UUPUMINEN JA ITSENSÄ RAKASTAMINEN

Uupuminen on lähes kansansairaus tänä päivänä. Miten voikaan olla, että ajassa, jossa kaikki on niin helppoa ja kätevää, me emme kestä ajan kuormitusta? Kun vielä 100 vuotta sitten – ajan ollessa huomattavasti haastavampi – ihmiset jaksoivat vaikka minkälaisten paineiden keskellä. Ja miksi Afrikassa ihmiset jaksavat elämäänsä valittamatta arjen haasteista? Miksi itseasiassa monet ovat todenneet ihmisten olevan köyhissä oloissa onnellisempia? 

Tietenkin vastausta voi etsiä pakosta. Kun on pakko kestää, ihminen kestää – vaikka hinta olisi kova, ja maksettaisiin lyhyemmästä eliniästä tai elämänlaadusta. Se on selvä, enkä missään tapauksessa toivo kenellekään vaikeuksia. Mutta tämä ehkä antaa vähän pohjustusta meidän kummalliselle ajalle, jossa on niin monenlaista kuormitusta, jota ihminen ei yksinkertaisesti kestä. Varmasti on sanomattakin selvää, että meidän länsimaisessa kulttuurissa on jotain pahasta pielessä. Tästä aiheesta voisi puhua niin monesta näkökulmasta. Voitaisiin miettiä somen merkitystä ihmisen hyvinvointiin. Voimme pohtia mukavuuden ja viihdykkeiden keskellä elämisen vaikutusta, jossa meillä on loputtomasti ylimääräistä aikaa pohtia itseämme ja vointiamme.  Tai vaikka sitä, miten yhteiskunta on rakennettu aivan epärealistiselle ihmiskuvalle ikuisesta nuoresta, joka pystyy kaikkeen yhtä aikaa. Mutta valitsin kuitenkin nostaa tässä yhden erityisen valheen, joka kristikunnassakin annetaan lääkkeeksi uupumukseen: itsensä rakastaminen.

Rakasta itseäsi?

Kun puhutaan ihmisten mielen hyvinvoinnista ja uupumisesta, en voi olla nostamatta esiin tätä itsensä rakastamisen mantraa, jonka kristikunta on aivan kuin pureskelematta niellyt. Katsoin kesällä erään kristillisen liikkeen kesäjuhlia, jonka paneelikeskustelun teemana oli ”rakasta itseäsi”. Puhujat pohtivatkin monilla tavoin, mitä itsensä rakastaminen tarkoittaa, ja miten tärkeää se on. Juontaja jopa totesi, että rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen ja toinen osa ovat helppoja: rakastaa Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseään. Mutta kolmas osa on kuulemma se vaikein. Me emme osaa rakastaa itseämme. Haluan täsmentää kuitenkin vielä tässä aluksi, että kyseessä ei ole tarkoitus hyökätä juuri tätä nimenomaista tilaisuutta kohtaan, tai noita ihmisiä. Kyseessä ei ole tuo yksittäinen tilaisuus, vaan valtavan laajalle länsimaisen evankelikaalisuuden piiriin levinnyt opetus, jota harva edes pysähtyy miettimään. Mutta opettaako Raamattu näin? Ja onko tämä alkuunkaan Raamatun apu ihmisen uupumiseen ja mielen pahoinvointiin?

”Opettaja mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi.’ Tämän on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän kaltainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kin itseäsi.’ Näihin kahteen käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat.” Matt. 22:26-40

Tämä paikka on kaunis, ja itseasiassa on toistoa laeista, jotka löytyvät jo Vanhan Testamentin puolelta. Jumalan lain ydin on aina ollut sama, sillä Jumalan tahto on muuttumaton. Mutta huomaathan, että kyseessä on kaksoiskäsky. Tai kuten Jeesus sanoo: ”Näihin kahteen käskyyn sisältyy..”. Käskyjä on vain kaksi. Sieltä ei löydy kolmatta tai sisäänrakennettua osaa, joka kehottaisi rakastamaan itseään. Rakkauden kaksoiskäsky summaa kymmenen käskyä. Käskyt 1.-4. koskevat Jumalan rakastamista, ja käskyt 5-10. lähimmäisen rakastamista. Me emme löydä näistä, emmekä mistään kohtaa Raamatusta kehotusta rakastaa itseämme.

Kun me mietimme jo tuota ensimmäistä osaa rehellisesti, Jumalan rakastamista, me huomaamme, että me rikomme tuota käskyä jatkuvasti. Me EMME rakasta Jumalaa KAIKESTA sielusta, mielestä ja sydämestä joka hetki! Me EMME elä noudattaen Hänen tahtoaan joka hetki. Me EMME hallitse kieltämme (Jaak.3:2). Meissä EI näy joka hetki Hengen hedelmä (Gal.5:22-24). Me EMME elä kuolettaen lihaamme jokaisessa osa-alueessa joka hetki (Kol.3:5). Me emme kerta kaikkiaan täytä tätä lakia! Toisin kuin juontaja tuossa tilaisuudessa sanoi, tämä ei ole helppo käsky. Päinvastoin. Tämä on langenneelle ihmiselle täysin mahdoton käsky täyttää. Eikä toinen osa ole sen helpompi. Lähimmäisen rakastaminen. Kunnioitanko vanhempiani aina ja kaikessa? Silloinkin, kun nämä eivät ansaitse sitä? En ehkä ole tappanut tai tappamassa ketään, mutta Jeesus sanoi, jos edes sydämessä vihaamme veljeämme, olemme jo syyllistyneet murhan syntiin sydämessämme (Matt.5:21-22). Oletko vihannut joskus toista ihmistä? Oletko tehnyt huorin? Et ehkä konkreettisesti ole tehnyt aviorikosta, mutta Jeesus sanoi, että jos edes katsoo muuta kuin puolisoaan himoitsevasti, on jo sydämessään tehnyt tämän kanssa huorin (Matt.5:27-28). Oletko koskaan katsonut himoitsevasti toista? Oletko kadehtinut? Ottanut toisen omaa (työaikana omien asioiden tekeminenkin on myös varastamista)? Totuus on, että me emme täytä millään tätä toistakaan osaa. Me kadehdimme, katkeroidumme, olemme riitaisia, eripuraisia, pahansuisia, sanomme ilkeästi, vääristellen, jopa valehdellen. Me kiivastumme, korotamme ääntämme, vähättelemme toisia, korotamme itseämme. Tällainen on langennut ihminen.

Ja tässä ei ole kolmatta osaa. On vain nuo kaksi, ja me olemme epäonnistuneet niiden täyttämisessä tyystin. Me ansaitsemme helvetin tuomion, joka on jokaisen syntisen osa. Mutta Jeesus Kristus, ikiaikaisen Jumalan toinen persoona, tuli maailmaan ihmiseksi, täytti lain täydellisesti jokaisena elämänsä hetkenä. Hän teki sen, johon sinä ja minä emme kykene. ”…synnin palkka on kuolema, mutta Jumala armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 6:23). Hän kantoi meidän syntimme ristille, ja maksoi syntivelkamme. Nousemalla kuolleista, Hän osoitti olevansa se, kuka Hän sanoi olevansa: Jumala itse. Suuri Minä olen – Ego eimi. Ja ainoastaan tähän täydelliseen sovitustyöhön turvaamalla me voimme pelastua. Meillä ei ole mitään omaa tekoa tuoda ristille. Ei mitään lain käskyä, joka olisi meille ”helppo”. Mutta Pyhän Hengen täytyy valaista meille tilamme, jotta emme enää eläisi sokeudessa, joka saa meidät luulemaan, että me olisimme jotenkin omilla teoillamme kelpaavia.

Mutta kun me olemme syntyneet uudesti ylhäältä, ja tulleet Jumalan lapsiksi, meidän sydämeemme kirjoitetaan Jumalan laki. Tuo laki on kristityn ilo ja kunnia-asia. Me haluamme vaeltaa Hänessä, ja Hänen osoittamaan tietään. Me haluamme totella. Se että laki osoittaa syyllisyytemme, ei poista sitä, että nyt uskottuamme, me opettelemme Jumalan tahdossa elämistä. Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen, sillä tavoin kun Jumala nämä määrittelee, on siis kristityn ohjenuora.

”Jos te rakastatte minua, te pidätte minun käskyni.” Joh. 14:15

Opettaako Raamattu rakastamaan itseä? 

Mutta mistä sitten nousee tämä ajatus rakastaa itseä? No se nousee kevyestä, ja kummallisesta tulkinnasta tuosta kaksoiskäskyn toisesta osasta, joka sanoo ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Sanotaan, että koska Jeesus käski rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä, mutta minä en voi hyvin, minun täytyy ensin opetella rakastamaan itseäni. Mutta tuo paikka ei sano mitään sellaista! Aivan päinvastoin! 2000 vuoden kristikunnan historian aikana kenellekään ei ole tullut mieleenkään, että tuosta voisi saada kehoituksen rakastaa itseään. Se on todella modernitulkinta, joka voi nousta vain humanistisesta ja rehellisesti…hyvin narsistisesta ajasta. Miten noinkin selkeä ja suora paikka onkaan voitu taas kääntää meihin itseemme? Minä, minä, minä. Ja narsistinen tämä aika onkin.  Jo pelkästään se, että lähes jokaisella on oma somesivu, jonka pääosassa on MINÄ, kertoo meidän ajasta paljon! Mutta tuon Raamatun paikan pointti on aivan päinvastainen, kun aikamme opettaa. Se nimenomaan käskee katsoa pois itsestä, kohti Jumalaa ja lähimmäistä. Jeesuksen tarkoitus ei ollut rivien välistä opettaa itsensä rakastamista.

Paavali varoittaa:
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä tulee vaikeita aikoja. Ihmiset ovat silloin itserakkaita … He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa. Heillä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Karta sellaisia!”2.Tim.3:1-2;4-5

Tuossa paikassa on pitkä lista muitakin syntejä, jotka kuvaa kuin lähes täydellisesti tätä aikaa, mutta halusin korostaa tuota ensimmäistä. Tämä on nautinnon ja itserakkauden kyllästämää aikaa: minun tunteeni, minun onneni, minun unelmani ovat elämän keskus. Minä, minä, minä. Raamattu ei kuitenkaan missään kohtaa kerro, että ihmisen ongelma olisi itserakkauden puute ja vastaus rakastaa enemmän itseään, sillä nimenomaan ongelma ON tuo itserakkaus. Ongelma on synti ihmisessä, perisynti, joka saa meidät juoksemaan milloin minkäkin motiivin vuoksi maailman tahdissa ja kiiltokuvien perässä, joita Jumala ei ihmiselle tarkoittanut. Meille tarjotaan onnea, jos vain jahtaamme nautintoa ja itsemme rakastamista, mutta se on vain ontto kuori. Mutta mikä minua suututtaa, on se, että kristikunnassakin tarjotaan tätä samaa tyhjää kuorta vastauksina ongelmiin. Me olemme ihmisluonnossamme langenneita, jonka vuoksi me fokusoimme jatkuvasti katseen itseemme, ja se on tuhoisaa. Ihminen ei voi hyvin, jos hän miettii itseään. Näin ei ihmistä luotu.

Monet sitten tällaista puhuessani ajattelevat, että ylpeät ja selkeästi itserakkaat ovat toki mennyt pieleen, mutta että onhan niitä, jotka eivät rakasta itseään ja heidän itsetuntonsa on heikko? Se on totta! Mutta epäterveet ilmentymätkin ovat uskoakseni nimenomaan itserakkaudesta kumpuavaa. Mieti miten paljon masentunut ihminen miettii itseään ja omia asioitaan. Mutta Jumala kutsuukin häntäkin katsomaan pois itsestään, sillä ongelmat eivät poistu itseä tuijottamalla, vaan katsomalla Jumalaan, Täydelliseen Rakkauteen, ja sitten sieltä ylitsevuotavalla rakkaudella lähimmäiseen. Vastaus on siis täysin päinvastainen kuin maailma sanoo! Me haluaisimme velloa itsessämme ja katsoa omaa peilikuvaa, etsiä vastauksia sisimmästämme, mutta Jumala nostaakin katseemme kohti itseään. Siinä on vastaus! 

Uupumus aikamme ilmiö

Totuus on, että tämä aika antaa täydelliset puitteet uupumiselle. Ensinnäkin meidät laitetaan vertailuasemaan koko muun maailman kanssa somen kautta 24/7. Aina somesta löydät jonkun sinua kauniimman, taitavamman tai nokkelamman. Sen lisäksi työelämästä on tullut niin monimutkaista multitaskausta, ja siitä on tullut ihmisen identiteetin ydin. Me harvoin esittäydymme kertomalla, kenen puolisoita me olemme tai mikä on kotiseurakuntamme, mutta kerromme kyllä ammattimme. Me usein liitämme itseämme suorituksiin enemmän kuin yhteisöihin ja ihmisiin. Jumala ei luonut tätä teollistunutta betonilähiömaailmaa, jossa jokainen asuu omassa pikku kopissa neljänkymmenen naapurin kanssa, mutta ei tunne niistä yhtäkään. Yksilökeskeinen aika myös repii meitä irti yhteisöllisyydestä ja haluaa liittää osaksi globaalia maailmaa, jossa minä en ole kukaan ja samalla olen kuka tahansa päätän päässäni olla. Jumala loi meidät tähän kansallisuuteen, tällaiseen kulttuuriin, tähän sukupuoleen, tähän perheeseen ja osaksi tätä seurakuntaa. Perheisiin, yhteisöihin, ihmisten keskelle.

Uupumukselle tietenkin voi olla monia syitä, mutta tällaisia kannattaa pohtia: Voiko kyseessä olla identiteetin tai hyväksynnän hakeminen paljolla tekemisellä tai statuksella? Voiko kyse olla siitä, ettet osaa tunnistaa omia rajoja ja sanoa ”ei”? Oletko omaksunut kiltteyden totuuden sijasta, ja siksi et uskalla sanoa suoraan, jos sinulle ei nyt vain sovi tai et halua? Voiko kyseessä olla Jumalan tahdon ulkopuolelta elämän etsiminen, joka aina uuvuttaa? Perimmäinen kysymys kristityllä tulisi aina olla: mistä minä etsin elämää? Etsinkö Kristuksesta, joka voi antaa minulle virvoitusta, vai ihmisten hyväksynnästä ja tekemisestä, jotka eivät koskaan voi antaa sitä mitä kuivettuva sielu kaipaa. Usein löydämme lopulta syitä uupumiselle myös siitä, että olemme olettaneet Jumalan pyytävän jotain, mitä Hän ei todellisesti ole pyytänyt. Väärässä paikassa, priorisoiden vääriä asioita, ihminen uupuu aivan varmasti.

Uskon, että me voimme prioirisoida asioita oikein, jotta osaisimme käyttää aikamme viisaasti. Voimme palvella ja elää elämäämme ajatellen toisia, niin ettei se uuvuta meitä. Todellinen rakkaus syntyy sydämen ilosta ja halusta. Se ei ole lista suorituksia, vaan sydän, joka janoaa palvella ja rakastaa. Eikä sen tarvitse olla ulospäin näkyvää eikä suurta. Se voi olla sitä, että menet katsomaan sairasta läheistäsi, kuuntelet lapsesi huolia tai teet rakkaudella iltapalan perheellesi. Todellinen Jumalan tunteminen asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, joka luontevasti suojelee kristittyä uupumukselta. Uskoisin, että tässä on avain uupumuksen välttämiseen. Monet voisivat hengellisesti paremmin, jos tärkeysjärjestys olisi kunnossa. Me emme ole maailmaa parantavia Kumbaya-humanisteja, emmekä niitä, jotka etsivät täyttymyksensä työstä ja tekemisestä. Me olemme kristittyjä. Jumala huolehtii maailmasta, me huolehdimme vain omasta uskollisuudesta Jumalaa kohtaan pienellä paikallamme. 

Tärkeysjärjestys on tärkein

Haluan nyt jakaa järjestyksen, joka on suojellut minua ylilyönneiltä ja vääriltä valinnoilta nämä vuodet. Haluan jakaa tämän tärkeysjärjestyksen, sillä nämä ovat pitänyt jalkani maassa, ja laittanut asiat ihmisen kokoiseen järjestykseen. Näillä on myös toinen Raamatullinen merkitys: ne kasvattavat hengellisiä lihaksia. Ne kasvattavat kestävyyttä pienessä, jotta jaksan joku päivä suurissa, jos näin Jumala tahtoo. Jos yritän nyt kylmiltäni tehdä jotain suurta ja ihmeellistä, epäonnistun varmasti. Uuvun kuukaudessa ylisuureen yritykseen. Voi kuinka monta mega-hienoa ja trendikästä seurakuntaistutusta tai missiota on kaatunut juuri tähän! Suureelliseen ideaan, joka perustuu ihmisten näkyyn, mutta ei Kristuksen Sanaan. Mutta sen sijaan, jos aloitan tässä paikassa, ja teen näitä pieniä asioita oikeassa järjestyksessä vuosi toisensa jälkeen, kestävyyteni, luotettavuuteni ja pysyvyyteni kasvaa. En ole enää tuuliviiri, joka hyppää jokaisen uuden idean ja innostuksen mukana. Olen vakaa ja luotettava kristitty, joka tekee sen minkä on luvannut, mutta ei lupaa jotain, mihin ei pysty. Kristitty, jonka elämää ohjaa Kristuksen Sana.

Järjestys on tässä:

1. Jumala
”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.” Matt.6:33

Jumala huolehtii meistä kyllä, kun etsimme ensin Häntä. Jos et prioirisoi rukousta, Raamatun lukua ja henkilökohtaista hartauselämääsi, olet kuin puhelin, jota ei koskaan ladata. Suurin osa kirkkohistorian suurista Jumalan sotureista käytti aamun ensimmäiset tunnit Jumalan kanssa. He jaksoivat valtavia määriä työtä, vainoa ja painostusta, sillä heidän henkilökohtainen uskonelämänsä oli vahvaa. Me emme voi olettaa jaksavamme, jos syvin peruspalikka ei ole kunnossa ja sillä paikalla, johon se kuuluu.

2. Perhe
”Jos joku ei pysty hallitsemaan kotiaan, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?” 1. Tim.3:5 

Monet kristityt ovat tehneet historiassa sen virheen, että he ovat sännänneet lähetyskentille ja julistamaan evankeliumia, vaikka oma perhe voi huonosti. Kuitenkin Paavali osoittaa, että miehen ensimmäinen vastuu on huolehtia omasta perheestään. Kun Paavali puhuu tässä, hän puhuu seurakunnan pastorin ominaisuuksista. Mutta itseasiassa nämä eivät ole jotain irrallisia muistakaan kristityistä. Pastori on kypsä kristitty, ja tällaiseksi jokaisen meistä tulisi kasvaa. Perheen laiminlyönti on hirveä virhe, joka rikkoo perheitä, ajaa lapsia katkeruuteen uskoa kohtaan ja uuvuttaa hengellisen työntekijöitä. Mikään ei ole raskaampaa, kuin tulla rankan päivän jälkeen kotiin, joka on kuin uusi sotatanner. Tätä Jumala ei tarkoittanut. Perhe tulee heti Jumalan jälkeen, ja kristityn hengellistä kypsyyttä mitataan hänen kyvyllä rakastaa ja huolehtia perheestään. Tämä myös suojelee ajankäyttöä, sillä perheellinen joutuu laskemaan resurssinsa viisaasti. Kypsä kristitty laittaa rajat, ja priorisoi perheen hyvinvointia. Erästä pastoria lainatakseni: anna puuroa ensin omille lapsillesi, ja keitä sitten vasta lisää naapurin lapsille.

3. Seurakunta
”…että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” Joh.17:21

”Niin kauan kuin meillä siis on vielä aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, varsinkin uskonystäville.” Gal.6:10

Meille on annettu seurakuntana käsky mennä kaikkeen maailmaan, ja julistaa evankeliumia kaikille luoduille. Mutta meille on myös annettu käsky seurakuntana kokoontua, järjestäytyä, rukoilla ja kantaa toistemme taakkoja sekä ylistää suurta Herraamme saavuttaaksemme mitään heille annetuista tehtävistä. Me emme ole yksittäisiä sooloilijoita, vaan sotureita, jonka Ylipäällikö on antanut erilaiset roolit ja tehtävät. Paikallisseurakunta on se toimielin, jonka kautta kaikki Kristuksen työ tapahtuu. Myös tämä suojelee kristittyä uupumiselta, kun tiedämme paikkamme, ja järjestäydymme seurakuntaperheenä toimimaan Kristuksen tavoitteiden edistämiseksi (huom. Ei omien keksimiemme tavoitteiden).

4. Maailma
”Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka.” Matt.28:19-20

Kun olemme täyttäneet velvollisuutemme Jumalaa, perhettä ja seurakuntaperhettä kohtaan, sitten tavoitteenamme on tavoittaa maailmaa. Me pyrimme jakamaan evankeliumia perhepiirissä, ystäville ja tavoittamaan naapureita, kaupunkilaisia ja lopulta maailmaa. Mutta ei voi lähteä liikkeelle koko maailman tavoittamisesta. Täytyy jakaa tasan resurssit. Toiset on kutsuttu lähetyskentälle, toinen on lähettämässä. Molempia tarvitaan. Jokaisen ei tarvitse olla joka tontilla. Tunnista tarkoin oma tehtäväsi. Jumalan valtakunnassa päättömille kanoille ei ole tarvetta, eikä pikapyrähdyksistä ole mitään apua. Tarvitaan kestäviä ja harjaantuneita sotureita, ei vastakääntyneitä yli-innokkaita, jotka uupuvat kuukaudessa. Lähettäminen tapahtuu aina seurakuntana rukoillen ja järjestäytyen. 

Loppusanat

Oletko koskaan ollut lomaillut, maannut rannalla ja nauttinut olostasi, mutta kotiin tullessasi kokenut olevasi levon tarpeessa? Se on kumma asia, että loma ei ratkaise syvintä lepomme tarvetta. Me emme tarvitse itsemme rakastamista, emme kallista lomailua ulkomailla (ei sillä, että lomailussa olisi jotain vikaa itsessään), vaan Kristusta, joka on meidän lepomme. Me tarvitsemme ongelmiimme tuijottamisen sijaan Kristukseen katsomista. Ja kun kasvamme Jumalan kanssa ja Hänen Sanan tuntemisessa, hengellisiä lihaksia aletaan kasvattamaan. Asia kerrallaan alamme oppia priorisoimaan oikein, käyttämään aikamme viisaasti. Ymmärrämme, että Jumala on kiinnostuneempi meidän luonteenlaadustamme, kuin sinällään siitä missä tehtävässä tai paikassa olemme. Huomaamme, että maailman tavoitteet ovat yleensäkin aivan pöhköjä, eikä niillä ole paljoa totuusarvoa Jumalan maailmassa. Ymmärrämme myös, ettei seurakunnan hyvinvointia lasketakaan jäsenluvuilla, ihmisten suosiolla eikä sillä miten hieno meno oli. Ydinsanoma olikin tärkein. Paino otetaan harteiltamme. Kuorma Kristuksen kanssa onkin sovelias kantaa, kun jätämme omat maailmalliset unelmamme ja vastaanotamme Kristuksen ristin. 

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.” 
Matt.11:28-30

Coram Deo, Ida


Kommentit

  1. Kiitos erittäin ajankohtaisesta, oikeastaan aivan naulan kantaan osuvasta aiheesta ja mielenkiintoisesta näkökulmasta ajatellen uupumista nyky-yhteiskunnassa minäkeskeisyyden voimakkaassa virrassa. Saan kiinni ajatuksistasi tässä ja olet nostanut esille ajatuksiasi tukevia raamatunkohtia. Olen täysin samaa mieltä että nykyinen elämäntyyli on monella tapaa räikeän narsistinen ja nautintoja/jatkuvaa hyvää oloa tavoitteleva. Pohtiessa tarkemmin tätä Jeesuksen käskyä rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä olen itsekin ajatellut että ellen osaa rakastaa itseäni kuinka voisin osata rakastaa lähimmäistä. Itse olen rikkinäisestä taustasta lähtöisin, kasvuolot olivat monella tapaa vaikeat. Tämäkin on osaltaan vaikuttanut oman identiteetin vääristymiin, siksi koen tärkeänä myös tuoda ihmiselle ymmärrys terveestä identiteetistä Kristuksessa, mikä taas pitää käsittääkseni sisällään juurikin terveen itsensä rakastamisen. Itsestä huolehtiminen on silti tervettä ja tärkeää uupumisen välttämiseksi ajatellen juuri vääristyneitä identiteettejä, tästä käsin hminen voi ajautua "taluttamaan sokeana sokeaa." Hmm...voisitko vielä selventää ajatustasi mitä tuo niin kuin itseäsi pitää sisällään konkreettisesti.

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos paljon rohkaisevista kommenteista, ja kysymyksistä. Uskon, että tuo "niin kuin itseä" ei ole yksinkertaisella lukemisella mitään muuta kuin toteamus, että rakastat kyllä itseäsi. Ja minusta on todella tärkeää, että se sellaisena pidetään. Raamatusta niin helposti tehdään sellainen kuminauha, jota venytellään sanomaan lopulta kaikenlaista. Tuon paikan pointti on kuitenkin nimenomaisesti juuri kääntää katse pois itsestä, kohti Jumalaa ja toisia ihmisiä. Kaikki muut uskonnot ohjaavat ihmisen etsimään vastauksia omasta sisimmästään, kristinusko taas itsen ulkopuolelta.

    Mutta on ihan totta, että me kaikki tuomme uskoontullessamme rikkinäisen taustan, kasan syntejä ja haavoja, jotka oireilee eri tavoin. Vastaus terveeseen identiteettiin ei ole kuitenkaan itsensä rakastamisessa, vaan Kristuksessa, syntien tunnustamisessa ja Häneltä oppimisessa. Se on myös itsensä rakastamista tavallaan, jos näin haluaa asiaa ajatella. On viisainta laskea elämänsä alas, ja luovuttaa se Kristukselle, sillä vain Häneen oksastettuna voi olla todellista elämää.

    Kuten sanoin, tärkeysjärjestys jo kasvattaa ja suojelee meitä uupumukselta ja ylilyönneiltä. Rukous oli minulle ilmainen terapia, kun Herra avasi sydämeni. Kävelin tunteja ja tunteja metsässä, ja itkin häpeääni ja syntejäni. Ja niitä nousi aina vain sydämestä. Se ei ollut kuitenkaan itseen käpertymistä, se oli Jumalaan käpertymistä. Itkin Hänelle elämääni, joka voi minua yksin auttaa! Ja Hän todella on auttanutkin!

    Jumalakeskeinen elämä ei siis tarkoita, että sinun tulisi tukahduttaa tunteesi, historiasi, haavasi tai syntiset tapasi! Ei todellakaan. Vie ne Kristukselle. Puhu niistä Hänelle aamuin, illoin ja öin. Pyydä sydämen muutosta, että näkisit asiat Hänen tavallaan ja saisit voimaa vaeltaa Hänen tavallaan. Lupaan, että vilpitön etsivä sydän saa kasvaa ja muuttua, ja saat vielä nähdä ihmeitä <3 Hän ei jätä hyvää työtään kesken, minkä on sinussa aloittanut!

    Tässä blogissa sivusin tätä aihetta, meidän tunteita ja syntejä, ja sitä pitääkö itseä tukahduttaa elääkseen Jumalan tahdossa? Siunausta sisko!

    https://teologiaanaisille.blogspot.com/2022/02/tunne-elama-ja-kilvoittelu.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos tärkeästä muistutuksesta! Tosta tärkeysjärjestyksestä tulee mieleen
    1. kirje Timoteukselle 5:
    8 Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.
    Siunausta sulle ja sun perheelle:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä rakkaudettomuus itseä kohtaan on oikea ongelma, joka on kytköksissä Jumalan ja lähimmäisen rakastamattomuuteen. Ymmärrän tuon kaksoiskäskyn niin, että siinä kehotetaan asettamaan lähimmäinen samalle viivalle itsen kanssa, mikä on mahdotonta, jollei ensin aseta Jumalaa kaiken yläpuolelle. Se, puhutaanko kaksois- vai kolmoiskäskystä, on lopulta sivuseikka, olennaista on miten rakastaminen ymmärretään. Jos näemme Kristuksen itsessämme, tuota Kristusta tulee rakastaa, ja samalla tavalla Kristusta jonka näemme lähimmäisessä, ei hänen syntisyyttään. Tosi rakkaus on aina Kristuksen rakastamista, kohdistuipa ulkoisesti se kehen tai mihin tahansa. Ja ei, Raamatun mukaan rakkauden käskyn noudattaminen ei ole vaikeaa (1.Joh.5:3)! Ei silloin, kun huomio on Kristuksessa. Silloin "itsen" ja "toisen" rakastamisen välinen kontrastointi käy tarpeettomaksi, koska Kristus on sama jokaisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olen kanssasi eri mieltä. Me elämme terapisoitua, narsistista aikaa, jossa tunteille laitetaan valtava painoarvo ja itsetutkistelua harrastetaan loputtomiin. Käy kuten Paavali sanoo, että lopunajan ihmiset ovat totisesti itsensä rakastajia (2.Tim.3:2), ja siitä juontuu vaikka mikä synti lopulta. Mitä enemmän katsomme Kristukseen ja lähimmäisiin, sen paremmin voimme. Mitä enemmän yhteiskunta (ja myös kristikunta) fokusoi ihmisten ailahteleviin tunteisiin ja itsestään elämän etsimiseen, sen masentuneempia ja pahoinvoivempia ihmiset ovat. Identiteetti ja myös terve itsetuntemus löytyy Kristuksesta. On erittäin tärkeää, että kaksoiskäsky pysyy kaksoiskäskynä, emmekä tuo siihen aikamme idealistisia harhoja.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit