kasvatetaan. Mutta samalla se paljastaa syvemmin tilani, ja riippuvuuttani Vapahtajastani, ja ajaa minut yhä uudelleen ristinjuurelle. Haluan tässä kohtaa muistuttaa, että vaikka synnintunto on hyvä, paholainen myös käyttää sitä syyttämään Jumalan lapsia. Muista, että ne, joita Jumala kurittaa, Hän myös rakastaa (Hepr.12:6). Paholainen yrittää lannistaa taistelussa olevia Jumalan lapsia syytämällä heitä, että koska olet näin syntinen, et voi olla todellinen Kristuksen seuraaja! Hän syyttää meitä tekopyhyydestä ja siitä, että tunnustuksemme on turha. Mutta meidän tulee vastata siihen, kuten Luther aikanaan: ”Minä tiedän kyllä että olen juuri noin syntinen, mutta juuri syntisiä Kristus tuli pelastamaan!” Sinulla on Jumalan Sanan lupaus, että syntisi on anteeksi annettu Kristuksen työn tähden! Älä siis ajaudu toivottomuuteen, äläkä anna Paholaisen lannistaa sinua. Ota vastaan synnintunto kiitoksella. Se todistaa, että Henki tekee työtään sinua, ja ohjaa sinua katsomaan Kristukseen.

”Te kyykäärmeiden sikiöt, kuinka te voisitte puhua hyvää, kun itse olette pahoja! Sydämen kyllyydestä suu puhuu.” Matt.12:34

Kun sitten olen tarpeeksi kauan taistellut, epäonnistunut, voittanut, epäonnistunut - alan oppimaan. Alan oppia sulkemaan suuni, kun haluaisin sanoa pahasti. Alan oppia rukoilla ennen kuin vastaan ilkeään viestiin. Alan oppia rukoilemaan vainoojieni puolesta. Alan oppia. Synnintunnon aiheuttama ahdistus ajoi minut Kristuksen syliin, ja katsomaan Häneen. Hänen täydelliseen hiljaisuuteen syyttäjien edessä. Hänen lempeisiin sanoihinsa. Ja Hänen lujaan, mutta rauhalliseen totuuden julistukseensa. Minä alan oppia. Minä alan saada voittoja. Minä alan näkemään, että Henki on murtanut likaiset lihalliset tapani, ja rikkonut synnin kahleeni.

Synnittömyys?

Kun olen sitten tarpeeksi kauan vaeltanut valvoen tuota kipeää kohtaa minussa, alkaa jotkut synnit saamaan vähemmän ja vähemmän sijaa. Vaellus on toisilla osa-alueilla jo vähän helpompaa. Mutta tuleeko minusta synnitön? Ei. Ei yhtenäkään päivänä. Minä olen soturi, pimeyden varjojen maassa, jonka ympärillä on vanhaan vetävä kuollut liha. Minun tulee pysyä valveilla, silloinkin kun lepään Kristuksessa, ja tiedostaa, että synti päästää lopullisesti kahleensa vasta, kun pääsen turvaan iäisyyden rannalle!

" 'Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi?' Kuoleman pistin on synti, ja synnin voima on laki. Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! Olkaa siis, rakkaat veljeni, lujia ja järkähtämättömiä, aina innokkaita Herran työssä, ja tietäkää, että vaivannäkönne Herrassa ei ole turhaa." 1.Kor.15:55-58

Ja ehkäpä jossain synnissä en tule saamaan voittoja koko elämässäni. Ehkäpä Jumala sallii jonkun olevan sopiva pistin minulle, joka pitää ylpeyden loitolla. Olkoon se niin. Epäonnistuneenakin Kristus on syntieni sovittajana, ja Hänen täydellinen työnsä ainoa vanhurskauteni.

"Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." 1.Joh.1:9

Kristuksessa, sisarenne Ida

Kommentit

Suositut tekstit