HYVÄ, PAHA KIRKKOHISTORIA JA REFORMAATION NAISET
On taas se aika vuodesta, kun Halloween hirvitykset tulevat kauppoihin. Hyllyt tursuavat pelottavia asuja, iljettäviä karkkeja ja kauheita koristeita, joilla yritetään nostaa amerikkalaisittain markkinaistettua vanhaa pakanajuhlaa. Tein videon muutamia päiviä sitten Halloweeniin liittyen, ja tulisiko kristittyjen juhlia sitä. Jos haluat enemmän perehtyä aiheeseen, pyydän, että klikkaat tästä!
Mutta mitä tulee juhlimiseen, uskon vilpittömästi, että meidän kristittyjen pitäisi juhlia enemmän. Meidät tulisi tuntea ilosta ja juhlasta, sillä jos jollakin, niin meillä kristityillä on syytä juhlaan! Ja koska juuri tähän Halloweenin aikaan sijoittuu itseasiassa yksi historian kulkua muuttanut tapahtuma, haluaisin siitä muutaman sanan sanoa. Puhutaan siis reformaatiosta, ja etenkin naisista reformaation takana.
Historia on Jumalan
Monilla saattaa olla nuiva käsitys kirkkohistoriasta. Voi tuntua, että koko kirkkohistoriassa ei ole muuta kuin pahaa, eikä todellakaan syytä juhlaan. Mutta mitä pidemmälle kristittynä kuljen, sen enemmän iloitsen ja kiitän myös historiasta, jossa Jumala itse on toiminut. On totta, että kirkon 2000-vuotinen historia on täynnä kaaosta ja syntiä. Mutta niinhän on toisaalta Israelinkin historia Vanhassa testamentissa. Sellaista kun on langennut ihmisyys. Silti on samalla myös yhtä totta, että Jumala on Kaikkivaltias koko historian yli, ja olisi todella vaarallista väittää, että Jumala olisi ollut kykenemätön ohjaamaan historiaa tahtonsa mukaan, tai että kristityt olisivat olleet jotenkin pahempia tai syntisempiä kuin me nyt. Sekä hyvät että pahat asiat ovat olleet Hänen viisaassa sallimuksessaan, ja lopulta kaikki yhdessä käy Hänen tahtonsa mukaan.
Olisi siis suurta ylpeyttä väittää, että 2000-luvun ihminen ymmärtää paremmin ja on viisaampi, mutta menneillä sukupolvilla ole mitään osallisuutta siihen. Se on puhtaasti vain ylpeyttä. Sillä mistä ovat meille niin tutut länsimaiset vapaudet ja esimerkiksi Raamatun käännökset tulleet? Ne, mitä pidämme itsestään selvinä tänään, on itseasiassa ostettu monien miesten ja naisten verellä. Monien armosta pelastettujen siskojen ja veljien, jotka ovat rohkeina seisseet vastassaan tyrannisia valtioita, ja ovat toimineet jopa vastoin vallitsevia lakeja, kun Jumalan Sana sitä vaatii, kääntäen Raamattuja ja kuollen marttyyreina. Meidän edeltämme on kulkenut tuhansia ja taas tuhansia pyhiä (=Raamatun käyttämä ilmaus kristityistä. En puhu pyhimyskulttuurista), jotka ovat kaikessa syntisyydessäänkin olleet Jumalan käytössä omalla paikallaan.
Siispä kun katson kirkkohistoriaa, voin kiitoksella ottaa hyvän ja toisaalta myös nähdä ihmisen synnin ja vääryyden. Monesti arvostamani miehet ja naiset historiassa olisivat itseasiassa olleet teologisesti joistain asioista kanssani eri mieltä. Ja minä tietenkin heidän kanssaan. Esimerkiksi baptisti kun olen, monet luterilaiset olisivat halunneet tappaa, tai tappaneet minut ”harhaoppisena uudelleen kastajana”. Silti voin ottaa heiltä sen mikä hyvää on valkopesemättä toista puolta. Amerikkalaista teologi James Whitea siteeratakseni: olen opetellut arvostamaan ihmisiä, jotka olisivat halunneet polttaa minut harhaoppisena.
Reformaatio palautti Raamatun arvovallan
Kun katson reformaatiota, voin katsoa sitä kahdesta näkökulmasta: joko nähden siellä syntisten ihmisten kaaoksen, tai sitten Jumalan käden kaiken sen yläpuolella. On todella niin, että aika paljon kauheuksia reformaation aikana ja sen jälkeenkin tapahtui. Reformaattorit alkoivat myöhemmin syyttämään toisiaankin harhaopeista. Esimerkiksi juurikin vaikka kasteasiassa tai sitten ehtoolliskysymyksessä. Heillekin tuli yhteenottoja, joita meidän on täältä 2000-luvulta helppo tuomita. Mutta on aina laitettava asiat oikeaan kontekstiin. Jokainen on oman aikansa tuote, ja jokaisella on oman aikansa sokaisemat silmät. Niin oli myös menneiden aikojen pyhillä. He olivat pyhiä ja syntisiä yhtä aikaa, aivan kuten mekin. He pyrkivät elämään Jumalan tahdossa, mutta heidän ymmärryksensä oli joissain asioissa aivan sokaistunut. Aivan kuten meilläkin. Meillä ei ole siis mitään ylpeiltävää, vain opittavaa.
Mutta juuri heitä Jumala päätti käyttää. Tavallisia, syntisiä ihmisiä. Muunlaisiahan ei olekaan käytettävissä. Luther muistetaan usein hänen loppuvuosiensa karmeista antisemitistisistä kirjoituksistaan. Jotkut haluavat väittää, että koko luterilaisuudessa tai reformaatiossa ei olisi tämän vuoksi mitään hyvää. Mutta totuus on, että ilman tuota reformaatiota, sinulla ja minulla ei olisi Raamattua kielellämme, jota tänään lukea. Me olisimme edelleen katolisen kirkon alla, kuuntelemassa latinaksi messuja, tietämättä ollenkaan mitä meille opetetaan ja pitääkö se edes paikkaansa. Tarvittiin härkäpäinen mies, joka uskalsi kuoleman uhallakin seistä koko sen aikaisen maailman edessä, ja kääntää Raamattu saksan kielelle, vastoin aikaisiaan lakeja ja käskyjä. Luther oli härkäpäinen mies. Ja tuo vahvuus oli siunaus. Mutta hänen härkäpäisyytensä oli myös samoin kirous, kun hän viimeisinä vuosinaan katkeroitui siitä, ettei juutalaiset kääntyneet hänen evankeliointinsa tuloksena. Keskiaikahan oli äärimmäisen antisemitistinen, ja Luther palasi noissa pimeissä kirjoituksissaan siihen, mitä hänen aikalaisensa uskoi. Ja seuraukset olivat karmeat, kun vuosia myöhemmin natsit saivat noita kirjoituksia käsiinsä. Tätä ei tarvitse kristityn valkopestä tai pyyhkiä pois. Se olkoon varoituksena jokaiselle meistä.
Reformaation naiset
Myöhäiskeskiajalla katolisessa kirkossa naisten rooli oli kaksijakoinen. Toisaalta naiset saivat opiskella luostareissa, mutta se vaati usein korkeaa asemaa sekä luostariin ja naimattomuuteen sitoutumista. Naisilla oli myös joissain mystiikkaa korostavissa katolisissa suuntauksissa mahdollisuuksia toimia profeettoina ja näkyjen näkijöinä, ja he saivat sanavaltaa silloin jossain määrin kokemuksiensa kautta. Ylhäisillä naisilla oli mahdollisuuksia elämässä oletettavasti enemmän kuin alhaisilla. Äitiyden ja naiseuden arvostus oli yleisesti alhaista, vaikka toisaalta ”Pyhä Äitiys” oli arvossa Maria-kultin myötä. Kuvaavaa ajan ilmapiiristä naisia kohtaan löytyy kahden dominikaanisen inkvisiittorin 1400-luvulla kirjoittamasta kirjasta: "...nainen on valehtelija luonnostaan, ystävyyden vihollinen, kyltymätön lihallisessa himossa, pakollinen paha, luonnon houkutin..." (vuonna 1486 julkaistussa Noitavasara). Haluan kuitenkin sanoa, että tietenkin on aina ollut miehiä, jotka ovat arvostaneet vaimojaan, mutta yleisestä ilmapiiristä jotain tuo kertoo. Tämän lisäksi ajatus perheestä oli varsin erilainen. Vain alhaiset naiset hoitivat ja imettivät lapsensa itse. Varakkailla naisilla oli imettäjät, hoitajat ja opettajat, jotka vastasivat lasten kasvatuksesta.
Naiseus, äitiys ja perhe olivat siis asioita, joita ei tuon aikaisessa maailmassa arvostettu niin kuin me ne nyt miellämme. Reformaation myötä tämä kuitenkin muuttui, ja monista naisista tulikin suuria reformaation kannattajia. Kun Raamattu palautettiin arvovaltaansa, huomattiin pian, että nainen ja mies ovat yhtä arvokkaita, vaikkakin heillä olikin erilaisia tehtäviä. Naiset saivat arvon lisäksi mahdollisuuden vaikuttaa uuden uskon etenemiseen ja käyttää lahjojaan evankeliumin asialla ennen näkemättömällä tavalla. Heidän työnsä kotiäiteinä nousi arvostetuksi, jopa halutuksi osaksi. Luther ja hänen vaimonsa olivat tässä monille esimerkkejä. Monista reformaation naisista tuli myös innokkaita kotikouluttajia, sillä he halusivat sekä poikien että tyttöjen osaavan lukea itse Kirjoituksia. Naiset huolehtivat kodistaan, käyttivät lahjojaan ja verkostojaan Jumalan kunniaksi, ja kaiken tämän tekivät juuri siinä paikassa, missä kukin sattui olemaan.
Sekä ylhäiset että alhaiset naiset, sinkut ja vaimot olivat yhtälailla samassa evankeliumin missiossa. Mutta se näytti vähän erilaiselta riippuen naisesta ja tämän yhteiskunnallisesta osasta. Haluaisin tehdä syvälliset tutkielmat joskus reformaation naisista, mutta tyydyn vain mainitsemaan nopeasti tässä muutamia, joista olen eniten kuullut ja lukenut. Katherina von Bora (myöhemmin Luther) lienee tutuin meille Suomessa. Hän oli aatelistaustainen nunna, joka luopui yhteiskunnallisesti vakaasta asemastaan karkaamalla luostarista ja myöhemmin menemällä naimisiin lainsuojattoman Lutherin kanssa. Kuuden lapsen äiti oli älykäs ja teologisesti viisas, ja tuki monilla tavoin aviomiestään sekä huolehtimalla kodista, että haastamalla tätä teologisesti. Hän mahdollisti Lutherin keskittymisen kutsuunsa, huolehtimalla kodista taidokkaasti. Mecklenburgin Catherine oli Saksin herttuatar, ja käytti verkostojaan ja salakuljetti mm. Lutherin kirjoituksia. Hän myös järjesti juhlia, joka mahdollisti reformaattoreiden kohtaavan arvovaltaisia henkilöitä, ja tämä edisti reformaation etenemistä jopa toisiin valtioihin. Argula von Grumbach oli baijerilainen kirjoittaja, joka runoillansa ja kirjoituksillaan tuki Lutheria ja työskenteli tiiviisti Melanchtonin kanssa. Hän oli ensimmäisiä naiskirjailijoita, jonka kirjoitukset vetosivat erityisellä tavalla eri yhteiskuntaluokkiin edistäen evankeliumin asiaa. Idelette Calvin oli reformaattori Jean Calvinin vaimo. Hän sai kolme lasta, jotka kaikki menehtyivät, mutta käytti aikansa palvellakseen reformaatiopakolaisia, tarjoamalla suojapaikkaa ja turvaa heidän kodistaan. Hän käytti kotiaan palvellakseen ovelle tulevia tarvitsevia, ja tyhjäksi jäänyttä syliään ja hoivaviettiään rakastaakseen lähimmäisiä.
Mitä voimme oppia reformaation naisista?
Reformaatio ei olisi ollut mahdollinen ilman naisia. Jos puolet maailman väestöstä olisi jätetty toimetta, olisi aivan varmaa, että ajatukset eivät olisi levinneet niin kovin laajalle. Sanotaan, että jokaisen suuren miehen takana on nainen. Näin oli myös reformaattoreiden laita. Heidän vaimonsa mahdollistivat tämän joskus hyvin raskaan ja vaativan kutsun, ja monet naiset sitoutuivat jopa henkensä uhalla edistämään kadotettuja Jumalan armonoppeja ja Jumalan Sanan etenemistä. Nämä naiset olivat rohkeita. He tiesivät kyllä, mikä hinta tällä uudella uskolla oli. Monet heistä myös surmattiin, vaikka naisia kohdeltiinkin monesti vähän hellemmin kuin miehiä. Reformaation naiset myös tunsivat Raamattunsa, ja sitoutuivat siihen. Heillä oli syvä vakaumus, josta meidän olisi syytä oppia – ja rohkeutta vastustaa valtaapitäviä, jopa vaarallisia miehiä sen vuoksi.
Tänä päivänäkin meidän on mahdollista käyttää talenttejamme ja lahjojamme juuri siinä missä olemme, Jumalan kunniaksi. Edelleen meillä on kodit, joihin voimme kutsua ihmisiä ja mahdollistaa teologista keskustelua. Meillä naisilla on myös valtava mahdollisuus vaikuttaa toisiin ja pukea Jumalan totuuksia kauneuteen. Olemme siinä erityisen taitavia. Raamattu on yhä hyvin selkeä siitä, että miehet on kutsuttu opettamaan ja johtamaan seurakuntia (voit lukea tästä klikkaamalla Raamatun rooleista), mutta saarnapöntöstä julistettu opetus on vain yksi osa kristillistä opettamista. On monia muitakin tapoja edistää evankeliumin asiaa ja rohkaista ja vahvistaa toisia.
Haluan mainita yhden upean ja konkreettisen tavan opettaa, jota meidän tulisi käyttää tietoisemmin. Se on juhlat. Otetaan esimerkiksi vaikka joulu. Ne totuudet ovat kyllä kauniita ja tosia, että Jumala itse tuli ihmiseksi pojassaan Jeesuksessa. Niitä on syytä sanoittaa ja saarnata, että ihmiset ymmärtävät sen suuren ihmeen, mitä Jumala teki todella pelastaakseen ihmisen! Mutta mitä jos ne totuudet voisikin viedä suoraan sydämeen, muistojälkiin, joita ei voi pyyhkiä pois? Meitippä miksi ei-uskovalla ihmiselläkin nousee kyyneleet joka vuosi siitä, että Jeesus lapsi on seimessä? Koska totuudet on luotu kauniiksi muistijäljiksi, joita ei mikään aika ja asenne voi pyyhkiä pois. Ja arvaapa ketkä suurimmaksi osaksi ovat luoneet nuo muistijäljet tekemällä lapsuuden joulut? Sen ovat tehneet naiset. Me luomme joulun tunnelman kodeissa. Ruoan, tapojen ja ilmapiirin kautta nuo totuudet tuovat kyyneleet silmiin vielä vuosikymmentenkin jälkeen, kun saarnat ovat unohtuneet. Laulut, maut ja muistot nousevat dementiapotilaallekin mieleen, vaikka tieto katoaa. Huomaatko mitä mahdollisuuksia meillä on, kun lakkaamme taistelemasta saarnapöntöstä miesten kanssa? Me naiset voimme nähdä sukupuolemme, kotimme ja lahjamme mahdollisuuksina. Me voimme viedä Jumalan sanan totuudet juhlien, kauneuden ja ilmapiirin kautta syvälle puolisoidemme, lastemme ja vieraidemme sydämiin.
Uskon, että reformaation naiset ymmärsivät tämän luovan laajuuden, joka Jumalan maailmassa on. He eivät taistelleet miehiä vastaan, vaan miesten kanssa. He eivät pyrkineet olemaan miehiä, vaan kiittivät Jumalaa siitä tehtävästä, joka heille oli annettu, ja käyttivät ne talentit huolella. Olipa sitten kyse vaikutusvallasta, kirjoituslahjoista tai kutsumuksesta palvella kotona. Haluan haastaa siis sinua, sisko, miettimään, että mitkä ovat sinun talenttisi? Kirjoitatko? Teetkö musiikkia? Rakastatko kodin laittamista ja ihmisten kutsumista kotiisi? Ruoanlaittoa? Käytä se kaikki Jumalan kunniaksi! Pue teologiset totuudet elämäksi ja muistoiksi puolisollesi, lapsille, ystäville. Järjestä juhlia. Kirjoita. Käytä somea. Tapaa ystäviä. Rukoile! Käytä lahjojasi ja luovuuttasi, ja anna Jumalan tehdä sinun kauttasi taas uutta reformaatiota - siis uskonpuhdistusta. Sillä tämä aika todellakin tarvitsee rohkeita naisia, jotka uskaltavat seistä Sanan vahvalla kalliolla ja pitää kiinni siitä, mitä on kirjoitettu!
”Käyttäkää aikanne oikein, sillä nämä päivät ovat pahoja. Sen tähden älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.” Ef.5:16-17
Coram Deo, Ida
Kommentit
Lähetä kommentti