AVIOLIITTO, ALISTUMINEN JA ROMANTIIKKA

Sisko, oletko joskus romantiikan kaipuinen? Kun katsot elokuvaa, jossa kaikkien vaikeuksien jälkeen mies ja nainen löytävät toisensa, koetko tunteita, joita toivoisit tuntevasi avioliitossasi? Tai jos olet sinkku, tulevaisuudessa avioliitossasi? Aikamme on romantiikan kyllästämä. Meille syötetään ajatusta jatkuvasti siitä, että olemme täysiä vasta, kun olemme löytäneet ”Sen Oikean”. Ja tätä me etsimme ja kaipaamme. Avioliitossa huokailemme, kun avioliitostamme on kadonnut ”kipinä”, ehkä jopa kaaos tullut perheeseen. Maailma markkinoi tunnetta nimeltä ”rakkaus”. Sillä tarkoitetaan kuitenkin kokemusta. Jotain, joka on kevyt kuin perhonen, ja voi lentää ikkunasta ulos koska tahansa. Maailman rakkaus ei ole pysyvää ja vakaata, johon voit luottaa. Se on jotain, jonka voi menettää koska tahansa. 

Uskon vilpittömästi kuitenkin, että tuo tunne ja romantiikan kaipuu, ei itsessään ole huonoja. Ne, kuten kaikki tunteet, ovat viestejä ja kertovat syvemmästä kaipuusta, joka meihin ihmisiin on istutettu – se kertoo kaipuusta Jumalan puoleen: ainoan, joka on voi täyttää kaiken, mitä tarvitsemme. Siksi elokuvien sankarimiehet pelastavat sankarittaren, ja me tunnistamme tunteen ja kaipaamme samaa. Meissä on todellinen kaipuu todellista Pelastajaa kohtaan, ja on syvempi tarve, jota ei yksikään puoliso tai avioliitto voi täyttää. Me usein asetamme miehelle hyvin miehisiä vaatimuksia: tarpeiden täyttäjä, pelastaja, rakastaja. Mutta samalla riistämme heiltä juuri sen, mikä tekee heistä miehiä: kunnioituksen, miehisyyden ja arvontunnon. Sillä totuus on, että usein naiset ovat ne todelliset kotiensa johtajat. Se tapahtuu käskyttämällä, räksyttämällä, puhumalla pilkallisesti aviomiehistä naisystäville ja kiristämällä seksillä. Ja kun mies ei tajua tehdä asioita juuri niin kuin itse toivoisi, se näytetään ja monella tapaa. Ei ihme, ettei kotoa löydy maailman markkinoima maskuliininen ja romanttinen Viikinkisoturi. Siellä on usein alaspainettu mies, joka on unohtanut mitä tarkoittaa olla mies, sillä myös vaimo on unohtanut, mitä on olla nainen. 

Tänään puhumme vähän siitä, että mitä Raamattu puhuu rakkaudesta. Ensinnäkin onko se reilua, että odotamme rakkaus-tunteen täyttämistä puolisoiltamme? Ja toisekseen, että miten voisimme palauttaa Raamatullisen miehuuden ja naiseuden avioliittoihimme, ja tehdä sen Jeesusta seuraten.

Lähdetään liikkeelle siitä, mitä Raamattu sanoo rakkaudesta. Paavali kertoo meille sen 1. Kor 13:4-8:
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä.”

Raamatun mukaan rakkaus onkin verbi, se on valinta. Se ei ole tunne. Ja mikä on suurin rakkauden osoitus koko maailmassa? Se löytyy tutusta Raamatun paikasta Joh.3:16: 
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Pastori Voddie Baucham on sanonut hauskasti, että Jeesus tuskin tunsi ihania, vaaleanpunaisia tunteita mennessään ristille. Itseasiassa päinvastoin: näemme Getsemanen puutarhassa, Jeesuksen rukoillessa Isää, että Hän pyysi, että tuo malja menisi Hänen ohitseen. Kuitenkin Jeesuksen rukous päättyy: ”mutta ei minun tahtoni, vaan Sinun”. Suurinta rakkautta on valita Jeesuksen seuraaminen, kieltää itsensä, ottaa ristinsä (Luuk.9:23-27) ja alistua kaikessa Isän tahtoon (Joh.5:30; 8:29). Meidän tulee antaa Jumalan määritellä rakkaus, kuten kaikki muukin elämässämme, laittaa omat ailahtelevat tunteemme sivuun, ja rakastaa tunteista huolimatta. 

Kun me siis mietimme, että mistä me saamme tunnekokemuksia ja rakkauden kaipuuseemme täytettä – Raamattu antaa meidän mielestä usein kummallisen tien. Yltäkylläinen elämä itseasiassa löytyykin Jeesuksen seuraamisesta. Ja tuo seuraaminen lähtee pienistä asioista. Se, joka antaa, saa. Sen vuoksi älä mieti ”mitä minä saan”, vaan ”mitä minä voin antaa”. Lupaan kyllä, että rukoillen kulkiessasi, Herrasi jalanjäljissä, sinä tulet ajallaan löytämään vakaan ilon ja onnen. Mutta todellinen ja pysyvä onni löytyy aina siellä, missä palvellaan toisia, eikä etsitä omaa etuaan. Ja tämä pätee myös avioliittoon. Miten monesti ihmiset ajattelevat ja rukoilevat sitä, että mikä on heidän kutsumuksensa? Mitä he tulevat tekemään? Toivotaan kaikenlaisia suuria, ehkä jalojakin unelmia, kuten lähetystyötä. Mutta kun kysymys ei oikeastaan niinkään ole siitä mitä teet, vaan minkälainen ihminen olet. Tästä uskon Jumalan olevan enemmän kiinnostunut, kuin ulkoisesta tekemisestäsi. Jumala huolehtii kedon kukkasistakin, Hän ei oikeastaan tarvitse meitä. Kuitenkin armossaan Hän sallii meidän olla työtovereitaan, ja uskoakseni se on Jumalan armoa meitä kohtaan. David Pawson on aikanaan sanonut, että Jumalalle mieluisampaa on uskollinen taksikuski, kuin uskoton lähetystyöntekijä. Me ihmiset katsomme ulkokuorta, ja että olisi jotenkin pyhempää palvella Afrikan lapsia, kuin omaa perhettä. Mutta Jumala ei katso sitä. Hän katsoo sinun sydäntäsi, ja sisintä ihmistä. Ehkäpä joku päivä palvelet suurissa, kuka tietää. Mutta sinun on ensin aloitettava pienistä. Se millainen nainen, ja vaimo olet juuri siinä paikassa – on Jumalalle tärkeämpää. Sinulle ajallaan kyllä kirkastuu kutsumuksesi, kun on sen aika. Mutta nyt on aika kasvaa ja kouliintua uskolliseksi palvelijaksi juuri siinä missä olet. Ja kun nyt puhumme vaimon elämästä, rakkaudesta ja avioliitosta, puhutaan muutama sana tuosta aikaamme kauhistuttavasta sanasta: alistumisesta. 

Alistuminen on kaunis sana

Raamatussa ei ole varmasti mitään vihatumpaa ja enemmän välteltyä kohtaa, kun Paavalin (meidän korviimme) töksäyttämä lause: ”vaimot, olkaa alamaiset”. Kohta löytyy Efesolaiskirjeen luvusta 5, ja on osa Paavalin käytännön ohjeita kristikunnalle. Asiayhteydestä irrotettuna paikka tuntuu kyllä nykyihmisen korvaan aivan järjettömältä. Siis minä, naisena, olen alamainen jollekkin?? Mutta tämä on kuitenkin se, mitä Raamattu sanoo:

”Vaimot, olkaa omalle miehellenne alamaisia niin kuin Herralle, sillä mies on vaimon pää, niin kuin myös Kristus on seurakunnan pää, oman ruumiinsa, seurakunnan, vapahtaja. Niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehelleen kaikessa alamaisia.

Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös jokainen teistä rakastakoon vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään.”
Ef. 5:22-33

Tähän siis nainen on avioliitossa kutsuttu, tätä on olla Kristuksen seuraaja avioliitossa. Tätä on olla nainen avioliitossa, ja tämä on ensimmäinen askel siihen, että sallit miehesi olla ensimmäistä kertaa oikea mies. Feminismi on pyyhkinyt ja häivyttänyt sitä kaunista erilaisuutta, joka tuo naisen ja miehen väliin juuri sen jännitteen, joka hömppärakkauselokuvissa meille niin kauniina ja haluttavana näytetään. Minusta jopa nuo rakkauselokuvat heijastavat Jumalan todellisuutta kauniimmin kuin feministinen ideologia. Kuitenkin se, missä tuo maailman tunteellinen rakkaus epäonnistuu, on se, että todellinen rakkaus onkin jotain pysyvää ja vakaata. Se on valinta. Se ei pysähdy silloin, kun tunteet heittävät kuperkeikan tai jähmettyvät. 

Kun Paavali Pyhän Hengen inspiroimana kuvailee 1.Kor. 13 rakkautta, hän käyttää sanoja kuten ”pitkämielinen”, ”ei kadehdi”, ”ei käyttäydy sopimattomasti”, ”ei etsi omaa etuaan”, ”ei muistele kärsimäänsä pahaa”... Nuo kaikki ovat valintoja. Pieniä päivittäisiä valintoja, joita teemme alati muuttuvissa tilanteissa. Paavali ei sano ettemme muistaisi kärsimäämme pahaa, vaan ettemme muistelisi sitä. Siinä on iso ero. Me valitsemme, mitä mielessämme pyörittelemme. Me valitsemme, etsinkö omaani, vai toisen etua. Me valitsemme äkillisissä ja yllättävissä hetkissä reagoimmeko Kristusta kunnioittavasti, vain tunteen vallassa. Kristus valitsi aina toisen edun. Ja Hänen seuraajiaan meitä kutsutaan samaan. Elisabeth Elliotin sanoja lainatakseni: ”Valinnat, joita jatkuvasti teemme (Jumalan tahdossa) ovat välttämättömiä, mutta älkää unohtako, myös mahdollisia. On vaarallinen virhe uskoa, että tunteet olisivat niin voimakkaita, ettemme voisi muuta kuin toimia niiden mukaan.” Me voimme valita Jumalan tahdon mukaan tunteistamme huolimatta. 

Mutta miksi alistuminen? Miksi se käsky on naisille. No ensinnäkin haastan ajatuksiasi onko se vain naisille. Itseasiassa on mielenkiintoista ollut viime vuosina seurata debattia siitä, että tulisiko seurakuntien laittaa ovensa kiinni, jos valtio näin suosittelee. Monet ovat perustelleet seurakunnan sulkemista tällä paikalla:
Jokaisen tulee olla alamainen sille esivallalle, jonka alainen hän on. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta.” Room.13:1

Olit mitä mieltä tahansa siitä, toimiko seurakunnat oikein vai eivät, sulkiessaan seurakuntien ovet – oli kuitenkin hauskaa huomata, että kenelläkään ei tuntunut olevan mitään ongelmia tulkita, mitä tarkoittaa ”olla alamainen” tässä yhteydessä. Joku viisas onkin sanonut, että ajallemme vaikeita Raamatun paikkoja ei ole vaikea ymmärtää, mutta ne on vaikea niellä. Niin taitaa olla myös tässä naisten alistumisteemassa. Me tiedämme mitä alistuminen tarkoittaa. Me tiedämme, että maailmassa on hierarkioita, eivätkä ne tee toisen ihmisarvoa vähemmäksi. Ei kapteenin ihmisarvo armeijassa ole suurempi, kuin rivisotilaan. Rivisotilaat ovat täysiä ihmisiä, täysillä ihmisoikeuksilla. Silti armeijan toimivuuden tähden, toinen johtaa, toinen alistuu johtajuuden alle. Töissä toinen on pomo, toinen on alainen. Pomo määrittelee miten ja milloin työt tehdään. Alainen alistuu pomonsa ohjeille, säilyttäen täysin ihmisarvonsa.

Samoin avioliitossa toinen johtaa, toinen alistuu – ja molemmat ovat täysin samanarvoisia, täysiä ihmisiä. Jumala järjesti avioliiton juuri näin, tietäen että huutoäänestys avioliitossa on huono ajatus. Jos ei ole määriteltyä struktuuria ja johtajuutta, se johtaa anarkiaan ja valtataisteluihin. Jumalan maailmassa tällaiselle ei ole sijaa. Haluan kuitenkin muistuttaa, että johtajuus ei Jumalan maailmassa tarkoita öykkäröivää, väkivalloin painostavaa johtajuutta. On mielenkiintoista myös se, että Raamattu ei kehoita miehiä alistamaan vaimojaan, vaan naisia alistumaan vapaaehtoisesti. Miehelle ohjeet on tässä:
”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen puolesta, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen vedellä pesten, sanan kautta, ja asettaisi eteensä kirkastetun seurakunnan, vailla tahraa, ryppyä tai muuta sellaista, pyhän ja nuhteettoman. Samoin jokaisen miehen tulee rakastaa omaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Eihän kukaan ole koskaan vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä niin kuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.”

Se, joka on suurin, on kaikkien palvelija (Mark.9:35), ja Kristus osoitti johtajuutta esimerkiksi pesemällä opetuslastensa jalat (Joh.13:1-17). Kristityn johtajuus on palvelevaa ja uhrautuvaa johtajuutta. Rakkautta, joka on valmis jopa kuolemaan toisen puolesta. On totta, että historiassa on miehet käyttäneet johtajuutta väärin. Se osaltaan on lietsonut vihaa koko komplementaristista, kaunista avioliittokäsitystä kohtaan, ja heilari on heilahtanut toiseen ääripäähän – tullut jopa miesvihamielinen feministiliikehdintä, joka kuvaa maskuliinisuutta myrkyllisenä. Miten surullista. Samaan aikaan on täysin totta, että naiset osaavat käyttää valtaa väärin avioliitoissa, ja se tulee nyt ilmi, kun naiset ovat saaneet niskaotteen ja painaneet miehuuden alas. Miehiltä on monesti viety se vähäinenkin sanavalta parisuhteissa, ja kohdellaan pahimmillaan kuin lasta. Mutta kumpikin ääripää on väärin, sekä miesten että naisten vähättelevä ja alaspainava rooli. Keskitiellä on kaunis ja terve komplementaristinen näkemys, jossa molemmilla on rooli, molemmilla on arvo ja molemmat kilvoittelevat kohti Kristuksen kaltaisuutta hioen toistensa kulmia - ei alistaen, vaan tukien toinen toisiaan. Uskon vilpittömästi, että kaksi Jumalaa pelkäävää kristittyä voivat saada juuri Raamatun ohjeilla avioliiton kukoistamaan – onhan Raamattu Elämän Antajan käsikirja.


Avioliiton teologiaa

Mutta mikä on avioliitto. Kävin tätä aihetta vähän enemmän läpi Raamatun ilmoittamista naisen ja miehen rooleista (jonka voit lukea klikkaamalla tästä), mutta tässä vielä summaan aiheeseen liittyen muutaman asian. Jumala on luonut avioliiton, ja sen minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Avioliiton pohja tulee jo 1.Mooseksen kirjasta. Lainaan tässä yhden osan tuosta aiemmasta kirjoituksestani:

”Jumala loi miehen ensin, ja antoi miehelle tehtäväksi puutarhan hoidon – siis työn (1. Moos. 2:15). Ja sitten Jumala totesi, ettei miehen ole hyvä olla yksin ja loi hänen kylkiluustaan vaimon (1. Moos. 2:18-23). Ja se oli hyvä. Nainen luotiin miehestä ja miestä varten. Nainen luotiin avuksi. Mies nimesi naisen, ja antoi tälle nimeksi ”isha” (nainen), joka tulee sanasta ”ish” (mies). Tällaista sanaleikkiä, jossa ”mies” -sanasta tulee ”nainen”, käytetään myös englannin kielessä: man – woman. Nainen on luotu miehestä. Mies on nimennyt hänet ja nainen on osa miestä. Ja se oli hyvä. Heidän tehtävänään oli yhdessä johtaa ja hallita maailmaa Jumalan tahdossa, lisääntyä ja viljellä ja varjella. Kulkea kylki kyljessä, iloiten siitä mihin rooliin kumpikin oli luotu (1. Moos. 1:27-28).”

Meidät luotiin miehelle, ja miehen rinnalle. Puritaaninen 1600-luvulla elänyt kirjailija Matthew Henry muotoili asian näin: ”Nainen tehtiin Aadamin kyljestä; ei hänen päästään johtaakseen miestä, eikä hänen jaloistaan tullakseen miehensä tallomaksi, mutta hänen kyljestään, ollakseen tasavertainen hänen kanssaan; miehen käsivarren alla suojeltavana ja lähellä hänen sydäntään rakastettavana.”

Aadamin suunniteltiin olevan isä, elättäjä, suojelija ja johtaja. Ja tämä on tänäänkin miehen tehtävä. Eeva luotiin olemaan äiti, lohduttaja, hoivaaja ja apu. Ja tämä on tänäänkin naisen tehtävä. Me olemme yksi liha (Matt. 19:4-6), siis yksi ihmisyksikkö. Ja molemmilla on tärkeät, omat paikkansa. Olemme täysin tasavertaisia, mutta silti meillä on eri roolit. Me reformoidut usein painotamme sitä aikaamme kadonnutta Raamatun totuutta, että ihmisen tulisi elää Jumalan Kunniaksi (Soli Deo Gloria). Ei lintu elä Luojansa kunniaksi yrittämällä uida kuin kala. Eikä tiikeri elä Luojansa kunniaksi haukkumalla kuin koira. Me elämme Jumalan kunniaksi, kun olemme siinä sukupuolessa ja roolissa mihin meidät on luotu, ja pyrimme olemaan siinä uskollisia.

Lainaan tässä John MacArthurin 12 Extraordinary Women -kirjasta (joka ei valitettavasti ole vielä saatavilla kuin englannin kielellä) suomentamani kohdan:

”Kun tunnustamme, että sukupuolten välillä on hyvin perustavaa laatua olevia eroja, ja että miehet ja naiset ovat luotu erilaisia rooleja varten, se ei ehkä istu hyvin modernin feministisen ajattelun kanssa, mutta se on kuitenkin mitä Jumalan oma Sana sanoo asiasta. Jumala loi miehet ja naiset eri tarkoitusta varten, ja Hänen suunnitelmansa heille heijastaa näitä eroavaisuuksia. Raamattu selkeästi opettaa, että vaimojen tulisi alistua miestensä auktoriteetin alle avioliitossa (Ef.5:22-24; Kol.3:18; 1.Piet.3:1-6), ja että naisten tulee olla seurakunnan miesten auktoriteetin ja ohjauksen alla (1.Kor.11:3-7; 14:34-35).

Ensimmäinen Timoteuskirje 2:11-15 on keskeinen paikka tähän asiaan liittyen, sillä se on juurikin se paikka, jossa apostoli Paavali puolustaa miesjohtajuuden periaatetta seurakunnassa. Ensimmäisen syyn, jonka Paavali antaa, ei nouse lankeemuksesta, vaan luomisesta: ”Luotiinhan Aadam ensin ja sitten Eeva” (1.Tim.2:13). Joten johtajuuden periaatteet asetettiin jo luomisessa. Ne eivät olleet Aadamin lankeemuksen seurausta ja sen vuoksi jollain tavoin pahaa hedelmää, kuten jotkut ovat ehdottaneet. Kun Raamattu asettaa miehet johtamaan seurakunnissa ja perheissä, se heijastaa Jumalan suunnitelmaa Luojana. Olen vakuuttunut, että jos ihmiset vain yksinkertaisesti hyväksyisivät Jumalan tarkoituksen, ja pyrkisivät elämään näissä rooleissa, jotka Jumala kullekin suunnitteli, sekä miehet että naiset olisivat onnellisempia, seurakunnat olisivat terveempiä ja avioliitot vahvempia.

Aadam oli koko ihmisrodun pääedustaja ja arkkityyppi. Mutta vaikka Eevalle oli annettu alisteinen rooli, hän silti pysyi hengellisesti ja älyllisesti Aadamin kanssa tasavertaisena. Eeva oli hänen ”apu”, ei johtaja tai orja. Kun Raamattu kutsuu häntä Aadamin ”avuksi”, siinä painotetaan keskinäistä ja täydentävää kumppanuuden luonnetta. Eeva ei ollut millään tavoin vähempiarvoinen miehestään, mutta hänelle oli silti annettu rooli, joka oli Aadamin johtajuuden alla.

Alainen, mutta tasavertainen? Kyllä. Suhteet Kolminaisuudessa havainnollistaa täydellisesti, kuinka johtajuus ja alistuminen voivat toimia täysin tasavertaisissa suhteissa. Kristus ei ole millään tavalla vähempiarvoinen Isälle. ”Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti” (Kol.2:9). ”Hänellä oli Jumalan muoto … (ja hän oli) Jumalan kaltainen” (Fil.2:6). ”Minä ja Isä olemme yhtä,” Hän todistaa (Joh.10:30). Apostoli Johannes tekee asian niin selväksi kuin mahdollista: Iäisyydestä saakka Jeesus oli Jumalan kanssa, ja Hän oli Jumala (Joh.1:1-2). Kolme jumalallista Persoonaa (Isä, Poika ja Pyhä Henki) muodostavat Raamatun yhden ja ainoan Tosi Jumalan. Kaikki kolme ovat tosi Jumala ja täysin tasavertaisia. Silti Poika on alisteinen Isälle. Jeesus sanoi: ”Minä en etsi omaa tahtoani vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt” (Joh.5:30). ”Minä teen aina sitä, mikä on hänelle mieluista” (Joh.8:29).”

Alistuminen on kaunis sana, jos sen oikein ymmärtää. Me alistumme Jumalan tahtoon. Me alistumme toinen toistemme tahtoon (Ef.5:21). Me alistumme esivallan alle (Room.13:1-2). Me alistumme seurakuntajohdon alle (Hepr. 13:17). Vaimot alistuvat aviomiestensä johtajuuden alle (Ef.5:22). Lapset alistuvat vanhempiensa ohjauksen alle (Ef.6:1-3). Me kristityt alistumme, ja elämme kuuliaisesti, harmonisesti ja kauniisti. Me emme elä, kuten Korintin kaaos-seurakunnassa, tehden mitä tahdomme, jossa seurakunnat ovat kakofoniaa ja kaaosta, naiset mekkaloivat ja kaikkialla taistellaan. Ei, vaan me kunnioitamme. Me osoitamme alamaisuutta, ja nöyryyttä toinen toisillemme. Me pidämme toinen toista itseämme parempina (Fil.2:3). Me kilpailemme toistemme kunnioittamisessa ja olemme toisiamme kohtaan hellä sydämisiä (Room.12:10).

Alistuminen ei tarkoita heikkoutta, vaan vahvuutta. On todella rohkeaa pyrkiä antamaan tilaa toiselle, ja astua itse sivuun. On rohkeaa antaa toisen kasvaa, ja luottaa että Herra huolehtii minusta – ja jopa siunaa pyrkimykseni kuuliaisuuteen. Itseasiassa näin Pietari meitä naisia rohkaisee, jopa jos mies ei olisi uskossakaan:

”Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin, kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää. Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. Näin kaunistivat itsensä entisajankin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan. He olivat miehilleen kuuliaiset – Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä herraksi. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne.”
1.Piet.3:1-6


Seinäruusu? 50-luvun vaimo?

Olen kiitollinen, että löysimme maailmalta opettajia, jotka vielä uskalsivat puhua näistä kadotetuista ja ajallemme vaikesta asioista (ja myöhemmin myös seurakunnan, jossa näistä uskalletaan myös puhua). Kuitenkin totuus on, että uskollinen sanansaattaja (jollainen pastorin tulisi olla), ei vie omaa versiotaan totuudesta eteenpäin, vaan kertoo sen, mikä on Kuninkaalta saanut – sellaisenaan! On vaikeaa tänä päivänä seistä komplementaristisen avioliittokäsityksen takana, kun aikamme yksi pyhä lehmä on feminismi, jota ei saisi arvostella – ja alkaakin olla harvinaisuus löytää pastori, joka uskaltaa sanoa mitä Raamattu tässä sanoo. Kuitenkin oma elämän hedelmämme todistaa, että tämäkin meidän ihmisjärjelle järjetön asia todella toimii, juuri niin kuin Jumala tarkoitti. Johtajuutta ei jaettu taitojen tai viisauden mukaan, vaan Jumalan luomisjärjestyksen mukaan.

Samaan aikaan, kun feminismi yrittää kuristaa yhteiskunnastamme kauniin miehen ja naisen erilaisuuden, on myös nousemassa toinen liikehdintä. Patriotismi ja vanhojen aikojen ihannointi. Olen kyllä kiitollinen, että nämä vanhat totuudet halutaan palauttaa, mutta tässäkin voi helposti mennä vauhtisokeudessa yli. Ääripäät ruokkivat toisiaan. Olen nähnyt, että näitä Raamatun totuuksia on alettu sekoittamaan 50-luvun naiseuteen, tai vaikkapa 1800-luvun naiseuteen. Itse rakastan historiaa, ja ammennan paljon menneiltä ajoilta. Mutta on tärkeää muistaa, että 50-luvun naiseus ei ole standardi kristitylle elää, vaan Raamattu. 50-luvun naiseudessa oli varmasti piirteitä, jotka olivat siunaavia ja oikein. Sitten oli myös asioita, jotka eivät olleet. Mutta meitä ei ole kutsuttu palaamaan johonkin aikakauteen, kuten Amishit tekevät, vaan palaamaan Raamattuun ja elämään Raamatun totuuksien valossa juuri tässä ajassa ja paikassa.

Raamatun nainen ei ole koriste, joka vain istuu hiljaa ja hymyilee, ja miettii kaikenpäivää imurimerkkejä. Jos luet Sananlaskujen 31 naisesta, näet työtelijään, ahkeran ja viisaan naisen. Raamatun esimerkilliset naiset ovat rohkeita, miestensä vierellä evankeliumin etenemiseksi työskenteleviä, lempeitä ja viisaita. Sinua ei siis kutsuta seinäruusuksi. Sinua kutsutaan Raamatun mukaiseksi naiseksi, ja se tarkoittaa kaikkina aikoina sitä, että olemme jossain asioissa ristiriidassa ympäröivän kulttuurin kanssa – niin oli 50-luvulla, kuten on nytkin. Kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina on kutsuttu hiomaan toistensa kulmia, ja siihen liittyy aina puhe synnistä. Raamattu kehottaa meitä ottamaan veljiemme ja siskojemme elämässä näkyvän synnin puheeksi rakkaudellisesti (Matt.18:15-18). Jos olemme avioliitossa kristityn kanssa (kuten meidän ensisijaisesti tulisi olla, jos emme ole menneet naimisiin ennen uskoontuloamme), ja me tiedämme aviomiehemme tekevän syntiä meitä tai jotain toista kohtaan, meillä on Jumalan edessä velvollisuus ottaa asia puheeksi. Aviomiehesi on myös ”veljesi Kristuksessa”. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämä paikka ei ole lyömäase, jotta voit ottaa ohjakset, naljailla miehellesi tai luvan olla alaspainava. Motiivisi merkitsee: haluatko saada näpäytettyä, vai toivotko oikeasti miehesi kasvua Kristuksen kaltaiseksi? Jos sydämessäsi on katkeruutta, se on synti (Ef.4:32). Ota siis ensin malka omasta silmästäsi, ja auta vasta sitten veljeäsi (Luuk.6:41-42). Ja tämän jälkeen, valitse aika ja paikka huolella, ja tee se rukoillen: tarkoituksena, että miehesi todella kuuntelisi sinua.

Alistuminen ei tarkoita siis käsittelemättä jättämistä tai ettet saisi puhua mistään. Rehellisyys on avioliitossa äärimmäisen tärkeää, onhan meitä kutsuttu totuuteen. Jos joku vaivaa sinua: älä vain jätä sitä hautumaan ja kasvattamaan katkeruuden versoa, ja nosta esille vasta seuraavassa riidassa – kuvitellen että hyvä vaimo ei saa koskaan olla eri mieltä. Puhumattomuus, ja laastarin laittaminen hoitamattomien haavojen päälle on aina huono idea. Kerro puolisollesi heti kun mahdollista, ja tee se rukoillen. Pyri kuitenkin tavoittelemaan sovintoa ja anteeksiantoa – älä keinoa saada satutettua toista takaisin. Alistuminen ei siis tarkoita sitä, ettet olisi rehellinen ja avoin, tai ettet saisi kertoa omia tunteitasi tai puuttua miehesi väärään käytökseen. Päinvastoin. Mutta se, mitä tarkkaile itsessäsi on tapa ja motiivi. Usein näistä löydämme syntiä myös omassa elämässämme, eikä loukatuksi tuleminen ole lupa loukata takaisin tai kostaa. Ja muista, että tämä toimii myös toisinpäin. Aviomiehesi täytyy myös saada nostaa esiin hänen huoliaan, ja vaikuttamaan sinuun korjaavasti, jos näkee syntiä elämässäsi.

Ja haluan vielä täsmentää, että se että mies johtaa, ei tarkoita että vaimo olisi passiivinen. Me puhumme perheestä tiiminä. Tiimissä on erilaisia rooleja, mutta kaikki perheenjäsenet ovat arvokkaita ja tärkeitä, ja kaikilla on ääni. Me yhdessä keskustelemme, ja tuomme erilaisia näkemyksiä isoihin päätöksiin. Viimeisen sanan saa kuitenkin Lauri. Sellainen johtajuus, joka sulkee aviopuolison ulos kaikesta, olisi aivan pöhköä ja tuhoisaa! Vaimolla on viisautta ja annettavaa paljon, jota viisas mies osaa hyödyntää. Mutta meidän vaimoina olisi hyvä muistaa, että johtajuuteen kuulu se, että puolisosi saa viimeisen sanan: silloinkin, kun uskot olevasi oikeassa. Anna Jumalan opettaa puolisollesi virheiden kautta, ja toisaalta opettaa sinulle luottamusta Jumalaan, kun et saa dominoida.

Kuten näet, meille on annettu suuri tehtävä, joka kasvattaa. Avioliitto ei ole ajelehtimista päivästä toiseen, jossa toivotaan parasta, vaan todellista työtä! Ja lähtökohta terveelle avioliitolle on se, että molemmat ymmärtävät avioliiton teologian ja sitoutuvat siihen. Tämä kuitenkin asettaa sitten myös painetta, että millaisen miehen kanssa menee naimisiin. Jos siis olet vielä naimaton, sinun on syytä miettiä hyvin tarkoin, kenen kanssa menet naimisiin. Älä mene naimisiin tunteella, vaan Jumalan viisaudella. Paavali kehoittaa leskiä menemään naimisiin ”Herrassa”. Täydellistä miestä ei tietenkään ole (kuten ei ole naistakaan), sillä kaikki olemme syntisiä, mutta helpottaa matkaasi huomattavasti, kun teet valintasi viisaasti ja harkiten. On Raamatullisia periaatteita, joita on syytä miettiä tarkoin, kun harkitsee avioliittoa. 

Meidät on siis luotu naisiksi, ja tiettyä tarkoitusta varten. Meillä on rooli ja tehtävä, sekä kotona että seurakunnassa. Sinkkunainen, jolla ei ole perhettä, on nainen yhtä kaikki. Luotu myös hoivaamaan, äitiyteen ja naiseuteen. Seurakunta on hengellinen perhe, jossa hengellisiä äitejä ja naisia tarvitaan. Me vanhemmat naiset (joihin itsenikin jo luen), voimme löytää myös valtavaa iloa ja kutsumusta tukiessamme nuorempia naisia vaimoina, äiteinä, naisina ja Kristuksen seuraajina. Oikeastaan lopulta, mitä ikinä teet: työtä, kotiäidin elämää, seurakuntaelämää – mitä tahansa – olet aina nainen. Teet kaiken naisena, feminiinisenä sukupuolena. Kirkasta siis Jumalaa naisena.  Älä yritä olla mies, joksi sinua ei koskaan luotu. Ole nainen, ja tee kaikki Jumalan kunniaksi juuri siinä sukupuolessa, joka sinulle on annettu.


Romantiikan kaipuun täyttymys

Avioliitto on siis palvelemista, ja vaimoille on hyvin selkeitä ohjeita ja raameja. Mutta täyttääkö palveleminen ja alistuminen sitä syvää kaipuuta, jota usein haemme parisuhteesta? Lopullisesti ei täytä, vaikka palveleminen tuokin elämään mielekkyyttä. Vaikka miehen ja naisen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden erilaisuus tuo kauneutta ja harmoniaa, en lopulta usko, että aviomies voi koskaan naisen syvintä tarvetta täyttää. Me olemme Laurin kanssa kulkeneet yhteistä matkaa 19 vuotta, ja koko tämän ajan olen kaivannut romantiikkaa. Olen yrittänyt sitä hakea Laurista, täyttää työllä ja erilaisilla kutsumuksilla – ja sitten lopulta luovuttanut sen Jumalalle, ja löytänyt Hänestä täyttymyksen. Ja näin onkin, että kaikki se, mitä sielumme janoaa, löytyy ainoastaan Kristuksesta. On hyvin sopivaa, että Raamattu puhuu seurakunnasta morsiamena ja Kristuksesta sulhasena. Jollain syvällä tavalla vasta perillä, olemme täysiä – täysin vapaita kaipuusta, joka täällä enemmän tai vähemmän meitä vaivaa. Kaikki rakkauselokuvat, morsiamen pelastavat sankarit ja lujat, kantavat hartiat, ovatkin lopulta ihmisen kaipuuta Pelastajansa puoleen. On vain Yksi, joka rakasti meitä tavalla, joka voi pelastaa meidät turmiolta, jonka olemme teoillamme ansainneet. On vain Yksi Sankari, joka kertakaikkisesti pelasti morsiamensa, ja vie tämän perille Pyhittäen ja puhdistaen tätä matkalla. On vain Yhdet Hartiat, jotka voi kantaa kaiken sen synnin saastan, joka ajoi ensimmäiset ihmiset turmioon. Vain Yksi, joka voitti voittamattoman vihollisen: Kuoleman.

Rakas sisko, lopulta kaipuusi osoittaa sinua tätä Sielujemme Pelastajaa kohti. Aviomies on siunaus, ja avioliitto lahja, jossa kaksi epätäydellistä syntistä hioo toistensa kulmia, opettelee kunnioittaen ja rakastaen puhumaan totuutta toisilleen, jopa synnistä omassa tai toisen elämässä. Syvä yhteys ja ykseys on koulu, jossa joudut olemaan toisen syntisen edessä avoimena ja haavoittuvana, ja opettelemaan antamaan anteeksi, ja muovautumaan Pelastajasi kaltaiseksi, joka antoi (ja tulee vielä tulevaisuudessakin antamaan) sinulle niin paljon anteeksi. Mutta lopulta te olette kaksi syntistä, vierekkäin eri rooleissa kulkevaa ihmistä, joiden Tarpeiden Täyttäjä ei löydy vierestä, vaan ylhäältä. Etsi Hänestä leposi, täyttymyksesi ja ilosi. Ja kun olet täynnä Hengen virvoitusta ja rakkautta, jaksat palvella puolisoasi, perhettäsi ja ystäviäsi. Et ole tässä maailmassa saamassa, vaan antamassa. Mutta lopulta se, joka antaa, totisesti saa.


Coram Deo,

Ida


Kommentit

  1. Itse luin aikanaan kirjan nimeltä Valloittava Salaisuus, joka käsittelee kristillisestä näkökulmasta naiseutta. Toisin kuin monissa muissa kirjoissa, tässä kirjassa vertailukohtana toimi Jumala, ei mies. Nainen ja mies eivät siis ole toistensa vastakohtia vaan molemmat heijastavat Jumalan kuvaa ja on aivan ok joissain kohdin heijastaa maskuliinisempia ominaisuuksia, joissain feminiinisempiä. Itse koen tarkat määrittelyt naiseudelle ja "älä ole mies!" varoittelut ahdistavina, sillä koen, että Jumala on luonut minuun myös maskuliinisuutta. Eikä se ole pahaa tai hävettävää tai osa mikä pitäisi piilottaa tai poistaa vaan se heijastaa myös Jumalaa. Eikä se tee minusta vähempää naista, etten mahdu johonkin ihmisen keksimään määritelmään. Raamatun mukaan nainen luotiin Aatamin kylkiluusta. Onko siis ihmekään, jos naisessa ja miehessä on paljon samaa ja maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä on osin vaikea erottaa toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiitos kommentista. Tosiaan, meidän ei tule mennä ihmisten keksimiin muotteihin, ja naiseutta on hyvin monenlaista. Mutta Jumala on Elämän Luoja, ja Jumalan Elämän Luojana tietää miksi meidät naisina loi. Naiseuteen sisältyy rooleja ja erityisiä tehtäviä. Itse en suosittele tuota Valloittava salaisuus -kirjaa. Se on yksi kirja, joka aikanaan ajoi itseni hyvin vaaralliseen ja romantisoituun Jumalakuvaan. Olen monta kertaa siitä, ja muutamasta muusta naisille suunnatusta kristillisestä best selleristä, miettinyt kirjoittavani varoitusblogin, mutta se on jäänyt ajatuksen tasolle. Ehkäpä otan sen työn alle! Kirja ei edusta mielestäni tervettä Raamatullista kristillisyyttä, vaan heijastelee enemmän tämän ajan kulttuuria ja kirjoittajan omia ajatuksia, ja sanoisinpa, toiveita Jumalasta.

      Poista
  2. En oikein lämmennyt tuolla naisen alamaisuus -ajatukselle edes hellarivuosinani. Nykyään näiden konservatiivisten, hierarkialähtöisten valta-asemien puolustelupuheet käyvät lähinnä viihteestä, ainakin näin pitkälle viedyssä muodossaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet vapaa ajattelemaan, kuten tahdot. Valitettavasti et esittänyt yhtään Raamatullista vasta-argumenttia, joka on kyllä aivan tyypillistä. Raamattuhan on asiassa selkeä. Mutta blogini "Teologiaa naisille", joten ehkäpä löydät toisen foorumin tuntojesi purkamiseen 👍

      Poista
  3. Kiitos, Ida! Olen saanut itse kokea samaa, mistä kirjoitit. Niin kauan kun etsin kaipuuni täyttymystä vain miehestäni tai toisinaan näin itseni hänen silmissään vajavaisena, avioliitossamme oli melkoisesti jännitettä, dramatiikkaa ja pelkoja sekä epäilyksiä. Minun oli vaikea luottaa kelpaavani miehelleni,vaikka hän vakuutti sitä usein. Kun aloin hiukan enemmän ymmärtää, että rakkaudessa onkin kyse siitä, että olen Jeesuksessa saanut kohdata täydellisen rakkauden, hylätyksi tulemisen pelkoni katosi. Siihen meni toki aikaa, ja Raamattu sekä srk-yhteys auttoivat uskoani vahvistumaan. Sain opetella lepäämään tuossa täydellisessä rakkaudessa, joka on tullut ilmi Jeesuksen sovitustyössä. Häntä Sanasta katsellen ja Hänen voimassaan sain opetella katsomaan miestäni toisenlaisin silmin, en enää vaatien häntä täyttään tarpeitani, vaan palvellen, rukoillen, hyvään keskittyen, häntä siunaten ja kunnioittaen. En tietenkään pystynyt tai edelleenkään pysty tuohon täydellisesti, mutta paljon olen saanut muuttua, ja mieheni on siitä kiitollinen. Olen saanut iloa, turvaa, luottamusta ja siunausta yksin Jumalan avulla. Jeesus on kaiken hyvinvointini lähde. En enää tingi kaikkea lohdutusta, täyttymystä mieheltäni, vaan saan jakaa kokemaani rakkautta hänelle. Tähän kätkeytyy siunaus, niinkuin kaikkeen, mitä Jumala Sanassaan opettaa. Iloitsen sinusta, Ida, ja matkasta, jota jaat meidän muidenkin siskojen kanssa. Herra on uskollinen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit